Kuuttaren lukupäiväkirja

H. G. Wells: Aikakone

2012-01-23T20:52:00.000+02:00

Nyt on sitten Science Fiction -haaste avattu ihan käytännössä. Minulla oli oikeastaan valinnan vaikeus kirjojen suhteen siinä mielessä, että niin paljon on lukematta. Olen lukenut scifiä todella vähän, vaikka koko ajan on ollut aikomus lukea enemmän. Toisin sanoen lukematta ovat kaikki klassikot, kuten vaikkapa tämä. Valitsin tämän, koska se sopi aikamatkustuskategoriaan. Täytyy sanoa, että kirja yllätti varsin positiivisesti. Tunnustan, että kirjan aikainen julkaisuajankohta (1895) herätti hieman ennakkoluuloja, mutta olin siis väärässä, jälleen.

Kirjassa englantilainen tiedemies, jota kertoja kutsuu aikamatkustajaksi, on keksinyt aikakoneen, jonka avulla hän matkustaa tulevaisuuteen. Palattuaan uskomattomalta matkaltaan aikamatkustaja kertoo matkastaan tuttavilleen, jotka eivät oikein usko hänen puhuvan totta. Kirjan tulevaisuudenkuva on varsin raadollinen ja lohduton. Kun kaikki maailman vitsaukset ovat jääneet historiaan ja on saavutettu näennäisesti täydellinen tila, on ihmisen älyllinen kehitys pysähtynyt. Ihmiskunta on jakautunut kahtia henkisesti ja fyysisesti rappeutuneisiin ja nautintoja jahtaaviin eloihin sekä maan alla asustaviin työläisiin morlokeihin, jotka metsästävät eloita ravinnokseen.

Siinäpä tulevaisuudenkuva, jonka ei toivoisi toteutuvan. Olen tosin itsekin pessimistinen maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Tällä menolla päädytään varmasti johonkin dystopiakirjallisuudessa kuvattuun vaihtoehtoon ja niitähän riittää. Mutta eipä siitä nyt sen enempää.

Aiheena aikamatkustus on aina kiehtova mentiinpä sitten tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Jos nyt hatara muistini pelaa oikein, en ole tainnut lukea aiheeseen liittyviä kirjoja vaan se on tuttu enemmänkin elokuvien ja tv-sarjojen puolelta. Haastetta varten tekemälläni alustavalla kirjalistalla on mukana toinenkin aikamatkustuskategoriaan sopiva kirja, Connie Willisin Tuomiopäivän kirja, joka on ollut lukulistallani jo aika pitkään.

Kirjan tarina on kiinnostava ja avautuu lukijalle hiljalleen samalla, kun aikamatkustaja pääsee kertomuksessaan eteenpäin. Aikamatkustaja tekee havaintojensa pohjalta päätelmiä tulevaisuuden maailmasta, mutta kertomuksen edetessä osa päätelmistä paljastuu virheellisiksi. Lopulta hän muodostaa jonkinlaisen teorian siitä kuinka vallitsevaan tilanteeseen on päädytty. Kirjan tulevaisuuden kuvaan vaikuttaa luonnollisesti se, että kirja on kirjoitettu 1800-luvun lopulla ja Wells on visioinut mahdollisen tulevaisuuden uhkakuvan sen ajan yhteiskunnallisista oloista.

Kuten sanoin, olin hieman skeptinen kirjan suhteen, mutta kerronta ei ollut ollenkaan raskasta ja tarina soljui eteenpäin sujuvasti. Olisiko syy sitten käännöksen, joka oli tässä painoksessa vuodelta 2000. Toisin sanoen kirjan kieli ei ollut vanhahtavaa kuten pelkäsin. Jotenkin itselläni lukemista saattaa hidastaa se, jos kirjan kerronta on kovin vanhahtavaa ja siksi(kin) monet klassikot ovat jääneet kesken. Mutta ei onneksi tämä.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja aion varmasti jossain vaiheessa lukea lisää H. G. Wellsiä. Varsinkin Maailmojen sota ja Tohtori Moreaun saari kiinnostavat.

H.G. Wells: Aikakone (The Time Machine). Desura 2000. Suomentanut Tero Valkonen. 94 sivua.

Science Fiction -haaste

Kuusi kovaa kotimaista-haaste

2012-01-22T17:54:00.000+02:00

Kuusi kovaa kotimaista on Morren ideoima haaste, johon lähden mukaan, sillä lukulistalla on iso kasa kotimaisia kirjoja, joita en vieläkään ole tullut lukeneeksi ja viime vuonna luin todella vähän kotimaisia kirjailijoita. Tämän voi myös kätevästi nivoa yhteen Finlandia-haasteen kanssa (ainakin osittain).

Säännöt:

valitse kuusi (6) kotimaista kirjaa, jotka sinun on ollut tarkoitus lukea muttet ole saanut vielä aikaiseksi
kirjan pitää olla ilmestynyt ennen vuotta 2012
suorita haaste 6.12. 2012 mennessä ja ilmoita suorituksestasi tämän postauksen kommenttiosiossa
voit osallistua vaikkei sinulla olisikaan blogia (tai et halua blogata aiheesta), ilmoita vain lukemasi kirjat ja valitse itsellesi nimimerkki
haasteen suorittaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto 6.12. 2012

Oma listani näyttää alustavasti tältä:

Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla (ainakin ensimmäinen osa, en uskalla luvata enempää)
Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
Bo Carpelan: Kesän varjot
Sipra Kähkönen: rautayöt (pitäisi vihdoinkin jatkaa Kuopio-sarjan lukemista)
lisää Hilkka Raviloa
jotain Jari Tervolta (Tervo on ollut lukulistalla ikuisuuden)

Science Fiction -haaste

2012-01-10T19:29:00.000+02:00

Taikakirjaimet-blogista bongattu, alun perin täältä liikkeelle lähtenyt, haaste, jossa on tarkoitus lukea yksi kirja kustakin alla mainitusta kategoriasta. Pohdin jo alustavasti mahdollisia lukuvalintoja kuhunkin kategoriaan, mutta tämä lista saattaa elää matkan varrella (kuten lukuhaastelistani aina).

1. Nuorille suunnattu science fiction

Annika Luther: Kodittomien kaupunki

Nimensä mukaisesti, kustantajan määrittelemä YA-kirja,voi edustaa mitä tahansa subgenreä.

2. Aikuisten science fiction

Iain M. Banks: Muista Flebasta

Vastaavasti aikuisille suunnattua science fictionia, ei rajoituksia mahdolliselle subgenrelle.

3. Hugo-voittaja

China Miéville: Toiset

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950

George Orwell

Hugo-listasta löytää tämänkin kategorian kirjaehdokkaita, mutta myös täältä löytyy vaihtoehtoja.

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992

Connie Willis: Tuomiopäivänkirja

Hugo-lista ja classics-lista auttanevat tässäkin.

6. Steampunk

Alan Moore: The League of Extrodinary Gentlemen 1

Goodreadsin listalta löytyy joitain ehdokkaita, mutta lista on osin virheellinen, sillä esimerkiksi listalla olevat Richard Mathesonin Olen legenda ja Scott Lynchin Locke Lamoran valheet EIVÄT taida kuulua kategoriaan, vaikka Goodreadsissa niin väitetäänkin. Wikipediaauttaa jälleen osaltaan valinnassa.

7. Robotit / Kyborgit / Androidit

Philip K. Dick: Palkkoinmetsästäjä

Ehdokkaita löytyy täältä.

8. Avaruusalukset / Alienit

Arthur C. Clarke: 2001 avaruusseikkailu

Tapahtumapaikkana avaruusalus tai mukana alienit, jotka huomattavassa/merkittävästi vaikuttavassa roolissa. Ehdokkaita esim. täältä.

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi

~~H. G. Well: Aikakone~~

Aikamatkustukseen löytyy ehdokaskirjoja Wikipediasta tai Goodreadsin listalta. Vaihtoehtohistoria-ehdokkaita voi etsiä täältä ja rinnakkaisuniversumi-ehdokkaita täältä.

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Apokalyptisia ehdokkaita löytyy Wikipediasta, dystopiaa niin ikään Wikipediasta tai Goodreadsista. Utopiaa kenties tältä listalta.

11. Kyberpunk

William Gibson: Neurovelho

Kyberpunkkia löytyy Wikipedian listalta tai Goodreadsista.

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit

Aldous Huxley Uusi uljas maailma

Teemaan liittyviä kirjoja löytyy mahdollisesti esimerkiksi Goodreadsista.

Edit. Ja Blogger heittelee muotoilut taas miten sitä sattuu huvittamaan...

Uusi vuosi, uudet haasteet

2012-01-10T18:41:00.000+02:00

Vaikka viime vuoden kirjalliset haasteet menivät miten menivät on aika asettaa uusia haasteita. Onneksi en ole näiden kanssa mitenkään ryppyotsaisen vakavasti liikkeellä, sillä viime vuoden haasteista en saanut päätökseen yhtäkään. Katsotaan miten tänä vuonna käy. Toisaalta tavoite ja sen saavuttaminen ovat usein kaksi eri asiaa.

Tälle vuodelle olen ottanut nyt kaksi haastetta, joista on tulossa vielä omat tekstinsä. Katsotaan vieläkö vuoden mittaan ilmaantuu uusia mielenkiintoisia haasteita vai jäävätkö nämä ainoiksi.

Ensimmäisenä nappasin itselleni Morrelta Kuusi kovaa kotimaista -haasteen. Viime vuonna tuli luettua todella vähän kotimaista kirjallisuutta, joten tämän haasteen myötä tänä vuonna tulee toivottavasti luettua enemmän kotimaisia kirjailijoita.

Toinen haaste on Taikakirjaimet- blogista liikkeelle lähtenyt Science fiction -haaste, joka tuli hyvään saumaan, sillä mielessä on ollut, että sci-fiä pitäisi lukea lisää.

Kestohaasteet Maailmanvalloitusja Finlandia-haaste jatkuvat toki myös (hamaan tulevaisuuteen).

2011-12-23T14:10:00.001+02:00

Oikein hyvää ja kirjaisaa joulua kaikille!

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011-haaste

2011-12-18T19:26:00.000+02:00

Minäkin päätin vastata tähän Susan heittämään haasteeseen, jossa on tarkoitus vastata kysymyksiin tänä vuonna luetuilla kirjoilla. Piti muuten ihan tarkistaa, mitä kaikkea on tullut luettua, sillä alkuvuodesta luetut olivat jo osittain unohtuneet.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Kathryn Stockett: Piiat

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

Alice Munro: Liian paljon onnea

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?

Mia Vänskä: Saattaja

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

Susan Fletcher: Noidan rippi

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Karin Slaughter: Broken

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Geert kimpen: Kabbalisti

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

Jane Johnsson: Saharan tytär

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiscus

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

Markus Nummi: Karkkipäivä

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Musiikkihaaste - viikot 8 - 12

2011-12-09T22:58:00.000+02:00

Ei, en suinkaan ole hylännyt blogia. Olen vain ollut muiden juttujen lumoissa niin tiiviisti, että tämä on jäänyt paitsioon. Sen takia musiikkihaastekin laahaa nyt pahasti jäljessä. Yritän kuroa kiinni tätä haastetta, joten postaan nyt viikot 8-12 kerralla. Ja jatkoa seuraa piakkoin.

08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa

Näitä on kyllä paljonkin. Sanat jäävät mieleeni helposti ja varsinkin paljon kuuntelemani biisit osaan melkein unissanikin. Neko Casen Hold On Hold On on yksi kestosuosikki, jonka sanat ovat jääneet mieleen monien kuuntelukertojen ja mukana laulamisen myötä. Upea biisi johon ei pysty kyllästymään. Ja Neko on ihana!

09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia

Ensin on myönnettävä, että en yleensä tanssi muuten kuin korkeintaan yksin kotona, kun kukaan ei näe. On tosin tiettyjä biisejä, jotka alkavat pakostakin tanssittaa ja Mando Diaon Dance with Somebody on sellainen (eikä ainoastaan nimensä puolesta):

10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan

Jos olen oikein väsynyt varmaan ihan mikä tahansa rauhallisempi kipale vie unten maille. Jostain syystä Husky Rescuen New Light of Tomorrow kuulostaa ihan yömusiikilta ja tämän soidessa olisi ihana nukahtaa.

11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani

Jos nyt on pakko valita kaikkien suosikkien joukosta yksi ehdoton lemppari, niin se on Nightwish. Olen fanittanut bändiä kohta kolmetoista vuotta eikä loppua näy, joten voin sanoa, että se on kaikista rakkain bändi minulle. Tähän voisi valita montakin biisiä, mutta valitsin Dead Boy's Poemin, koska se on yksi lempibiisejäni ja minusta on ihana kuulla vanhoja biisejä myös Anetten laulamana. Jos minulta kysytään, niin ne taittuvat häneltä suorastaan erinomaisesti. ♥ Maaliskuuta odotellessa...

12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan

En tiedä miksi haluaisin valita inhoamaltani artistilta yhtäkään biisiä. Jos en pidä jostain, en kuuntele sitä ja piste en käytä energiaa turhaan inhoamiseen. Mutta jos nyt jotain on pakko sanoa, niin tähän kävisi ihan mikä tahansa biisi Lauri Tähkältä Elonkerjuun kanssa tai ilman sitä. Biisin voitte valita itse.

Karin Slaughter: Genesis

2011-10-27T16:22:00.001+03:00

Raivostuttavan ja tuskastuttavan lukujumituksen katkaisijaksi nousi lempidekkaristeihini kuuluvan Karin Slaughterin kolmas Atlantaan sijoittuva dekkari Genesis (suom. Kivun jäljet). Tunnustan ostaneeni kirjan jo ajat sitten, mutta jotenkin se jäi hyllyni uumeniin odottamaan otollisempia aikoja. Voi olla, että olisin jo lukenut sen, jos kysessä olisi ollut suomenkielinen painos. Olen lukenut jonkin verran englanniksikin, mutta enimmäkseen hömppää (ja Pottereita). Ainakin itselläni englanninkielisten kirjojen lukeminen on huomattavasti hitaampaa ja vaatii paljon enemmän keskittymistä. Joka tapauksessa lukutuskailussani nappasin tämän kirjan hyllystä, sillä ajattelin tuttujen hahmojen ja vetävän juonen vievän mukanaan kielestä huolimatta. Enkä muuten ollut väärässä.

Pieni varoituksen sana spoilereita kaltaisilleni kaihtaville: Jos et ole lukenut kirjoja, mutta aiot ne lukea, älä jatka tekstin lukemista tämän kappaleen jälkeen, sillä viittaan aiempiin kirjoihin. Suosittelen lukemaan Slaughterin kirjat järjestyksessä aloittaen ihan ensimmäisestä, joka on nimeltään Sokaistu (Blindsighted). Kuusi ensimmäistä kirjaa kertovat Sara Lintonista. Seuraavat kaksi (Triptyykki ja Pelon huone) sijoittuvat Atlantaan ja esittelevät uuden päähenkilön, Will Trentin.

Genesis (tai oikeastaan alkuperäiseltä nimeltään Undone, Genesis on kansainvälisen version nimi) aloittaa Georgia-sarjan, joka tuo yhteen Grant County-sarjasta tutun lastenlääkärin ja kuolemansyyntutkijan Sara Lintonin ja kahden edellisen kirjan päähenkilön erikoisagentti Will Trentin. Sara Linton on Häpäistyn traagisten tapahtumien jälkeen muuttanut Altantaan ja yrittää selviytyä päivästä toiseen surun ja raskaiden muistojen kanssa. Sara on töissä Gradyn sairalaan ensiavussa, jonne Will Trent toimittaa työparinsa Faith Mitchellin, tämän pyörryttyä oikeustalon parkkipaikalla. Samaan aikaan ensiapuun tuodaan myös auton alle jäänyt nainen, jonka kehossa on kidutuksen merkkejä. Will Trent kiinnostuu tapauksesta ja pian selviää, ettei nainen ole suinkaan ainoa uhri. Joku sieppaa naisia, pitää heitä vankinaan ja tekee heille sadistisia tekojaan. Mutta mitä yhteistä kaikilla uhreilla on? Myös Sara tempautuu mukaan tutkimuksiin ja tutustuu samalla paremmin Faithiin ja Williin.

Olin suoraan sanottuna vihainen siitä, miten Häpäisty loppui. Juuri kun kaikki näytti olevan hyvin Saran ja Jeffreyn elämässä, kaikkoi hajoaakin palasiksi. Onneksi kirjailija ei lopettanut Saran tarinaa siihen lopullisesti vaan toi hänet takaisin ja antoi mahdollisuuden päästä seuraamaan hänen vaiheitaan kaiken tapahtuneen jälkeen. Seuraavassa kirjassa on muuten jälleen mukana myös Lena Adams, hahmo joka kuului omiin suosikkeihini Grant Countysta.

Slaughterin vahvuus on ehdottomasti (koukuttavan juonen ohella) mielenkiintoisissa henkilöhahmoissa, joilla kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa ehkä myös kompleksinsa. Tässä kirjassa oli kolme päähenkilöä, joiden kaikkien henkilökohtaista elämää valotettiin vuorollaan. Yksikään henkilöistä ei mielestäni jäänyt pintapuoliseksi tai ohueksi vaan jokaiseen oli paneuduttu yhtä paljon. Itse pidin kaikista kolmesta henkilöstä ja luin mielenkiinnolla jokaisen elämän käänteistä. Kutkuttavinta oli seurata Saran ja Willin tutustumista ja odotan mielenkiinnolla mihin se johtaa jatkossa. Minun oli pakko tilata kaksi seuraavaa kirjaa (Broken ja Fallen), että saan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Lukublokkia ja kirjahankintoja

2011-10-05T19:31:00.001+03:00

Syksy ja kuukausi sitten alkanut työharjoittelu ovat hidastaneet lukutahtini olemattomiin. Olen kyllä haalinut mielenkiintoisia kirjoja kirjastosta, mutta suurin osa on pitänyt palauttaa takaisin lukemattomana. Joukossa oli sellaisia kirjoja kuin Paluu Rivertoniin, Rakkauden aikakirja, Huominen on liian kaukana ja Nelikätisen soiton mahdottomuus. Olen varma, että kaikki ovat erinomaisia kirjoja, mutta en vain päässyt yhdessäkään alkua pidemmälle. Enkä ole saanut luettua juuri mitään muutakaan. On siis menossa kunnon lukublokki. Otetaan vastaan hyviä vinkkejä sen katkaisemiseksi. Tunnustan myös potevani huonoa omatuntoa siitä, etten ole kirjoittanut tänne mitään kirjoihin liittyvää aivan liian pitkään aikaan.

Viime viikolla piipahdin Helsingissä iki-ihanan Tori Amosin aivan mahtavalla keikalla. Olen vieläkin ihan mykistynyt. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin hänet livenä ja todella toivon, ettei se jää viimeiseksi. Tulihan siellä Helsingissä myös shoppailtua. Tosin enemmän muuta kuin kirjoja, olen yrittänyt rajoittaa kirjojen ostelua, kun tällä hetkellä vaivaa tilan puute. Tästäkin huolimatta Akateemisesta kirjakaupasta lähti mukaan kaksi pokkaria: Marian Keyesin Sushi for Beginners ja Fannie Flaggin Fried Green Tomatoes at the Whistler Stop Cafe. Keyesin kirjoja olen kerännyt hyllyyni nimenomaan englanninkielisinä ja täydensin nyt kokoelmaani taas yhdellä. Aika monta tosin puuttuu vielä. Tuo jälkimmäinen puolestaan on kummitellut mielessä siitä lähtien, kun näin kirjasta tehdyn elokuvan ja ihastuin siihen. Huomasin englanninkielisten pokkarien hyllyä tutkaillessani tuon kirjan ja pakkohan se oli ostaa.

Piipahdin myös taannoin Suomalaisessa kirjakaupassa alen (joka muuten oli ainakin minulle hienoinen pettymys) loppumetreillä ja nappasin mukaan kaksi runoilijoihin liittyvää opusta: Yölauluja: L. onervan ja Leevi Madetojan kirjeitä 1910-1946 sekä Satu Kosimiehen Hurmion tyttäret. Hurmion tyttäret on ollut lukulistallani siitä asti, kun tiedostin sen olemassa olon. Kirja kertoo Katri Valasta ja Elina Vaarasta, upeista naisrunoilijoistamme. Käykää lukemassa mitä Leena Lumi on kirjoittanut kirjasta.

Tällä hetkellä olen flunssan kourissa ja ajatus kulkee vähän tahmeasti, joten helpointa ajanvietettä ovat olleet vähemmän ajattelua vaativat tv-sarjat. Jospa tämä flunssa veisi mennessään tuon lukujumituksenkin.

Musiikkihaaste - viikot 6 ja 7

2011-09-21T16:24:00.000+03:00

Viime viikolla haasteen postaaminen unohtui täysin, joten nyt tulee kaksi kerralla.

06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan

Nämä kaksi kappaletta tuovat mieleen kymmenen vuoden takaisen työharjoittelun ja paikan, jossa sitä suoritin. Työpiste oli arkistomakasiinissa ja seurana oli vain pieni matkaradio. Nämä kappaleet soivat silloin kuuntelemallani kanavalla varmaan ainakin kerran päivässä ja syöpyivät mieleen lähtemättömästi.

07 - Kappale joka tuo mieleen tapahtuman

Tästä kappaleesta tulee aina mieleen Lady Gagan Helsingin konsertti, sillä kappale aloitti kyseisen konsertin. Oli muuten ensimmäinen ulkomaisen artistin jäähallikonsertti, jossa olen ollut. Tori Amos ensi keskiviikkona on sitten toinen.

Musiikkihaaste - Viikko 5

2011-09-11T18:11:00.001+03:00

Blogini alkaa huolestuttavasti muistuttaa enemmän musiikki- kuin kirjablogia...

05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun

Tämä on haastava, sillä itselläni on tapana yhdistää kappaleet pikemminkin tilanteisiin kuin henkilöihin. Toki on sellaisiakin kappaleita, joista tulee mieleen joku tietty ihminen, mutta en tiedä haluanko tuoda niitä julki, sen verran henkilökohtaisella alueella liikutaan. Laitan nyt kuitenkin tähän kappaleen, josta tulee mieleen eräs tilanne ja samalla eräs ihminen, mutta en avaa merkitystä sen enemmän.

Musiikkihaaste - Viikko 4

2011-08-30T13:10:00.000+03:00

04 - Kappale joka saa minut surulliseksi

Tämä kappale saa minut itkemään joka kerta, kun sen kuulen. Mahtava bändi! On muuten ainoa bändi, jonka olen nähnyt livenä kaksi kertaa vuorokauden sisällä.

Eikä tätäkään ihan kuivin silmin voi kuunnella. Alison Kraus on aivan loistava.

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

2011-08-29T14:03:00.001+03:00

Ristiaallokkoa on Kirsti Ellilän kirkkotrilogian päätösosa. Toisin kuin kahdessa edellisessä osassa (Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita) pääosassa on tällä kertaa Matleenan sijaan hänen entinen aviomiehensä Aulis. Edelliset kirjat luettuani minulla ei ollut mikään positiivinen kuva miehestä. Matleenan silmin nähtynä ja koettuna tämä oli sovinistinen, vanhoillinen ja kaikin puolin ahdasmielinen. Kummasti kirja vain tempaisi mukaansa jo alkusivuilta lähtien ja Auliksen mietteitä ja räpiköintiä oli mielenkiintoista seurata. Kiinnostavaa oli myös saada toinen, toisen osapuolen, näkökulma edeltäviin tapahtumiin. Kahdessa edellisessä osassahan seurattiin Matleenan irtautumista avioliitostaan ja papin uralle lähtemistä. Matleenan pappeus on Aulikselle kova pala, sillä Aulis kuuluu kovasti Luther-säätiötä muistuttavaan Timoteus-säätiöön, joka muun muassa vastustaa naispappeutta Raamattuun vedoten. Itse kirkkoon kuulumattomana olen seurannut tätä ja muita kirkon ristiriitoja ulkopuolisena ja korkeintaan miedolla kiinnostuksella, mutta kuitenkin sen verran, että teidän mistä on kyse.

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut muutama vuosi aikaa ja Ada-tytärkin on jo teini-ikäinen. Aulis havahtuu miettimään, mihin aika oikein katosi ja missä välissä lapset kasvoivat. Hän tuntee jopa katumusta siitä, ettei ollut enemmän läsnä näiden lapsuudessa. Tässä välissä Auliksen isä on ehtinyt kuolla ja tämän paperit ovat Auliksen huostassa. Äitinsä kielloista huolimatta Aulis alkaa käydä läpi isänsä jäämistöä ja törmää yllättäviin salaisuuksiin. Samaan aikaan tuoreeseen aviomieheensä pettynyt nuori vaimo hakee lohtua ja turvaa Aulikselta, jonka pasmat menevät yhä pahemmin sekaisin. Jopa niin, että hän alkaa kyseenalaistaa tietyt periaatteet, joita on noudattanut orjallisesti. Päänvaivaa aiheuttavat myös jo pitkään jatkuneet kurkkukivut, joille ei tunnu löytyvän mitään syytä. Aulis ei suostu uskomaan muiden ehdottamaan masennusteoriaan.

Ellilä kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Mukana on aimo annos huumoria ja lämpöä. On taitavan kerronnan ja tarinan kuljetuksen ansiota, että ikäiseni uskonnoton naishenkilö lukee mielenkiinnolla ja innostuksella, mitä keski-ikäinen vanhoillinen ja vanhauskoinen pappismies seuraavaksi tekee tai ajattelee. Varsinkin kun kyseisestä miehestä on ennakkoon edellisten kirjojen perusteella sellainen kuva kuin on. Jotain kirjan koukuttavuudesta ja tarinan rullaavuudesta kertoo myös se, että minun oli luettava kirja viime yönä loppuun asti ennen kuin maltoin mennä nukkumaan. Oli pakko saada tietää kuinka kaikki päättyy. Loppu oli kyllä kutkuttavan avoin, mutta tiettyjä vihjeitä siitä, miten asiat kenties tästä eteen päin menevät, se antoi. Tai ainakin se jätti tulkinnan mahdollisuuden lukijalle itselleen.Tunnustan pitäväni selkeistä, suorastaan rautalangalla väännetyistä lopuista, mutta jotenkin tähän sopi paremmin tällainen loppu.

Loppuun voin vain todeta, että onneksi minulla on aikaisempia Ellilän kirjoja lukematta. Viihdyttäviä lukuhetkiä on siis tiedossa vielä monta.

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa. Karisto 2011. 206 sivua.

Syksyn kiinnostavimmat uutuudet

2011-08-26T13:39:00.002+03:00

Sinisen linnan kirjaston Maria laittoi "Kolme tärppiä syksyn kirjoihin-haasteen" eteenpäin omia kirjatärppejään vielä listaamattomille. Koska en ole listaa tehnyt, vaikka olen uutuuslistoja vilkuillut, päätin tarttua tähän nyt. Toki syksyn kirjasadossa on paljonkin kiinnostavia kirjoja, mutta tässä nyt ne kolme minua etukäteen eniten kiinnostavaa:

A. S. Byatt: Lasten kirja

A. S. Byattin ensimmäinen suomennettu teos Riivaus lumosi minut ja olen odotellut milloin kirjailijan tuotantoa saadaan lisää suomeksi. Siksi olin erityisen iloisesti yllättynyt huomatessani, että tuorein teos Lasten kirja on Teoksen tämän syksyn uutuuksissa. Tämä on kyllä pakko-ostos.

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

Gerritsen on noussut Isles & Rizzolli sarjallaan dekkarisuosikikseni, jonka uutta kirjaa odotan malttamattomana. Tämä syksy ei ole poikkeus ja edellinen oli sen verran loistava, että tältä uskaltaa odottaa vaikka mitä. Toivottavasti ei tule pettymystä.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Vaikka edellinenkin on vielä lukematta, kiinnostaa tämä uutuus kovasti jo aiheensa puolesta. Dystopiakuvaukset ovat kaikessa pelottavuudessaan jotenkin vain kiehtovia. Kunhan vain eivät tulisi todeksi.

Tässä minun tärppini, on ollut mukava lukea myös muiden listoja. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Runohaaste

2011-08-24T15:26:00.000+03:00

Jenni heitti ilmoille runohaasteen johon on runojenystävänä pakko lähteä mukaan, varsinkin kun runojen lukeminen on jostain syystä taas jäänyt vähemmälle. Jospa se runojenkin lukeminen taas lisääntyisi tämän myötä, yritän julkaista runon kerran viikossa, sillä kosketttavia ja kiinnostavia runojahan riittää, ne tuskin loppuvat kesken.

Minun juureni sinun juurtesi joukossa

minun silmäni sinun silmiäsi

mikä henkeä minussa, se erkanee ilmaan

mikä maata se muuttuu mullaksi

mikä minussa on elämää, se on metsää.

sinun ruumistasi minun ruumiini

minä silitän sinun sammaltasi metsä

syleilyä sinun tuulesi

hyväillen kietoutuvat puittesi oksat

minun ympärilleni

minä silitän sinun sammaltasi

metsä, elämän äiti.

sinun haavasi parantuvat metsä

minun vuotavat yhä

älä hylkää minua metsä.

minä lennän sinun lintujesi myötä

sinun kettujesi myötä haen suojaasi

kasvata polkusi umpeen, metsä

niin että en ikinä löydä pois.

(Kai Nieminen: Kiireettä, 1977)

En muista mistä ja milloin löysin tämän runon, mutta se tuntui silloin jotenkin lohdulliselta ja minulta. Tuntuu yhä.

Musiikkihaaste - Viikko 3

2011-08-24T00:31:00.002+03:00

03 - Kappale joka saa minut iloiseksi

On moniakin kappaleita, jotka kuullessaan tulee väistämättä hyvälle tuulelle (tosin niitä miettiessäni huomasin, että suurin osa lempikappaleistani on surumielisiä tai ainakin mollivoittoisia). Tässä muutama:

Ville Leinonen & Valumo - Piilopaikka (Spotify-linkki, sillä kappaletta ei löytynyt Youtubesta)

Ville Leinonen on ollut suomalaisista miesartisteista ehdoton suosikkini jo ties kuinka kauan. Miehen uran varrelle mahtuu monenlaista, itse pidän kaikkein eniten Valumo-yhtyeen kanssa tehdyistä levyistä, mutta toki myöhempi materiaalikin uppoaa kuin veitsi voihin. Odottelen mielenkiinnolla syksyllä ilmestyvää uutta albumia.

Yksi suosikeistani tältä herralta ja hyvän mielen biisi tämäkin. Olisi käynyt myös kohtaan "Kappale joka saa minut tanssimaan".

Cover versio Cee Lo Greenin biisistä. Originaalikin iskee, mutta tämä on silti jotenkin parempi.

Musiikkihaaste - Viikko 2

2011-08-17T13:49:00.002+03:00

Tämän viikon kysymys on jokseenkin kinkkinen, sillä jos miettii kappaleita, joita inhoaa, on lista aika pitkä. Päätin siis lähestyä tehtävää samalta kantilta kuin Morre, eli valita bändiltä tai artistilta, josta pidän, kappaleen joka ei syystä tai toisesta miellytä. Tuskin on yhtään artistia, jonka tuotanto olisi kokonaisuudessaan niin loistava, että yhtään (omasta mielestäni) huonoa kappaletta ei joukosta löytyisi.

02 - Kappale josta pidän vähiten

Ryan Adams: Enemy Fire

Suorastaan rakastan Ryan Adamsin musiikkia, varsinkin herran The Cardinals bändin kanssa tekemiä levyjä, mutta tässä on yksi biisi, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Tosin miehen tuotanto on niin laaja (jos kaikki hämärät epäviralliset ep:t lasketaan mukaan), että olisi suorastaan ihme, jos kaikki olisi kultaa.

Haasteen aiheet (vapaasti suomennettuna):

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Jane Johnson: Saharan tytär

2011-08-11T18:04:00.001+03:00

Jane Johnsonin Neidonryöstö on edelleen lukematta, vaikka kiinnostuin siitä jo hyvän aikaa sitten. Sain kuitenkin Saharan tyttären käsiini sattumalta ihan tuoreeltaan ja kirja on aiheeltaan sen verran kiehtova, että tartuin siihen mielenkiinnolla. Kirjan alkuperäinen nimi (Salt Road) on muuten paljon osuvampi ja kuvaa kirjaa paremmin kuin käännös.

Isabelle saa arkeologi-isältään perinnöksi laatikon, joka sisältää papereita ja salaperäisen amuletin, joka on löydetty luolasta Pohjois-Afrikasta. Hän päättää lähteä ystävänsä Even kanssa kiipeilylomalle Marokkoon ja selvittää samalla amuletin alkuperän. Toisena aikana, ei kovin paljon aikaisemmin, aavikolla eläviin tuaregeihin kuuluva Mariata on joutunut äitinsä kuoltua muuttamaan isänsä sisaren paimentolaisheimon luo. Kohtalo kuitenkin heittää hänet toiseen kylään ja tuo hänen tielleen rakkauden. Kaulassaan hän kantaa suojelevaa amulettia. Näiden kahden, kovin eri maailmoissa asuvan naisen, tarinat kietoutuvat arvoituksellisesti yhteen.

Kirjan tarina vei mukanaan niin, ettei se päästänyt otteestaan ennen loppua. Mukaan mahtui monenlaista yllätystä ja käännettä. Tarina itsessään ei ehkä ole kaikkein uskottavimmasta päästä, mutta se ei todellakaan estänyt nauttimasta siitä. Mukana oli rakkautta, seikkailua, draamaa, mystiikkaa ja eksotiikkaa. Kirjan pääasiallisena tapahtumapaikkana oli Marokko ja se toi oman kiehtovan lisänsä kirjan tunnelmaan. Lukija pääsi tutustumaan aavikon berberiheimojen elämään, tapoihin ja uskomuksiin sekä heidän kohtaloonsa arabien valloitettua maat ja islamin syrjäytettyä heimojen omat uskomukset.

Historialliset ja kulttuuriset seikat ovat varmasti pidemmän päälle paikkansa pitäviä, sillä kirjailija asuu itse osan vuodesta Marokossa ja on naimisissa marokkolaisen miehen kanssa. Lopusta löytyy lisäksi lista lähdekirjallisuudesta. Lukiessa tuli tunne, että kirjassa on kuvattu aitoja ympäristöjä ja pystyin melkein tuntemaan Saharan kuuman tuulen ihollani ja polttavan hiekan jalkojeni alla. Kliseistä mutta totta on, että parasta lukemisessa on juuri se, että sen kautta pääsee kurkistamaan paikkoihin joissa ei ole käynyt ja joissa ei ehkä koskaan pääsekään käymään. Oikein taitavan kertojan ja kuvailijan myötä tuntuu kuin olisi itse kyseisessä paikassa ja voi melkein aistia sen tunnelman. Kuvaileva kerronta viehättää, sillä haluan tietää miltä kirjan miljöö näyttää, tuoksuu, tuntuu, kuulostaa. Suurin osa matkustelustani onkin tapahtunut kotisohvalla kirjojen kautta. Toisaalta kirjat herättävät myös halun päästä näkemään ja kokemaan nuo paikat oikeasti.

Tämän luettuani Neidonryöstö on entistä vahvemmin luettavien kirjojen listallani. Toivottavasti sen tarina on yhtä mielenkiintoinen ja koskettava kuin tämän kirjan.

Jane Johnson: Saharan tytär (Salt Road). Suomentanut Salme Moksunen. Tammi 2011. 448 sivua.

Maailmanvalloitus: Marokko

Totally British: Modern Women Writers

Musiikkihaaste - viikko 1

2011-08-09T14:37:00.001+03:00

Bongasin Mari A:n blogista tämän musiikkihaasteen, jota olen itse asiassa tehnyt Facebookin puolella jo ties kuinka kauan pääsemättä vieläkään loppuun. Haaste näyttää lähteneen kiertämään myös kirjablogeissa ja koska musiikki on yksi intohimoistani (vaikken mitään instrumenttia soitakaan enkä voi sanoa osaavani laulaa), lähden itsekin mukaan tähän. Mielenkiinnolla seuraan myös mitä biisejä nousee esille muissa blogeissa. Tarkoituksena on siis vastata kerran viikossa yhteen haasteen aiheeseen. En lupaa, että vastaan haasteeseen aina samana viikonpäivänä, sillä olen aina niin huono muistamaan näitä.

Haasteen aiheet (vapaasti suomennettuna):

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Oma musiikkimkuni on tätä nykyä melkoisen sekalainen. Oikeastaan kuuntelen musiikkia genrerajoista välittämättä, mikäli vain jokin nyt sattuu korvaa miellyttämään. On toki tiettyjä tyylejä joita en voi sietää (reggae, suomirap, radioiskelmät nyt esimerkiksi), mutta en ole niin jyrkkä kuin joskus teininä, jolloin musiikkimaku rajoittui ainoastaan raskaampaan tarjontaan (synkkä hevari menneisyys;).

Ensimmäisen viikon teema onkin heti aika visainen, sillä lempikappaleita on loputtomalta tuntuva määrä. Tosin riippuu myös ajasta ja mielentilasta, mikä milloinkin kolahtaa kovimmin. Ehkä tähän on helpointa vastata kappaleella, joka tällä hetkellä soi eniten soittimessani.

01 - Lempikappale (juuri nyt)

Nick Cave & Neko Case: She's Not There (The Zombies cover)

Kappale, jossa laulaa Neko Case, ei voi olla muuta kuin loistava! Ja kun mukaan laitetaan vielä Nick Cave, niin päästään jo aivan uudelle tasolle. Näiden kahden pitäisi tehdä kokonainen levy yhdessä. Täytyy vielä lisätä, että kyllä True Bloodissa on aivan loistavat musiikit, tämän(kin) kappaleen kuulin ensimmäisen kerran, kun se soi juuri kyseisen sarjan erään jakson lopputekstien aikana.

Alice Munro: Liian paljon onnea

2011-08-02T20:08:00.001+03:00

Olen ollut viimeiset pari viikkoa mökillä, jossa nettiyhteys toimii erittäin huonosti. Kokeilen nyt kuitenkin päivittää blogia täältä, ettei tauko venyisi ihan mahdottomaksi. Lukutahti on ollut aika huima, kun muita virikkeitä ei juuri ole.

Vielä muutamia vuosia sitten en lukenut novelleja juuri lainkaan. En tiedä miksi, sillä hyvin kirjoitettu novelli on aivan yhtä antoisa kuin kokonainen romaani ja novellikokoelmaan mahtuu monta tarinaa, joten tavallaan se on monikertainen lukunautinto. Munro myös saa monesti mahtumaan novelleihinsa henkilöiden koko elämäntarinan, ne ovat kuin tiiviitä romaaneja eivät vain tuokiokuvia.

Tämä on kolmas kokoelma jonka Munrolta olen lukenut ja voin jo tunnustautua Munron ihailijaksi. Novellien aiheet eivät aina ole keveimmästä päästä, mutta ne eivät ole suinkaan raskasta luettavaa. Mukana on jonkinlaista lämpöä, joka kumpuaa kerronnasta ja useimmiten tarinoista löytyy myös pieniä toivonpilkahduksia.

Tässä kokoelmassa aihepiirit sivuavat muun muassa aviorikosta, murhaa, petosta ja onnettomuutta. Useimmissa novelleissa tapahtuu jotakin, joka mullistaa henkilöiden elämän tavalla tai toisella. Henkilöt joutuvat tilanteisiin, joista selviäminen voi tuntua jopa mahdottomalta, mutta joista he kuitenkin selviytyvät. Novellien tapahtumapaikkana on Kanada, poikkeuksena kokoelman niminovelli, jossa liikutaan Euroopassa. Se kertoo 1800-luvulla eläneen venäläisen matemaatikon Sofia Kovalevskajan tarinan.

Kaiken kaikkiaan Munro on taiturimainen kertoja, jonka novelleissa on mukana elämän koko kirjo ja pienetkin sattumukset saavat merkityksensä. Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on vielä lukematta suurin osa kirjailijan tuotannosta. Suosittelen ehdottomasti novellien ystäville ja kehotan myös novelleja vähemmän lukeneita kokeilemaan Munroa. Ainakin minut hän sai innostumaan novelleista enemmän.

Alice Munro: Liian Paljon onnea (Too Much Happiness). Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2010. 376 sivua.

Maailmanvalloitus: Kanada

Totally Biritsh: Commonwealth

Totally British-haaste

2011-07-17T19:58:00.002+03:00

Kuva Kirjavasta Kammarista

Totally British-haaste on Kirjavan kammarin Karoliinan ideoima huikea haaste, johon on pakko lähteä mukaan (vaikka entisetkin haasteet menevät miten menevät).

Totally British -haasteen alakategoriat joihin ajattelin osallistuvani (ja kirjailijat/kirjat):

Modern Men Writers (3)

Kazuo Ishiguro
Ian McEwan: Vieraan turva
Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto

Modern Women Writers (3)

Susan Fletcher: Noidan rippi (luettu)
Jane Johnson: Saharan tytär (luettu)
Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita (luettu)

British Chick Lit (3)

Lisa Jewell
Sophie Kinsella
Victoria "Plum" Sykes

Children's Britain (3)

Neil Gaiman: Hautausmaan poika
Richard Adams: Ruohometsän kansa
J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (luettu)

Gothic Fiction (3)

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Emily Brontë: Humiseva harju
Daphne du Maurier: Rebecca

Stiff Upper Lip (3)

E.M. Forster
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
P.G. Wodehouse

Multicultural Britain (3)

Monica Ali: Brick Lane
Chris Cleave: Little Been tarina
Zadie Smith

Commonwealth (5)

Intia: Kiran Desai
Kanada: Alice Munro: Liian paljon onnea (luettu)
Nigeria: Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiscus (luettu)
Pakistan: Kamila Shamsie
Trinidad & Tobago: V.S. Naipaul

Pidätän oikeuden muutoksiin kirjojen suhteen.

Top 10 x 2

2011-07-15T10:34:00.000+03:00

Blogin lukijamäärä on huomaamatta ylittänyt huikean sadan rajapyykin. Oikein lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille ja lämmin kiitos myös vanhoille lukijoille. Katsotaan jos saisin aikaseksi pistää pystyyn arvonnan jossain vaiheessa. Suunnittelin sitä jo blogin kolmevuotispäiväksi, mutta se sitten jäi. Uusi yritys syksyllä.

Vastaan nyt minäkin tähän kirjablogeja kiertäneeseen haasteeseen, kun Luen ja kirjoitan blogin Paula haastoi mukaan ne jotka eivät vielä ole ehtineet haasteeseen vastata. Sitä paitsi pidän listoista ja niiden tekemisestä.

Top 10 kirjat:

En nyt kurki aikaisempia top 10-listojani vaan teen listan tämän hetken mukaan. Tosin jotkin kirjat ovat listalla aina. Järjestys ei ole paremmuusjärjestys.

1. Ian McEwan: Sovitus

2. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

3. Sofi Oksanen: Puhdistus

4. Edith Södergran: Koko tuotanto

5. J. K. Rowling: Harry Potterit

6. Philip Pullman: Universumien tomu-trilogia

7. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
8. Sarah Waters: Yövartio
9. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (minulla on Harjukaupungin salakäytävät edelleen lukematta)
10. Agatha Christie: EIkä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekeripoikaa)

Kosmetiikkatuotteet top 10:

Tämä onkin jo paljon vaikeampi, sillä en ole kovin ahkera meikkaaja. Arkena olen yleensä meikittä, meikkaan lähinnä iltamenoihin. En ole myöskään merkkiuskollinen vaan vaihtelen tuotteita, mutta näköjään ainakin tällä hetkellä suurin osa on Lumenen tuotteita.

1. Lumenen Arctic Aqua kasvovoide
2. Nestemäinen musta eyeliner
3. Lumenen doublestay meikkivoide
4. Lumenen mineraalipuuteri
5. Ripsiväri (vaihtelee, tällä hetkellä Maybellinen Falsies Black Drama)
6. Lumenen Wild Rose huulipuna (sävy 84)
7. Valkea luomiväri (milloin mitäkin merkkiä)
8. Lumenen kulmakynä
9. Hajuvesi (tämäkin vaihtelee, tykkään kokeilla uusia tuoksuja, eniten pidän kirpeistä ja raikkaista tuoksuista)

Tämä haaste on vapaasti napattavissa, jos siltä tuntuu ja et ole vielä tätä tehnyt. Näitä on ollut mielenkiintoista lukea.

Eino Leinon (ja runon ja suven) päivänä

2011-07-06T13:24:00.000+03:00

Eino Leino: Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

Mitä on tämä hiljaisuus?

Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,

tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat

ja metsässä puhuvat puut.

Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat

ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk' on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

2011-07-06T12:53:00.004+03:00

Joanne Harris on ollut loputtoman pitkällä tutustuttavien kirjailijoiden listalla jo hyvän aikaa. No, eipä ole enää vaan siirtyy listalle "näiltä haluan lukea lisää".

Kirja vaikutti lupaavalta jo juonensa perusteella. Tapahtumat sijoittuvat St. Oswaldin poikakouluun, jossa on jälleen alkamassa uusi lukukausi. Latinan opettaja Roy Straitley lähestyy urallaan kunnioitettavaa sadannen lukuvuoden rajapyykkiä ja on päättänyt saavuttaa sen, vaikka nykytekniikka ja koulussa tapahtuvat muutokset eivät työtä helpotakaan. Uusi lukuvuosi tuo mukanaan uudet ongelmat ja tällä kertaa koulussa on joku, joka kantaa kaunaa kolmentoista vuoden takaisista tapahtumista ja on päättänyt kostaa.

Tapahtumia kerrottiin sekä latinan opettajan, että salaperäisen kostajan, jonka henkilöllisyys säilyy mysteerinä loppuratkaisuun saakka, näkökulmasta. Kirjan viehätys ainakin minulle olikin juuri siinä, että yritin päätellä, kuka kaiken takana on ja mikä on saanut hänet hautomaan kostoa. Myös brittiläisen poikakoulun miljöö toi oman lisänsä kirjan tunnelmaan. Tavallaan koulu olikin yksi kirjan henkilöistä.

En tiedä onko tämä kirja verrattavissa kirjailijan muuhun tuotantoon kuinka hyvin. Luin jostain, että se olisi hieman erityyppinen kuin hänen muut kirjansa. Mene ja tiedä, mutta Harris kirjoittaa sen verran sujuvasti ja tarina kulkee eteenpäin niin jouhevasti, että mielenkiinto myös muita kirjoja kohtaan kasvoi. Hyllystäni löytyy Pieni suklaapuoti, jonka olen sattuneesta syystä (lue: Johnny Depp) nähnyt elokuvana useaan kertaan. Elokuva on ehdottomasti yksi suosikkejani, mutta en tiedä kuinka uskollinen se on kirjalle. Ehkä pitäisi ottaa siitä jo selvää.

Tätä kirjaa uskallan suositella kaikille perinteisten mysteerien ystäville.

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita (Gentlemen and Players). Suomentanut Satu Leveelahti. Otava, 2006. 527 sivua.

(Tästä lähtien lisään tekstien loppuun kirjan tiedot. En tiedä miksi en aiemmin ole sitä tajunnut tehdä, mutta nyt sain vinkin Morren palautekeskustelun kommenteista.)

Osallistun tällä kirjalla Totally British-haasteen (josta minun on pitänyt tehdä oma postaus jo aikoja sitten, mutta en ole saanut päätettyä kategorioita joihin osallistun + kirjoja joilla osallistun niihin...) Modern Women Writers-osioon.

Kathryn Stockett: Piiat

2011-06-30T14:49:00.003+03:00

Luin tämän kirjan jo huhtikuussa, mutta kuten sanottua, en ole ehtinyt kirjoittaa tänne. Tosin ei se ole ainoa syy, jotenkin tästä kirjasta on ollut vaikea edes aloittaa tekstiä. Tämä on outoa, sillä pidin kirjasta todella paljon. Suorastaan rakastin sitä. Ehkä syy on juuri se. Sitä haluaisi tehdä mahdollisimman hyvin oikeutta kirjalle, joten paineet kasvavat. Sitä paitsi tuntuu, että kirjasta on jo sanottu kaikki, mitä siitä ajattelin. Mutta en halua jättää tätä kirjaa kokonaan huomiotta blogissani.

Piiat sijoittuu 1960-luvun Mississippiin, Jacksonin kaupunkiin, jossa mustat naiset piikovat valkoisten kodeissa ja rotusyrjintä kukoistaa edelleen. Mustat ja valkoiset asuvat eri osissa kaupunkia ja kummallekin ryhmälle on omat kaupat, kirjastot ja kotiapulaisille on jopa rakennettu omat vessat joissakin taloissa. Päähenkilöinä ääneen pääsevät vuorotellen kotiapulaiset Minny ja Aibileen sekä valkoisen perheen parikymppinen tytär Skeeter. Skeeter ei unelmoi pääsystä kotirouvaksi muiden Naisyhdistyksen jäsenten tavoin vaan hänen suurin haaveensa on kirjoittaminen. Ystäväpiirin naiset ovat vakiintuneita kotirouvia, joilla on omat kodit ja kotiapulaiset, mutta Skeeter ei tunnu jakavan heidän ajatusmaailmaansa. Hän haluaa pärjätä omillaan ja olla itsenäinen. Skeeter saa sysäyksen koota kotiapulaisten kokemuksia kirjaksi. Alku ei vaikuta kovin lupaavalta, sillä kotiapulaiset eivät uskalla lähteä hankkeeseen mukaan työpaikan menettämisen pelossa. Ainoastaan Aibileen suostuu viimein auttamaan Skeeteriä.

Pidin ratkaisusta kertoa tarinaa kolmen eri kertojan kautta. Jokaisella oli myös selkeästi oma tyylinsä, sillä kunkin osuudet oli kirjoitettu hieman eri lailla. Pidin kaikista kolmesta päähenkilöstä, mutta eniten tunsin (monen muun tavoin) samaistuvani Skeeteriin, joka tunsi itsensä kömpelöksi eikä halunnut mukautua ympäröivän elinpiirin odotuksiin siitä, millaista elämää hänen tulisi elää. Kotiapulaisten näkökulma tuli myös hyvin esille Minnyn ja Aibileenin myötä.

Vaikka rotuerottelu oli vielä arkipäivää ja myös luokkaerot tuntuivat olevan voimissaan, on kirjassa myös aitoa välittämistä yli rajojen. Tämä tulee esille esimerkiksi kotiapulaisten kertomuksissa. Ajat olivat jo muuttumassa ainakin muualla, jossa marssittiin rotuerottelua vastaan. Jacksonin asukkaat tuntuivat kuitenkin roikkuvan vielä tiukasti kiinni vanhoissa ennakkoluuloissa ja jyrkintä äärilaitaa kirjassa edusti Skeeterin ystävä naisyhdistyksestä, Hilly Holbrook, joka muun muassa ideoi vessa-aloitetta.

Kirjan mahdollisesta viihteellisyydestä on ollut jonkin verran keskustelua muualla. Ei tämä missään nimessä mitään chick-litiä tai vastaavaa ole, vaikka omalla tavallaan viihdyttävä onkin. Aihe ei ole keveimmästä päästä, mutta mukana on silti huumoria sopivasti ja tietynlaista lämpöäkin. Minä viihdyin kirjan parissa, vaikka tietyt asiat (piikojen kohtelu, rotuerottelu ylipäänsä) saivatkin minut vihaiseksi.

Moni on tämän kirjan jo varmasti lukenutkin ja siitä ovat kirjoittaneet ainakin Kirjapeto, Katja, Susa, Jossu, anni.m ja Maria joka käsittelee tekstissään rinnakkain Piikoja ja Alice Walkerin kirjaa Häivähdys purppuraa. Mutta mikäli kirja on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi tarttumaan siihen varsinkin, jos aihepiiri kiinnostaa.

½

Kathryn Stockett: Piiat (The Help). Suomentanut Laura Beck. Wsoy 2010. 408 sivua.

Yhteenvetoa toukokuussa luetuista kirjoista

2011-06-10T16:04:00.001+03:00

Minua vaivaa huono omatunto, sillä toukokuu (ja kesäkuun alku) meni blogin osalta ihan harakoille. Opiskelussa oli viimeiset viikot menossa ja tehtävä jos toinenkin oli vielä tekemättä. Itse asiassa lukuvuosi päättyy vasta kesäkuun puolessa välissä, joten hengähtämään en pääse vielä viikkoon. Mutta luettua tuli silti jotain ja tässä katsaus siihen. Pää on muuten niin täynnä kaikkea muuta, että oli pakko ihan tarkistaa, mitä oikein luin.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Vihdoin ja viimein sain käsiini tämän ihastusta herättäneen kirjan. Eihän tästä voinut kuin pitää. Kyllä en pahoittanut mieltäni yhtään tämän luettuani. Suosittelen muillekin, jotka eivät vielä ole tätä lukeneet. Tai jos ette minua usko, niin lukekaa mitä kirjasta ovat kirjoittaneet mm. Hanna, Naakku, Inahdus, Susa, Katja, Kirsi ja moni muu.

Johan Theorin: Yömyrsky

Theorinin ensimmäinen kirja Hämärän hetki, oli virkistävän erilainen dekkari, joten kirjailija jäi mieleen. Tämä toinen lähti kirjastosta mukaan, kun kaipasin taas jotain vähän erilaista kuin sitä perinteistä jännitystä. Eikä tämä pettänyt, mukana oli aavemaista tunnelmaa ja kummitustarinoita.

Jodi Picoult: Koruton totuus:

Olen halunnut lukea Picoultia jo jonkin aikaa ja kirjastossa hyllyjen välissä haahuillessani osuin sopivasti P:n kohdalle ja Picoultin paksuhkot opukset sattuivat silmiini. Koruton totuus valikoitui mukaan puhtaasti aiheensa vuoksi. Kirjassa käsitellään amish-yhteisössä tapahtunutta vastasyntyneen lapsen surmaa. Vaikka aihe olikin raskaan oloinen, kirja oli helppo ja nopea lukea. Kyseessä oli romantiikalla höystetty oikeussalidraama. Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin: Katja ja Ahmu. Pidin kirjasta ja Picoultin tyylistä siinä määrin, että aion jossain vaiheessa lukea muutkin hänen kirjansa.

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Projektini "luen Potterit uudestaan" etenee hitaasti, mutta varmasti. Luin Viisasten kiven uudelleen viime vuonna, mutta jatkoin toisesta osasta vasta nyt. Into tosin kasvoi siitä sen verran, että Azkabanin vanki on jo aloitettu. Saa nähdä milloin kaikki osat on luettu, kun muutakin kiinnostavaa on käsillä. Mutta kyllä tämä yhä pitää paikkansa lempisarjojeni joukossa.

Ensi viikon jälkeen pääsen toivottavasti palaamaan taas blogin suhteen hieman tiheämpään päivitystahtiin.

Nostalgian jäljillä

2011-05-20T22:57:00.002+03:00

Kouluhommat ovat pitäneet sen verran kiireisenä, että blogissa on nyt ollut hiljaista. Vielä pitäisi vajaa kuukausi jaksaa puurtaa ennen ansaittua kesälomaa. Lukeminen ei tosin ole vähentynyt juurikaan, mistä päästäänkin itse asiaan eli:

Olen sen verran haastehullu, että pakkohan se on lähteä tähänkin mukaan. Eli Susa Järjellä ja tunteella bloigsta haastoi kaikki mukaan kirjalliseen nostalgiajahtiin. Ja tässä itse haaste:

Valitse vähintään kolme sellaista kirjaa, jotka ovat aikanaan tehneet sinuun niin vahvan vaikutuksen, että edelleenkin muistelet kirjoja kaihoten ja saatat jopa nimetä ne lempikirjoja kysyttäessä.

Kirjojen lukemisesta täytyy olla vähintään viisi vuotta aikaa, mielellään toki enemmänkin. Mutta koska blogini lukijakunta on iältään uskoakseni kaikkea noin 20-60 vuoden väliltä, ei tuo raja voi siksi olla esimerkiksi 10 vuotta, vaikka sitä alunperin ajattelinkin.

Lukuaikaa on vuoden loppuun asti.

En millään muista tarkkaan, mitä kaikkea olen lukenut 5-10 vuotta sitten, en silloin vielä kirjannut minnekään ylös lukemiani kirjoja. Tuntuu, että suurimpien suosikkien lukemisesta on paljon vähemmän aikaa tai ainakin ne on tullut luettua uudelleen. Mutta tässä nyt aluksi kaksi kirjaa, joista muistan pitäneeni erittäin paljon ja joiden lukemisesta on ainakin se 5 vuotta:

Katherine Neville: Musta kuningatar/Kahdeksan

Tämän lukemisesta voi hyvinkin olla jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa. Muistan pitäneeni tästä kovasti silloin ja olen tosiaan nostanut tämän usein lempikirjojeni joukkoon. Saa nähdä miten käy uusintaluvun jälkeen.

Helen Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

Tämä oli aika varmasti ensimmäisiä (ulkomaisia) chicklit kirjoja, joita luin ja lukemisesta on kyllä mennyt jo aikaa ihan reippaasti. Muistelen tätä yhä yhtenä suosikkinani ja genren ehdottomaan aateliin kuuluvana kirjana.

~~Thomas Harris: Uhrilampaat~~

Innostuin dekkareista joskus yläasteella tai lukiossa ja yhdessä vaiheessa pidin erityisesti sellaisista jännäreistä, joissa on mukana sarjamurhaaja. Tämä kirja tuli luettua juuri tuohon aikaan joten lukemisesta voi olla juuri tuo 10 vuotta tai jopa enemmän. Elokuvakin on nähty ja tykätty. Jatko-osa jäi kyllä minulta lukematta. Mutta pidän tätä yhä suosikkinani tästä genrestä, vaikka lukemisesta on pitkä aika. Saa nähdä, muuttuuko mieli.

Lähempi tutustuminen lähikirjastojen tilanteeseen tämän kirjan suhteen paljasti, että kyseistä kirjaa ei niistä löydy (liekö kaikki pöllitty...). Pakko siis jättää tämä pois.

Lisään kirjoja listaan vielä myöhemmin...

Riikka Pulkkinen: Raja

2011-05-06T11:52:00.001+03:00

Vihdoin ja viimein sain luetuksi tämän jo hyvän aikaa hyllyssäni olleen Pulkkisen esikoisromaanin. Tämä kirja on jakanut mielipiteitä, osa on tykännyt kovastikin ja osa ei ole ollut aivan yhtä ihastuneita kirjaan. Itse sijoitun jonnekin välimaastoon. En siis rakastanut kirjaa, mutten suorastaan inhonnutkaan. Sillä oli omat hyvät hetkensä, mutta sitten oli myös jotain, joka häiritsi ainakin minua.

Useimmat varmasti tietävät ainakin perusasetelman, mutta kerrataan se nyt kuitenkin. Kirja kertoo pääasiassa Anjasta ja Marista, mutta myös siinä sivussa Julianista ja tämän pienestä tyttärestä Annista. Anjan mies sairastaa Alzheimerin tautia ja Anja on luvannut auttaa häntä kuolemaan. 16-vuotias Mari on ihastunut äidinkielenopettajaansa Julianiin, joka puolestaan on kyllästynyt avioelämäänsä ja hakee jännitystä elämäänsä. Julianin tytär Anni joutuu tahtomattaan todistamaan aikuisten maailman raadollisuutta.

Pulkkinen kirjoittaa tavalla, josta joko pitää tai joka ei ihan aukea. Itseäni kyllä viehätti hänen kielensä ja tyylinsä, vaikka ymmärrän hyvin, mikä siinä saattaa jopa ärsyttää. Tietynlaista kikkailua ja tarkkaan mietittyjä kielikuvia saattoi havaita. Ehkä kieli oli jopa turhan siloteltua, muokattua ja mietittyä. Siitä puuttui rosoisuus, joka olisi sopinut hyvin yhteen kirjan teemojen kanssa. Mutta ehdottomasti helppolukuista ja sujuvaa tekstiä kirjailija kirjoittaa ja toisinaan se riittää.

Itseäni ärsytti ja jopa inhotti suunnattomasti Julianin hahmo ja hänen tekonsa. Minun moraalikäsitykseeni ei ihan sovi se, että 29-vuotias mies, opettaja, ryhtyy seksisuhteeseen 16-vuotiaan oppilaansa kanssa. Minusta se oli lähinnä ällöttävää ja kyse oli hänen taholtaan suorastaan hyväksikäytöstä. Jotenkin minun oli vaikea ymmärtää asiaa Marinkaan kannalta. En olisi 16-vuotiaana voinut edes kuvitella ihastuvani itseäni noin paljon vanhempaan henkilöön, saati opettajaani (myönnettäköön, että opettajakunnassa ei kyllä ollut sellaisia tyyppejä, joihin olisi edes voinut kuvitella ihastuvansa, ei ollut nuoria karismaattisia sijaisiakaan;). Jo 5 vuotta tuntui hurjalta ikäerolta silloin. Tosin paremmin minä ymmärrän sen, että nuori tyttö ihastuu opettajaansa, jota kenties ihailee ja joka on jotenkin karismaattinen kuin sen, että tuo mies menee siihen mukaan ja pettää vielä vaimoaan siinä samalla. Huh huh. Tämä juonikuvio tökki todella pahasti.

Sen sijaan Anjan osuus oli jo huomattavasti parempi ja olisin ehkä toivonut, että siihen olisi paneuduttu jopa enemmän. Ehkä se olisi riittänyt kirjan kantavaksi teemaksi ja tuo Mari-Julian kuvio olisi voitu jättää pois tai ainakin vähemmälle. Itse ainakin olisin halunnut lukea vielä enemmän Anjan tarinasta.

Tästä kirjasta jäi ristiriitainen olo. Siinä oli paljon hyvää ja sellaista mistä pidin, mutta myös liikaa niitä häiritseviä asioita. Kaikesta huolimatta kirjailijan seuraava teos, Totta, kiinnostaa kovasti. Tämä oli vasta esikoinen, eikä missään nimessä huono sellainen (vaikka tämän tekstin perusteella nyt saattoi vaikuttaa, etten hirveästi pitänyt...), joten seuraavalta on ehkä lupa jo odottaa vähän enemmän. Mutta odottelen kiltisti, kunhan saan Tottan (tai miten tuota nyt pitäisi oikeaoppisesti taivuttaa...) kirjastosta lainaan.

Riikka Pulkkinen: Raja. Gummerus 2006. 399 sivua.

Päivä 30 - Kaikkien aikojen lempikirjani

2011-04-30T17:27:00.001+03:00

Minusta tuntuu, että olen tullut vastanneeksi tähän jo. Ainakin silloin, kun piti miettiä lempikirjoja lempikirjailijoilta mainitsin sellaisia kirjoja, jotka ovat myös kaikkien aikojen suosikkejani. Hankala tähän on kyllä enää mitään uutta keksiä. Mutta tässä nyt top 10 suosikit:

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Ian McEwan: Sovitus
J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
E. M. Forster: Maurice
Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
Sarah Waters: Yövartio
Edith Södergran: Kootut runot
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Philip Pullman: Universumien tomu -trilogia
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Nyt se on sitten loppu. Olipa urakka, mutta oli kyllä mukava ja haastava miettiä vastauksia näihin. Erityisen mukava oli lukea muiden valintoja.

Hauskaa vappua!

Päivät 27-29

2011-04-29T15:44:00.000+03:00

Päivä 27 – Yllättävin juonenkäänne tai loppu

Aika monissa dekkareissa on jos jonkin oisia yllätyskäänteitä ja -loppuja, esimerkiksi vaikkapa jo aiemmin mainitussa Christie klassikossa Eikä yksikään pelastunut. Myös Sarah Watersin Silmänkääntäjän eräät juonenkäänteet kuuluvat ehdottomasti yllätyksellisimpiin.

Päivä 28 – Lempikirjannimi

Listaan tähän nyt muutamia, jotka ovat minusta erityisen kauniita tai muuten vain hyviä:

Kuin surmaisi satakielen
Uniin piirretty polku
Something Is Going to Fall Like Rain
Tuulen varjo
Vaeltava liekki (Fionawarin kuvakudos 2)
Tipping the Velvet

Päivä 29 - Kirja josta minä pidin, mutta monet muut eivät

Suomensin tämän nyt tarkoituksella väärin, sillä en nyt millään keksi kirjaa, jota kaikki olisivat inhonneet, mutta josta minä olisin pitänyt. Nyt tähän on paljon helpompi vastata. Kirja, josta minä pidin erittäin paljon, mutta monet muut ovat ehkä jopa inhonneet tai eivät ole ainakaan olleet yhtä ihastuneita kuin minä on ehdottomasti Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla. Tämä kirja on jakanut aika lailla mielipiteitä, kuten Coelho ylipäänsä. Minusta tämä on ehdottomasti miehen parhaita kirjoja ja ensimmäinen jonka häneltä luin.

Päivät 23-26

2011-04-28T16:37:00.002+03:00

Nyt on iskenyt hienoinen turnausväsymys tämän haasteen kanssa, mutta yritän saada tämän päätökseen kunnialla.

Päivä 23: Kirja jonka olen halunnut lukea jo pitkään, mutten vielä ole

Tämä on pitkä ja kasvava lista, sillä lisään koko ajan kiinnostalta vaikuttavia kirjoja TBR-hyllyyni Goodreadsissä. Tässä nyt muutama kirja, jotka ovat olleet listalla jo (aivan liian) pitkään:

Mutta näitä on tosiaan paljon muitakin.

Päivä 24: Kirja jonka toivoisin useampien lukeneen

Tämä on taas vähän hankala, kun en, lukuunottamatta niitä kaikkein ilmeisimpiä, tiedä tiettyjen kirjojen suosiosta sen tarkemmin. On helpompi miettiä kirjoja, joita suosittelisin varauksetta muille. Sellaisia ovat ainakin A. S. Byattin Riivaus, Sarah Watersin Yövartio, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ja monet monet muut.

Päivä 25: Hahmo johon samaistun eniten

Minun on todella vaikea keksiä hahmoa, johon samaistuisin erityisen voimakkaasti. Suosikkihahmojen listalta ei sellaisia juuri löydy. Pidän ilmeisesti sellaisista hahmoista, jotka ovat ihan erilaisia kuin minä, joten niihin en suoranaisesti pysty samaistumaan. Pakko jättää tämä nyt tyhjäksi.

Päivä 26: Kirja joka muutti mielipidettäni jostain

Nyt on pakko vastata kirjalla, jonka olen jo aiemmin tässä haasteessa tuonut esille. Kyseessä on Susan Abulhawan Jeninin aamut, jonka nimesin myös viime vuoden parhaaksi kirjaksi. Kirja avasi aivan uudenlaisen näkökulman Palestiinan tilanteeseen, nimenomaan Palestiinalaisten puolelta. Aikaisempi tietämys perustui siihen, minkä käsityksen median välityksellä olin saanut ja se oli aika hatara ja enimmäkseen israelilaisten näkökulmasta "nähty". Eli tämän kirjan myötä kyllä silmät todellakin avautuivat näkemään tilanteen ihan toisella tavalla.

Päivät 20-22

2011-04-22T17:58:00.000+03:00

Day 20 – Lempirakkausromaani

Ongelmana on nyt, miten määritellään rakkausromaani. Onko se hömppää vai voiko se olla muutakin? En taida nyt kuitenkaan mennä sen syvempiin analyyseihin. Yhteen aikaan luin paljonkin kirjoja, joissa romantiikka ja rakkaus oli pääosassa. Mieleen tulee kotimaisista mm. Enni Mustonen ja Tuija Lehtinen ja ulkomaisista Sophie Kinsella, Marian Keyes ja Helen Fielding Bridget Joneseineen. Kaikilla on kirjoissaan mukana rutkasti romantiikkaa ja (ainakin useimmkiten) onnellinen loppu.

Morren tavoin nostan nyt kuitenkin erityisesti esille Kaari Utrion kirjat. Varsinkin 1800-luvulle sijoittuvat teokset ovat suuria suosikkejani (esimerkiksi Rakas Henrietta, Pappilan neidot ja Ruma kreivitär), mukana on romantiikkaa ja huumoria juuri sopivasti.

Day 21 – Lapsuudensuosikit

Täytyy tunnustaa, etten muista yksittäisiä lempikirjoja kovin kaukaa lapsuudesta. Tiedän, että minulle on luettu esimerkiksi Mauri Kunnaksen kirjoja ja Tammen Kultaisten kirjojen satukirjoja. Olen myös ollut Disneyn Lasten omassa kirjakerhossa. Kuulemma monet kirjat on luettu minulle useaan kertaan, mutta näin jälkeen päin en kyllä itse muista mitään erityisiä suosikkeja, vaikka niitä on varmasti ollut.

Kun opin lukemaan itse, muistan pitäneeni ainakin Vihreä varis-sarjan kirjoista (yksittäisiä kirjoja en muista), Neiti Etsivistä, Anni Polvan Tiinoista, Merja Jalon hevoskirjoista (vaikken itse ratsastusta harrastanutkaan) ja monista muista.

Day 22 – Oman hyllyn suosikit

Nyt pitäisi sitten muistaa mitä kaikkea sieltä hyllyjen uumenista löytyykään. Minulla on tapana hankkia itselleni kirjat, joista pidän kovasti, joten hyllystä löytyy paljon suosikkeja. Esimerkiksi Harry Potterit, Ian McEwanin Sovitus, A.S. Byattin Riivaus, yllä mainitut Kaari Utrion kirjat, Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Minette Waltersin dekkarit, kaikki omistamani runokirjat...no tätä listaa voisi jatkaa ja jatkaa.

Erityisen rakkaita minulle ovat kuitenkin Marilyn Monroe-aiheiset kirjani (vaatimaton kokoelma, jota täydennän aina pikkuhiljaa):

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita
Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää
Donald Spoton Marilyn elämäkerta
edelleen lukemista odottava Joyce Carol Oatesin Blondi
muutama valokuvateos

Päivä 19 - Lempikirja, josta on tehty elokuva

2011-04-20T09:31:00.001+03:00

Hieman tulkinnanvarainen tuo "tehtävänanto", mutta lähden nyt siitä, että olen pitänyt molemmista, sekä kirjasta että siitä tehdystä elokuvasta. Ensimmäisenä tulee mieleen loistava Tunnit (Michael Cunningham), joka on yksi lempielokuviani ja jossa kolme upeaa näyttelijätärtä tekee hienot roolisuoritukset. Suosikkeihin kuuluu myös jo mainittu Sovitus ja siitä tehty elokuva.

Haluan nostaa erikseen esille vielä yhden elokuvan, joka tosin ei pohjaudu kirjaan vaan Annie Proulxin saman nimiseen novelliin. Kyseessä on tietenkin ihana, mutta niin traaginen Brokeback Mountain. Kahden karskin karjapaimenen rakkaustarina, jolla ei ole onnellista loppua. Tämä on niitä elokuvia, joita katsoessa kyynelehdin valtoimenaan lähes koko ajan. Ohjaaja Ang Leen toinenkin kirjaan pohjautuva filmatisointi, Järki ja tunteet, on myös lempielokuviani, mutta Austenin kirja on kyllä vielä lukematta.

Ja kun Austeniin päästiin niin mainitsenpa vielä iki-ihanan Ylpeys ja ennakkoluulo romaaniin perustuvan minisarjan vuodelta 1995, jossa Darcyna hurmaa Colin Firth.

Päivä 18 - Kirja johon petyin

2011-04-18T14:31:00.000+03:00

Tämä tuli mieleen oikeastaan aika äkkiä. Nimittäin Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei kirja missään nimessä huono ole, mutta Kaikki mitä rakastin kirjan jälkeen odotukseni olivat niin korkealla, että tämä ei vain pystynyt niitä täyttämään. Oikeastaan vähän samoin kävi Sofi Oksasen Stalinin lehmien kanssa. Puhdistuksen jälkeen luettuna se ei tehnytkään niin suurta vaikutustusta kuin olin odottanut. Tai sitten pitäisi lukea se (ja tämäkin) uudelleen, että saisi enemmän irti.

Monesti pettymys voi tulla myös silloin, jos jotain kirjaa on hehkutettu oikein kovasti ja odotukset ovat sen myötä nousseet pilviin. Siksi saatan suhtautua varauksella ennakkoon lukemiini kehuihin, etten vain joutuisi pettymään kovin pahasti.

Päivä 17 - Lempilainaus

2011-04-17T20:59:00.000+03:00

Nyt on tunnustettava, että en kirjoita lainauksia muistiin minnekään enkä ole hyvä muistamaan ulkoa kohtia kirjoista. Siinä mielessä tämä oli vähän hankala mietittävä ja minun oli turvauduttava Goodreadsiin. Sieltä löytyi useitakin hyviä lainauksia, joista tässä muutama minusta osuvalta tuntuva lainaus Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta:

"There are few people whom I really love, and still fewer of whom I think well. The more I see of the world, the more am I dissatisfied with it; and every day confirms my belief of the inconsistency of all human characters, and of the little dependence that can be placed on the appearance of merit or sense."

"I declare after all there is no enjoyment like reading! How much sooner one tires of any thing than of a book! -- When I have a house of my own, I shall be miserable if I have not an excellent library."

Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää

2011-04-17T15:23:00.001+03:00

Tämä päätyi (niin ikään huonosti etenevään) Lue kirja, katso elokuva -haasteeseeni, kun satuin sopivasti saamaan sekä kirjan että DVD:n kirjastosta lainaan. Ammaniti ei ollut entuudestaan tuttu, mutta olin lukenut muutaman arvion hänen kirjoistaan ja kiinnostunut. Haasteen lista on muuten elänyt aika paljon, ilmeisesti minun ei kannattaisi tehdä etukäteen mitään listoja näihin, sillä muutan mieltäni koko ajan.

Ai niin, varoituksen sana vielä: luvassa juonipaljastuksia, lukeminen omalla vastuulla.

Kirjan minäkertoja, 9-vuotias (elokuvassa muuten jostain kumman syystä 10-vuotias...) Michele asuu pienessä köyhässä italialaisessa kylässä. Eletään vuotta 1978. Eräänä kuumana kesäpäivänä Michele tekee järkyttävän löydön, pieni poika viruu jalastaan kahlittuna ja huopaan kääriytyneenä syvässä kuopassa. Vähitellen Michele ystävystyy pojan kanssa, vaikka tämä vaikuttaa sekavalta. Michelen tavoin myös lukija alkaa kehitellä teorioita siitä, miksi poika on kuopassa, mutta ainakaan omat teoriani eivät osuneet edes lähelle totuutta.

Tapahtumia kuvataan Michelen näkökulmasta ja lukija on hänen havaintojensa ja päätelmiensä varassa. Oma mielikuvitukseni laukkasi suorastaan ylikierroksilla ja tulin kehitelleeksi mitä karmeampia teorioita ja syitä sille, miksi Filippo on vangittuna kuopassa ja miten hän on sinne päätynyt. Todellinen syy olikin sitten varmaan se ainoa, joka ei käynyt mielessä. Tähänkin olisi ehkä auttanut se, että olisi tiennyt olosuhteista Italiassa kirjan tapahtuma-aikana. Minulle selvisi vasta myöhemmin (erään elokuvasta kirjoitetun arvostelun luettuani), että Italiassa on ilmeisesti ollut juuri 70-luvulla vallalla suoranainen kidnappausaalto. Filippo on kidnapattu vanhemmiltaan rikkaammasta Pohjois-Italiasta köyhään etelään. Kidnappauksessa ja pojan piilottelussa on mukana koko pikkuruinen kylä, jossa Michele asuu. Tai oikeammin kylän aikuiset, sillä lapsilla ei ole aavistustakaan mitä on tekeillä.

On suorastaan järkyttävää, mihin ihmiset ovat paremman elämän toivossa valmiita. Kirjan aikuiset ovat kaikki jotenkin kovan ja säälimättömän oloisia, ainakin pinnaltaan. Heidän tekoaan ja motiiveja sille on luonnollisesti vaikea ymmärtää eikä se kirjassa käy selville. Eittämättä motiivina on raha, mutta muuten taustat jäävät hämäriksi. Miksi juuri Filippo on kidnapattu? Miten on ylipäänsä päädytty kidnappaukseen? Sergio tuntuu olevan päävastuussa suunnitelmasta ja jonkinmoinen porukan johtaja, mutta epäselväksi jää, miten hän on saanut muut mukaan. Koska kirjassa näkökulma on Michelen ei vastauksia kysymyksiin saada. Tarina on toki hyvin kerrottu, mutta se jättää paljon kysymyksiä joille ei saa vastauksia.

Aiheen raadollisuudesta huolimatta kirja ei ollut missään vaiheessa raskasta luettavaa vaan tarina piti siinä määrin hyvin otteessaan, että lukemista ei olisi halunnut keskeyttää. Ammaniti kirjoittaa hyvin, sujuvasti ja tarinan kertojan iän huomioon ottaen uskottavasti. Hän saa lukijan kiedottua heti verkkoonsa eikä päästä irti ennen loppua, ehkei vielä silloinkaan kokonaan, vaan tarina jää mieleen kummittelemaan. Kiinnostus miehen muuta tuotantoa kohtaan heräsi tämän myötä ja haluan lukea lisää.

Nyt on myönnettävä, että elokuvan katselunautintoa pilasi hieman se, että katsoin sen niin nopeasti kirjan lukemisen jälkeen. Tapahtumat olivat vielä niin tuoreessa muistissa, että koko ajan tiesi, mitä tapahtuu seuraavaksi. Yleensä ainakin minulla kirjan lukemisella ja elokuvan katsomisella on enemmän väliä ja kirjan tapahtumat ovat jo sopivasti hieman unohtuneet. Nyt elokuva jäi mielestäni hieman vajavaiseksi kuin kirjan kuvitukseksi. Elokuva oli erittäin uskollinen kirjalle vain pieniä seikkoja oli muutettu ja nekin aika merkityksettömiä. Niin merkityksettömiä, että mietin, miksi ne edes oli muutettu. Täytyy myös sanoa, että jos en olisi lukenut kirjaa, olisivat jotkin yksityiskohdat jääneet auttamatta huomaamatta (mm. emalikattila ja sen merkitys).

Ensimmäisenä elokuvan alkaessa huomio kiinnittyi väreihin, jotka olivat kirkkaat, paljon kirkkaammat kuin lukiessani olin osannut kuvitella. Kultaiset viljapellot ja sininen taivas, loppukesän maalaisidylli, on aikamoinen kontrasti tarinan synkkyydelle. Huolettomat lapsuuden leikit loppuvat julmalla tavalla ainakin Michelen osalta. Kauniin näköinen ja hyvin näytelty tarina, mutta jäi silti kirjan varjoon.

Loppu jää avoimeksi, Micheleä on ammuttu ja helikopterit ovat saapumassa. Kirjassa on kuitenkin vihjeitä siitä, että Michele on aikuinen muistellessaan tarinaa mikä paljastaa, että hän jää henkiin.

Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää. Otava 2004. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. 304 sivua.

Maailmanvalloitus: Italia

Päivä 15 ja 16: Lempihahmot

2011-04-17T12:10:00.000+03:00

Lempihahmoja pohtiessani mieleen tuli enimmäkseen hahmoja lukemistani kirjasarjoista ja erittäin vähän yksittäisistä kirjoista. Ehkä hahmoon on helpompi kiintyä, kun hänen vaiheitaan voi seurata useammassa kirjassa. Toinen huomio, jonka tein oli, että minun on helpompi nimetä lempihahmoja tv-sarjoista kuin kirjoista. Olen myös katsonut paria sarjaa, jotka perustuvat kirjoihin ja minulla on niistä lempihahmoja, mutta itse kirjoja en ole lukenut. Otan nyt kuitenkin kaksi tällaista hahmoa mukaan, sillä he ovat tällä hetkellä erittäin vahvoja suosikkeja.

Mieshahmot

Fitzwilliam Darcy (mieluiten Colin Firthin versio;)
Robbie Turner (Ian McEwanin Sovitus)
Zsadist (J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta)
Sandman (Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvista)
Sirius Musta (Harry Potter)
Eric Northman (True Blood, sarjaversio)
Damon Salvatore (The Vampire Diaries, sarjaversio)

Naishahmot

Kay Scarpetta (Patricia Cornwell)
Maria Kallio (Leena Lehtolainen)
Jane Rizzolli ja Maura Isles (Tess Gerritsenin dekkareista)
Rebecca Bloomwood (raivostuttava, mutta kuitenkin rakastettava Himoshoppaaja)
Elizabeth Bennett
Nan King (Sarah Watersin Tipping the Velvet)

Päivä 13 ja 14 Lempikirjailija(t) ja lempikirja lempikirjailijalta

2011-04-16T18:44:00.001+03:00

Apua, olen jäljessä haasteessa, pitää yrittää kuroa kiinni...

Suorastaan julmaa pakottaa valitsemaan vain yksi kirjailija! Täysin mahdotonta! En suostu! Rikon sääntöjä tietoisesti tällä kertaa ja listaan muutaman suosikin ja lempikirjani heiltä. Mietin myös sitä, missä vaiheessa kirjailijan voi julistaa suosikikseen. Riittääkö vain yksi luettu teos siihen? Taidan kuitenkin nyt ottaa mukaan vain sellaisia kirjailijoita, joilta olen lukenut enemmän kuin yhden kirjan.

Siri Hustvedt kiilasi itsensä lempikirjailijoideni kärkikastiin oikeastaan jo kirjallaan Kaikki mitä rakastin, joka on yhä myös lempikirjani häneltä. Upea, monikerroksinen teos, jonka uskon kestävän useita lukukertoja. Amerikkalainen elegia ja Lumous eivät (minulla) ihan yltäneet sen tasolle, mutta loistavia kirjoja nekin ovat.

Ian McEwania ei kerta kaikkiaan voi jättää pois tällaiselta listalta. Sovitus lumosi minut niin, että sen paikkaa ei ole vienyt vielä mikään tähän mennessä lukemani McEwan. Toisaalta minulla on vielä muutama paljon kehuttu kirja lukematta.

Minette Walters on ehdoton suosikkini jännityskirjallisuuden puolelta. Hänen psykologiset jännitysromaaninsa ovat aivan omaa luokkaansa. On vaikea valita yhtä suosikkia hänen kirjoistaan, sillä osan lukemisesta on kulunut sen verran aikaa, etten enää muista niitä tarpeeksi hyvin pistääkseni järjestykseen.

Ulkomaisen hömpän puolelta täytyy mainita Sophie Kinsella, jolta olen lukenut jo melkein kaiken tähän mennessä ilmestyneen. Himoshoppaajan pari viimeisintä osaa on vielä lukematta. Vaikka pidänkin Himoshoppaajista suosikkejani ovat kuitenkin olleet Kinsellan yksittäiset sarjaan kuulumattomat kirjat kuten Salaisuuksia ilmassa ja Varsinainen talousihme.

Kotimaisista nostan nyt yhden tähän ja hän on Sofi Oksanen. Puhdistus on suosikkini häneltä, mutta pidin paljon myös ensimmäisestä häneltö lukemastani kirjasta, Baby Janesta.

Siinä jonkinmoinen top 5 pikaisen mietinnän jälkeen. Toki tämäkin lista elää ja toisaalta on kauhean vaikea pistää suosikkejaan järjestykseen. Otin tähän nyt tarkoituksella hieman eri tyylisiä kirjailijoita.

Päivät 10-12

2011-04-12T14:37:00.001+03:00

Päivä 10: Lempiklassikko

Tunnustan lukeneeni klassikoita hävyttömän vähän. Siksi päätin osallistua klassikkohaasteeseen, joka tosin etenee erittäin huonosti. Mutta eipäs mennä nyt siihen. Tämä oli oikeastaan valinta kolmen selkeästi ylitse muiden olevan lukemani klassikon välillä. Ykköspaikan nappasi E. M. Forsterin Maurice, joka jätti taakseen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja muutamalla muullakin lempiklassikkona olevan Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Molemmat loistavia kirjoja joista pidän paljon, mutta halusin nyt nostaa esille tämän kirjan. Kirja julkaistiin vasta Forsterin kuoleman jälkeen vuonna 1971. Kirja kuvaa homoseksuaalista rakkautta ja tuohon aikaan (1913-1914 kun kirja alun perin on kirjoitettu) aihe oli hyvin arkaluontoinen, varsinkin sitä tuomitsemattomasta näkökulmasta kirjoitettuna. Tämä oli ensimmäinen Forsterin kirja, jonka luin ja innosti minut lukemaan miehen muutakin tuotantoa. Tosin ei aiheensa vuoksi, sillä se ei esiinny muussa tuotannossa, vaan ihan vain Forsterin tyylin takia.

Päivä 11: Kirja jota inhosin

Viha on niin voimakas sana, etten halua sitä käytää tässä yhteydessä. En muista palavasti vihanneeni mitään kirjaa, mutta jotkut ovat olleet huonoja lukukokemuksia. Tähän nyt kävisi se jo mainittu Kärpästen herra taas, mutta jospa unohdetaan se jo vihdoin. Lukioajoilta tulee mieleen toinen "pakkopulla", josta jäi lähinnä negatiivisia muistikuvia: Anu Kaipaisen Magdaleena ja maailman lapset. Kirjan idea ei auennut minulle ollenkaan tuolloin ja sitten siitä piti vielä keskustella luokan edessä. Suorastaan traumaattinen kokemus.

Päivä 12: Kirja, jota joskus rakastin, mutten enää

Monikin lapsuuden ja nuoruuden suosikki on varmasti menettänyt hohtoaan eikä enää tuntuisi samalta nyt luettuna. Suorastaan rakastin esimerkiksi Neiti Etsiviä ja harkitisin lähteväni mukaan Neiti Etsivä -haasteeseen, mutta en ole tullut tarttuneeksi vielä yhteenkään kirjaan. Voi olla, että tämä sarja on nimenomaan sellainen, joka ei aikuisena enää tunnu samalta ja viehätys on jäänyt jonnekin lapsuuteen.

Päivä 9 - Kirja, josta en uskonut pitäväni, mutta jota päädyin rakastamaan

2011-04-09T20:29:00.001+03:00

Mietin taas mistä näkökulmasta oikein tätä tarkastelisin. Yleensä, jos ennakkoasenteeni on negatiivinen, en edes tartu kirjaan ellei ole ihan pakko ja lukion jälkeen ei ole ollut pakko lukea kaunokirjallisuutta muuten kuin omasta halusta. Edellisessä postauksessa sivusin aihetta jo Kärpästen herran verran, mutta se oli selkeästi huono kokemus. Monia sellaisia kirjoja tulee mieleen, joista olen kyllä ollut sen verran kiinnostunut, että olen halunnut ainakin yrittää lukea niitä, mutta odotukset eivät ole olleet kauhean korkealla syystä tai toisesta ja sitten kirja onkin ylittänyt kaikki odotukset.

Mieleeni tulee yksi kirja, joka täyttää kriteerin kirjasta, jolta en odottanut juuri mitään, mutta joka osoittautui aivan loistavaksi ja jota todella rakastan vieläkin. Taas täytyy mennä niinkin kauas ajassa taaksepäin kuin muinaisiin lukiovuosiin. Eräällä äidinkielenkurssilla piti lukea jokin runokokoelma ja kirjoittaa siitä essee. En ollut lukenut runoja ennen sitä juuri ollenkaan (ainakaan vapaaehtoisesti) ja valitsin siis lähes umpimähkään jonkin kokoelman ja se oli Edith Södergranin Runoja. Ennakkoasenteeni oli lähinnä, että tämä on pakko lukea ja tästä on pakko kirjoittaa jotain, mutta siinä se. Kävi kuitenkin niin, että kokoelman runot lumosivat minut täysin. Voisi sanoa, että tästä lähti kiinnostukseni ja innostukseni runouteen. Södergran on ehdottomasti yhä yksi lempirunoilijoitani monen muun ohella. Hyllyyn on kertynyt jo useita runokirjoja, lähinnä suomalaisilta vanhemman polven runoilijoilta (Katri Vala, Mirkka Rekola, Eila Kivikk'aho...). Mutta suosituksia hyvistä uuden polven runoilijoista otetaan vastaan!

Päivät 6-8

2011-04-08T21:01:00.006+03:00

Olen jäljessä päivityksissä, joten nyt tulee kolme päivää kerralla.

Päivä 6: Kirja joka saa minut surulliseksi

Olen aika herkkä ja itken helposti elokuvia ja sarjoja katsella ja kirjoja lukiessa, joten tähän olisi montakin vaihtoehtoa. Monet todella hyvät kirjat ovat saaneet minut myös surulliseksi aiheensa tai tapahtumiensa vuoksi. Yksi ensimmäisitä kirjoista, joka tuli mieleeni, kun ryhdyin pohtimaan tätä kohtaa, oli Ian McEwanin Sovitus. Aivan loistava kirja ja sai minut kyynelehtimään monessakin kohdassa (ja samoin kävi elokuvaa katsellessa). Traagiset rakkaustarinat ovat aina takuuvarmoja itkettäjiä minun kohdallani, niin siis tämäkin, mutta ei se toki ole sen ainoa ansio.

Päivä 7: Aliarvostetuin kirja

Tämä onkin jo vaikeampi, sillä on hankala päättää miltä kantilta tätä katsoisi, mikä tekee kirjasta aliarvostetun tai kuka sen päättää. Kuten muutamat olivat jo maininneetkin, esimerkiksi hömppä on genrenä aliarvostettu, vaikka genren sisältä löytyy erinomaisia kirjoja. Samoin voisi ehkä sanoa dekkareista. Molemmat lajit ovat vähän sellaisia, että niiden lukemista saattaa joutua puolustelemaan, sillä kaikki eivät ehkä pidä niitä kovin vakavasti otettavana kirjallisuutena. Tai siltä ainakin joskus tuntuu. Aliarvostettuja kirjailijoita on myös varmasti paljonkin, sellaisia jotka eivät ole saaneet niin suurta huomiota lukijoiden keskuudessa kuin ansaitsisivat (tulee mieleen esimerkiksi Hilkka Ravilo, jolta tosin olen itsekin edelleen lukenut vasta yhden kirjan...). Mutta yksittäistä kirjaa on todella hankala nimetä.

Yritetään nyt kuitenkin. Minulle tuli mieleen eräs kirja, josta ainakin itse pidin kovasti, mutta joka ei ole juurikaan ollut esillä. Ei se tosin ole mitään korkeakirjallisuutta tai elämää suurempi klassikko, mutta toimi ainakin minulle viihdyttävänä historiallisena mysteerinä. Kysymyksessä on Katherine Nevillen Kahdeksan (jonka tosin luin vanhempana, nimellä Musta kuningatar julkaistuna painoksena). Julkaistu muuten paljon ennen kuin Da Vinci koodi...

Päivä 8: Yliarvostetuin kirja

Helpompi kuin edellinen, tulee mieleen moniakin kehuttuja kirjoja, joiden hyvyys ei ole oikein auennut itselleni. Moni on maininnut Sieppari ruispellossa ja voisin itsekin ihan hyvin valita sen. Kirja jäi minulta kesken, en oikein päässyt sisään siihen. Mutta onhan näitä muitakin klassikoita, joita en ihan tajua. Yksi joka on jäänyt erityisen hyvin mieleen, on joskus muinoin lukiossa äidinkielenkurssia varten luettu William Goldingin Kärpästen herra. Tämäkin olisi varmasti jäänyt kesken ellei se olisi ollut pakollista luettavaa. En pitänyt kirjasta yhtään, mielestäni se oli lähinnä kammottava. Kaiken kaikkiaan siis negatiivinen lukukokemus. Ymmärrän kyllä, että monikin tästä varmasti pitää, kun tämä kerran klassikoksi asti on noussut, mutta ei kyllä iskenyt minuun, ainakaan hyvällä tavalla. ;)

EDIT: No niin, nyt meni minultakin hermot noiden rivivälien kanssa, kun Blogger heittää ne miten sattuu, vaikka kuinka yrittäisi muokata. En tykkää.

Päivä 5 - Kirja joka tekee minut iloiseksi

2011-04-05T21:49:00.000+03:00

Tulkitsin nyt sanan "happy" iloinen, vaikka se tarkoittaa myös onnellista. Olisi kuitenkin aivan liian vaikea valita kirja, joka tekee onnelliseksi, on helpompi sanoa mistä kirjasta tulee hyvä ja iloinen mieli. Ensin mieleen tulivat sekä kotimaiset että ulkomaiset hömppäsuosikit (Tuija Lehtinen, Enni Mustonen, Sophie Kinsella, Helen Fielding, Marian Keyes...). Sitten aloin miettiä kirjoja, jotka ovat olleet mielestäni hauskoja ja ensimmäisenä mieleeni tuli mikäpä muukaan kuin Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Hyllystä löytyy koko sarjan yhteisnide, mutta kuinka ollakaan olen lukenut vasta ensimmäisen. Joka tapauksessa Linnunradan käsikirja liftareille on yksi hauskimmista kirjoista, jonka olen lukenut ja takuuvarma hyväntuulen kirja.

Päivä 4 - Lempisarjani lempikirja

2011-04-04T21:57:00.000+03:00

No niin, nyt sitten kompastun omaan näppäryyteeni, kun en eilen suostunut valitsemaan yhtä suosikkia ylitse muiden ja tänään pitäisi tietää sen lempisarjan lempikirja. Eli valinta on sittenkin tehtävä ja olkoon se kaikkien aikojen lempisarjani sitten Harry Potter.

Pidän kaikista sarjan kirjoista, toisista enemmän toisista vähemmän. Ehkä alkupään kirjat ovat itselleni eniten mieleen, sillä niissä homma ei ole vielä mennyt niin synkäksi kuin sarjan myöhemmissä kirjoissa. Pienen mietinnän jälkeen ykköseksi valikoitui Azkabanin vanki, jossa kuvioihin tulee mukaan yksi lempihahmoistani eli Sirius Musta, jota elokuvissa näyttelee iki-ihana Gary Oldman. Nyt tekisi mieli taas tarttua uudestaan tähän ja muihinkin Pottereihin.

Päivä 3 - Suosikkisarjani

2011-04-03T21:17:00.001+03:00

Tunnustan, olen koukussa sarjoihin. Minulla on tapana kiintyä kirjojen henkilöihin ja haluan tietää mitä heille jatkossa tapahtuu, minut on siis erittäin helppo saada koukkuun. Piti ihan ruveta miettimään, mitä kaikkia sarjoja olen vuosien varrella lukenut, etten päädy vain vastaamaan Harry Potter ja sillä hyvä. Potterit ovat kyllä suosikkilistan kärkipäässä ja niihin tulee palattua uudelleen, mutta on sillä listalla paljon muutakin.

Fantasian puolelta olen lukenut mm. Eddingsin sarjat, Weissin ja Hickmanin kirjoittamia Dragonlance kirjoja, Guy Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos -trilogian ja Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian.
Robin Hobbin Näkijän taru on työn alla, vasta ensimmäinen osa on luettu, mutta loputkin löytyvät hyllystä, samoin kaksi muuta samaan maailmaan sijoittuvaa sarjaa. Erikoismaininnan ansaitsevat Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat, joita on tullut luettua vuosien varrella sitä mukaa, kun kirjastosta on sattunut lainaan saamaan, sekä suomeksi että englanniksi (harmittavasti kaikkia ei ole käännetty).

Nyt niin kovasti pinnalla olevasta vampyyriteemasta olen innostunut enimmäkseen tv-sarjojen puolella. True Blood ja Vampyyripäiväkirjat ovat tämän hetken ykkössuosikkeja, mutta kirjat eivät ole ainakaan vielä innostaneet lukemaan. Yksi vampyyrikirjasarja on kyllä saanut minut koukkuunsa, nimittäin J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta. Ihan täyttä hömppäähän se on, väkivaltaa ja seksiä ja sitä rataa, mutta vetoaa minuun.

Dekkareista Christien Poirotien ja Marplejen lisäksi lukemiani sarjoja ovat Patricia Cornwellin Scarpetta, Tess Gerritsenin Isles & Rizzolli, Sujata Masseyn Rei Shimura, Leena Lehtolaisen Maria Kallio, Karin Slaughterin Grant County ja Will Trent -kirjat ja monia muitakin.

Hömppäsarjoista ehdoton suosikkini on Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja.

No, onhan noita. Olen varmaan unohtanutkin jotain. En nyt nosta yhtä ylitse muiden, kaikki näistä ovat omalla tavallaan ja omassa lajissaan hyviä.

Päivä 2 - Kirja jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa

2011-04-02T14:07:00.000+03:00

Ja heti toisena päivänä tuleekin eteen lähes mahdoton vastattava. Minulla kun on erittäin harvoin tapana lukea kirjoja useampaan kertaan. En ole lukenut mitään kirjaa varmaan edes kolmea kertaa ellei nyt sitten lasketa jotain lapsuuden satukirjoja. Potteritkin olen lukenut vain kahdesti, samoin jotkin hömppäkirjasuosikkini.

Ikisuosikkini ja lempidekkarini Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (entiseltä nimeltään Kymmenen pientä neekeripoikaa) olen myös tainnut lukea korkeintaan kolme kertaa. Tosin uusi lukukerta on suunnitteilla, joten kirja saa nyt kelvata tähän vastaukseksi. Ensimmäisen kerran en lukenut kirjaa varsinaisesti itse, vaan kuudennella luokalla luokanopettajamme luki sitä meille ääneen. Koulu ehti loppua ennen kuin kirja saatiin päätökseen, joten se oli lainattava kirjastosta ja luettava loppuun itse. Sen jälkeen olen lukenut kirjan vielä ainakin kerran tai kaksi uudestaan ja hankin sen myös omaan hyllyyni. Tämä onkin Christien kirjoista minulle se kaikkein rakkain ja paras. En tiedä oikein mikä siinä niin kiehtoo. Suljetun paikan mysteerejähän Christie on kirjoittanut muitakin ja niin ovat monet muutkin. Jotenkin tässä on oma kiehtova tunnelmansa. Ehkä syynä on myös se, että tämä oli ensimmäinen kosketukseni Agatha Christieen ja ylipäänsä aikuisten jännityskirjoihin. Oli miten oli, tämä kirja kestää useammankin lukukerran, vaikka syyllinen ja juonikuvio olisikin muistissa.

Päivä 1 - Paras viime vuonna lukemani kirja

2011-04-01T18:55:00.000+03:00

Aika käynnistää "30 päivää kirjoja" -haaste, jonka ensimmäinen kohta koskee viime vuonna luettuja kirjoja.

Tämä on yllättävää kyllä helppo, sillä sen kummempia miettimättä voin vastata Susan Abulhawan Jeninin aamut. Vaikka luin viime vuonna monia loistavia kirjoja, oli tämä se, joka herätti eniten tunteita ja vaikutti minuun syvimmin. Siksi se ansaitsee ehdottomasti tittelin vuoden 2010 parhaana kirjana. Muita vahvoja ehdokkaita ykköspaikalle olisivat olleet A.S. Byattin Riivaus ja Ros-Wynne Jonesin Sade lankeaa.

Tämän päivän valinta oli kivuton, eikä vaatinut pitkää pohtimista, mutta tulossa on paljon vaikeampia kohtia. Katsotaan miten selviän niistä.

30 days of books -haaste

2011-03-31T12:33:00.010+03:00

Saran blogissa oli tämä mielenkiintoinen haaste huhtikuulle ja koska olen monen muun tavoin haastehullu, on tähän pakko lähteä mukaan. Tarkoituksena on siis tehdä blogimerkintä joka päivä eri aiheesta ja aiheet tulevat tässä:

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Alkaa huomenna. Monet näistä ovat aika haastavia, mutta eivät ihan mahdottomia. Katsotaan miten tämä etenee. :)

KMMMM täälläkin

2011-03-26T18:30:00.000+02:00

Meri lähetti minulle tämän haasteen ja tokihan siihen on tartuttava. Haastan mukaan kaikki, jotka eivät ole vielä vastailleet näihin kysymyksiin. :)

Kuka: 28-vuotias tietojenkäsittelyn opiskelija, jonka intohimona ovat kirjojen lisäksi musiikki, elokuvat ja tv-sarjat. Maku kaikkien suhteen on varsin laaja ja on oikeastaan helpompi luetella mistä en pidä.

Mitä: Lukee kirjoja ja kirjoittaa niistä ja vähän muustakin kirjoihin liittyvästä. Ja sen lisäksi katsoo liikaa tv-sarjoja, kiinnostuu koko ajan uusista jutuista, fanittaa sitä sun tätä ja kirjoittaa mielessään tarinoita, jotka eivät koskaan päädy paperille.

Missä: Kirjoja luen oikeastaan ihan missä vain. Laukussa on mukana aina vähintään yksi kirja, siltä varalta, että tulee tilaisuus lukea. Mutta mieluiten ja eniten luen sohvalla viltin alla ja sängyssä ennen nukkumaan menoa. Blogia kirjoitan kotona tietokonepöydän ääressä, toisinaan vanhempien luona ja kesällä kesämökillä Pohjois-Karjalan korvessa, kun yhteys sattuu toimimaan.

Milloin: Luen aina kun on vain aikaa ja silloinkin kuin ei oikeastaan olisi (vaan pitäisi tehdä jotain ihan muuta). Blogia päivitän vuorokaudenaikaa katsomatta, säännöllisen epäsäännöllisesti, kun on asiaa kirjoista yleisesti tai jostain tietystä juuri lukemastani kirjasta.

Mitä mielessä nyt: Päällimmäisenä kouluprojekti(t) ja työharjoittelupaikan hankinta ja tietysti kesä, jota odotan kovasti. Olen ehdottomasti enemmän kesä- kuin talvi-ihminen ja alan olla jo kypsä tähän talveen. Sitä paitsi tahdon mökille luonnon rauhaan täältä kaupungista.

Geert Kimpen: Kabbalisti

2011-03-26T17:24:00.002+02:00

Bongasin tämän kirjan Leena Lumen blogista ja kiinnostuin. Kabbala sinänsä ei ole minulle entuudestaan tuttu aihe (muuten kuin että se on julkkisten parissa suoranainen muoti-ilmiö), mutta koska mytologiat, myytit, uskonnot ja mystiikka sekä historia kiinnostavat vaikutti kirja tutustumisen arvoiselta.

Kabbalisti kertoo 1500-luvulla eläneen rabbi Hajjim Vitalin nuoruusvuosista. Vaikka kyse on oikeasti olemassa olleesta henkilöstä, on kirjan tarina fiktiivinen. Vital asuu israelilaisessa Tsfatin kaupungissa, joka on kabbalismin keskus ja jonne kiinnostuneet tulevat rabbien oppiin. Kuka tahansa ei tuolloin päässyt kabbalaa oppimaan vaan se oli suljetun piirin uskonto, jonka tekstejä pääsivät lukemaan vain rabbien oppiin valitut. Vitalin opettajan menehdyttyä seuraajia on tarjolla useampiakin, mutta hän päätyy Egyptistä tulleen Jitshak Lurijan oppiin. Vitalin haaveena on kirjoittaa kabbalasta yleistajuinen teos, joka olisi kaikkien halukkaiden saatavilla. Haaveen tiellä on kuitenkin joukko vastoinkäymisiä, joista suurin on hänen rakkautensa Lurijan tyttäreen Francesaan.

Kirjan lukemisesta on jo muutama viikko aikaa, mutta en ole saanut kirjoitettua siitä aiemmin. Jotenkin tämä vaati sulattelua tavallista enemmän ja nytkin tuntuu, etten saa itsestäni irti oikein mitään järkevää. Kabbalahan on juutalainen mystinen traditio ja tooran mystistä tulkintaa. Tuntuu, että nykyisin erityisesti julkkisten suosiossa olevalla kabbalalla ei ole juurikaan tekemistä alkuperäisen kabbalan kanssa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, on suosion taustalla Los Angelesissa perustettu Kabbalah Centre, joka vaikuttaa lähinnä huijauslahkolta ja jolla ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa. Näin päättelisin ainakin pikaisen aiheeseen tutustumisen jälkeen, mutta ei siitä sen enempää.

Tätä kirjaa on verrattu Paulo Coelhon tuotantoon ja taidettu jopa markkinoida sillä vertauksella, mutta vaikka tiettyä samankaltaisuutta on, en ehkä kuitenkaan ihan allekirjoita tuota vertausta. Toki yhtäläisyyttä löytyy sen verran, että Coelhon kirjoissa on mukana tiettyä henkisyyttä ja Kabbalistissakin oli vahvasti esillä Jumalan feminiininen ilmentymä, Shekhina, josta itselleni tuli väistämättä mieleen Coelhon ainakin kirjassa Piedrajoen rannalla istuin ja itkin esittämä ajatus Jumalan naispuolisista kasvoista, mutta Coelhon henkisyys on kuitenkin mielestäni enemmän universaalia eikä tunnu olevan vahvasti sidottuna mihinkään tiettyyn uskontoon kun taas Kabbalistissa oli kyse nimenomaan juutalaisuudesta. Toisaalta voi miettiä sitäkin, kuinka hyvä markkinointikikka vertaus Coelhoon edes on, sillä vaikka moni hänen kirjojaan rakastaakin, niin varmaan aivan yhtä moni niitä inhoaa. Oma suhtautumiseni on lähinnä neutraali, olen pitänyt muutamista Coelhon kirjoista paljonkin, mutta jotkut taas eivät ole iskeneet ollenkaan.

Itse luin tätä lähinnä historiallisena fiktiona, jossa oli aimo annos mystiikkaa ja jopa yliluonnollisia elementtejä. En voi kieltää, etteikö tämä olisi saanut minua kiinnostumaan aiheesta ja herättänyt halun tietää lisää. Kirja oli kirjoitettu hyvin ja sillä tavalla vetävästi, että sitä oli sujuva lukea. Tarina oli sen verran kiehtova, että oli pakko saada tietää, miten kaikki lopulta päättyy. Jotenkin kirjan loputtua jäi olo, että entäs seuraavaksi? Vitalin elämässä päättyi yksi luku, mutta seuraava oli vasta alkamassa. Ainakin itseäni jäi kiinnostamaan, miten tarina siitä jatkuu. Oikean Hajjim Vitalin elämästähän voi löytää tietoa, mutta itseäni kiinnostaa nimenomaan tämän kirjan henkilön tarina, joka ehkä eroaa tosielämän tapahtumista. No mutta, jatkoa lienee turha odottaa, joten loppu jää oman mielikuvituksen varaan.

Kimpen on kirjoittanut Kabbalistin lisäksi muitakin romaaneja, joista yksi kertoo Isaac Newtonista ja mitä nyt sain irti kirjailijan nettisivuilta, kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kirjaa ei tosin ole taidettu vielä kääntää edes englanniksi eikä suomennoksestakaan ole tietoa, joten lukemista joutuu hieman odottelemaan.

Geert Kimpen: Kabbalisti. Bazar 2011. Suomentanut Titia Schuurman. 399 sivua.

Väliaikatietoja

2011-03-19T17:36:00.001+02:00

Tällä kertaa ei jumita lukeminen vaan kirjoittaminen. Jotenkin aika menee taas kuin siivillä kaikkea muuta puuhatessa ja kouluprojektitkin työllistävät ihan kohtalaisesti, joten päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Lukeminen ei tosin ole yhtään vähentynyt. Olen toivoton tapaus, mitä tulee kirjastoihin. Aina lähtee mukaan jotain, vaikka kotona on jo ennestään iso kasa luettavaa. Tälläkin hetkellä lainassa on taas sellainen pino kirjoja, että ihan heikottaa (tuossa ei ole ihan kaikki...):

Kissaa ei muuten parane valvomatta päästää ainakaan kirjaston kirjojen lähelle. Sillä on nimittäin ikävä tapa pureskella kirjojen kulmia. Miksi kissat (ja koirat ja eläimet ylipäänsä...) ovat niin valokuvauksellisia, epäreilua!

Kristina Ohlssonin Nukketalo alkaa olla jo loppusuoralla ja olen pitänyt siitä kovasti. Sen jälkeen ajattelin tarttua Muriel Barberyn Kulinaristin kuolemaan, joka onkin jo ollut esille monissa blogeissa. Siilin eleganssin kanssa kävi niin, etten oikein päässyt alkua pidemmälle. Joko ajankohta oli väärä tai sitten kirja ei vain ole minua varten. Joka tapauksessa päätin kokeilla tätä kirjailijan esikoisteosta nyt ja antaa Siilin eleganssille uuden tilaisuuden, jos tämä vie mukanaan. Annan kirjoille uusia mahdollisuuksia yhtä herkästi, kun jätän niitä kesken (ellei kirja sitten ole ollut totaalisen surkea), joten ehkäpä yrittäisin lukea sitä uudelleen joka tapauksessa.

Äskettäin luetuista sen verran, että John Vredonin Numeropeli oli oikein pätevä dekkari: otteessaan pitävä, sopivan jännittävä ja arvoituksellinen ja kiinnostus mahdollisia tulevia osia kohtaan heräsi. Aivan toisenlaisissa tunnelmissa liikuttiin Geert Kimpenin Kabbalistissa, jonka bongasin Leena Lumen blogista. Vaikken varsinaisesti ole uskonnollinen, ovat kaikenlaiset mytologiat ja myytit aina kiinnostaneet ja sitä kautta myös uskonnot. Mutta tästä kirjasta lisää myöhemmin.

Blogista ja bloggauksesta

2011-03-04T14:58:00.001+02:00

Tämä tunnustus kysymyksineen on nyt kierrellyt blogeja ja koska useampikin lukemani bloggaaja on haastanut kaikki lukijansa mukaan vastaamaan kysymyksiin, minä päätin tarttua haasteeseen ja kerrata blogin ja bloggauksen historiaa omalta osaltani.

1. Milloin aloitit blogisi?

Piti oikein tarkistaa blogiarkistosta tarkka ajankohta, joka on 23.4.2008 eli kohtapuoliin on edessä 3-vuotissynttärit. Suunnittelen arvontaa synttärien kunniaksi, mutta katsotaan sitä sitten huhtikuussa.

2. Mistä kirjoitat blogissasi? Mitä kaikkea se käsittelee?

Tämä on kirjablogi eli kirjoitan lukemistani kirjoista sekä toisinaan muutakin kirjoihin liittyvää. Olen rajannut tämän vain kirjoihin, sillä minä pidin joskus toista blogia, jossa keskityin muihin juttuihin, mutta sen pitäminen jotenkin vain jäi.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?

Tähän en osaa sanoa oikein muuta kuin, että jokainen blogi on omalla tavallaan erityinen, sillä blogien pitäjät ovat erilaisia joten myös blogeista tulee erilaisia. Kirjamakuni on myös aika laaja, joten esillä on juttua kirjoista ihan laidasta laitaan (no, ainakin pyrkimys on sellainen...). Vaikka nyt kyllä näyttää, että esimerkiksi sci-fi ja fantasia on jäänyt vähemmälle. Jossain vaiheessa luin varsinkin fantasiaa todella innokkaasti, mutta nyt on ollut taukoa. Kirjavinkkejä olen kyllä kerännyt siltäkin puolelta ahkerasti.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Aloitin blogin pitämisen eräässä toisessa blogipalvelussa yleisluontoisella blogilla, johon kirjoitin kaikesta, mikä sattui mieleen juolahtamaan. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja tuntenut sen luontevana tapana ilmaista itseäni, joten blogin aloittaminen tuntui siinä mielessä hyvältä. Pidin myös aikaisemmin lukupäiväkirjaa, mutta sen pitäminen muuttui aika epäsäännölliseksi ja lopetin sen. Sitten löysin Bloggerin ja ensin aloitin (taas) yleistä höpinää sisältävällä blogilla, mutta lopulta perustin oman blogin kirjoille, sillä tuntui että haluaisin sittenkin kirjoittaa niistä enemmän kuin vain satunnaisia sivuhuomautuksia. Alun perin oli tarkoitus, että kirjoitan jotain ihan jokaisesta lukemastani kirjasta, mutta olen laiskistunut, sillä nyt läheskään kaikki kirjat eivät päädy blogiin asti. Pitäisi ehkä skarpata sillä saralla hieman. Nykyään tuo "yleinen bloggaaminen" on muuten jäänyt kokonaan pois ja tämä on ainoa blogi, jota aktiivisesti päivitän.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

En oikein tiedä. Olen miettinyt pitäisikö laajentaa blogia muuhunkin kuin kirjoihin liittyviin aiheisiin, kun aiemmin on toisaalla tullut kirjoitettua muustakin, mutta olen vähän epävarma. Jotain uutta haluaisin kyllä tuoda tänne, mutten vielä tiedä oikein mitä. Katsotaan nyt.

Moni onkin jo näihin kysymyksiin vastannut, mutta olisi mukava lukea myös vielä vastaamattomien mietteitä, joten minä(kin) haastan mukaan kaikki, jotka eivät vielä ole tehneet tätä. :)

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

2011-03-04T14:19:00.002+02:00

Törmäsin tähän kirjaan muutamassakin blogissa ja kiinnostuin tästä sekä aiheensa että tapahtumapaikkansa vuoksi. Jotenkin yllätyin kirjan ohuudesta, olin kuvitellut, että se olisi paljon paksumpi. En tiedä miksi kuvittelin noin, ehkä minulla oli jokin "painavaa asiaa, paksu kirja" mielleyhtymä (jossa ei tietenkään ole mitään järkeä...). Mutta ei kirjan ohuus kuitenkaan muuttanut aihetta yhtään sen kevyemmäksi.

Kirjassa liikutaan todellisuudessa jossa tyttölapset eivät ole toivottuja ja niistä pyritään eroon keinolla ja hinnalla millä hyvänsä, joko ennen tai jälkeen syntymän. Tapahtumat sijoittuvat pieneen punjabilaiseen kylään, jonne kylästä itsekin kotoisin oleva sosiaalityöntekijä Simran Singh saa kutsun tulla puhuttamaan 14-vuotiasta Durgaa, jota epäillään 14 perheenjäsenensä murhasta. Tyttö on sulkeutunut eikä suostu puhumaan tapahtumien kulusta. Simran uppoutuu tutkimaan tapausta ja vähitellen tapahtumien taustat alkavat hahmottu kaikessa traagisuudessaan.

Kukin luku alkaa Durgan päiväkirjamerkinnällä, joiden myötä lukijalle hahmottuu kuva Durgan elämästä ja olosuhteista, jotka ovat johtaneet siihen, että hän on tutkintavankeudessa. Luvut puolestaan päättyvät sähköposteihin, joita Simran ja Durgan Iso-Britanniassa asuva käly lähettelevät toisilleen. Myös ne taustoittavat omalta osaltaan tapahtumia.

Jotenkin olen aina yhdistänyt tyttölasten hyljeksinnän Kiinaan, mutta tokihan sitä tapahtuu muuallakin. Siinä mielessä tämä oli aika karua luettavaa, kun ajattelee, että tämä on oikeasti todellisuutta vieläkin jossain päin maailmaa. Vanhat perinteet istuvat tiukassa ja esimerkiksi Intiassa tyttöjä pidetään rasitteena, sillä tyttöjen vanhempien tulee kustantaa myötäjäiset sulhaselle ja tämä voi johtaa jopa vararikkoon. Lisäksi eläketurvan puuttuessa vanhemista huolehtiminen kuuluu perinteisesti pojan tehtäviin, sillä tytöt siirtyvät naimisiin mentyään miehensä perheeseen. Vaikka Intiassa on lailla kielletty lapsen sukupuolen määrittäminen ennen syntymää, on siellä klinikoita, jotka ovat erikoistuneet siihen. Klinikoilla myös abortoidaan laittomasti sikiötä, jotka ovat osoittautuneet tytöiksi. Tyttövauvoista hankkiudutaan eroon myös syntymän jälkeen. Tämä oli taas hyvä esimerkki kirjasta, joka herättää oikeasti ajattelemaan ja tuo toisenlaisen todellisuuden lähelle.

(Kirjan päähenkilö Simran on siinä mielessä poikkeusyksilö, että hän on 45-vuotiaanakin yhä naimaton, vaikka äiti kovasti yrittääkin etsiä hänelle sulhasehdokkaita.)

Aiheestaan huolimatta kirja ei ollut raskasta luettavaa vaan se oli suhteellisen nopealukuinen ja piti ainakin minut otteessaan loppuun asti. Kirjailija aikoo ilmeisesti jatkaa Simranin elämästä kirjoittamista ja mikäli näin tosiaan on, aion varmasti lukea tulevat kirjatkin.

½

Kishwar Desai: Pimeyden lapset. Like 2010. Suomentanut Terhi Kuusisto. 237 sivua.

Seuraavaksi sitten jotain ihan muuta...

Maailmanvalloitus: Intia

Karin Slaughter: Pelon huone

2011-02-25T14:16:00.001+02:00

Odotin sitkeästi, että saan tämän kirjastosta lainaan (varaan kirjoja erittäin harvoin, sillä euron varausmaksu on ainakin näin opiskelijan näkökulmasta suuri) ja viimein odotus palkittiin. Kuten olen aiemmin tuonut esille, Karin Slaughter on lempidekkaristejani ja ehdottomasti lajityypin kärkikastia. Pelon huone on toinen osa Will Trent/Atlanta sarjaa.

tarina saa alkunsa, kun Atlantan varakkaalla esikaupunkialueella asuva Abugail Campano tulee kotiinsa tennistunnilta ja löytää tyttärensä verisenä yläkerrasta. Tämän viereen on polvistunut mies veitsi kädessään ja äiti, olettaen tämän olevan murhaaja, ajautuu kamppailuun miehen kanssa traagisin seurauksin. Paikalle kutsuttu Atlantan poliisi tekee tutkimuksissaan virheen ja erikoisagentti Will Trenti saa tutkinnan vastuulleen. Trentin pariksi määrätään vastahakoinen Faith Mitchell, joka ei voi sietää häntä. Kaksikon on kuitenkin ennakkoasenteistaan huolimatta työskenneltävä yhdessä, jotta rikos saadaan ratkaistua.

Will Trent on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista hahmoista, mitä dekkareissa on vähään aikaan tullut vastaan. Mies ei muistuta ulkoisesti poliisia ja hänellä on vaikea lukihäiriö, jota hän salailee kaikin keinoin muilta ja joka vaikeuttaa hänen työtään. Lisäksi hän on koulukodin kasvatti, jonka lapsuus on ollut kaikkea muuta kuin onnellinen. Tässä kirjassa yksin työskentelemään tottunut Will joutuu opettelemaan yhteistyötä eikä sekään suju ihan ongelmitta, varsinkaan kun pariksi määrätty Atlantan poliisin Faith Mitchell ei tunnu luottavan Williin tippaakaan. Kirjan mielenkiintoisinta antia olikin seurata tämän parivaljakon (työ)suhteen kehittymistä ja yhteistyötä kaikkine konflikteineen.

Seuraavassa kirjassa kirjailija tuo yhteen Will Trentin ja Grant County -sarjasta tutun Sara Lintonin, jonka elämä sai sarjan viimeisessä osassa traagisen käänteen. Myös Faith Mitchell on edelleen mukana. Kirja ilmestyy (Tammen sivujen mukaan) suomeksi kesäkuussa nimellä Kivun jäljet. Itse en malttanut odottaa tuota vaan ostin kirjan englanninkielisenä pokkarina, kun se sattui silmääni kirjakaupassa. Malttamattomana odotan sen lukemista, mutta ensin on luettava kirjastosta lainassa olevat (mielenkiintoiset) kirjat.

Markus Nummi: Karkkipäivä

2011-02-19T15:15:00.003+02:00

Nyt on lukujumituksen katkaisija luettu. Kuten jo totesinkin edellisessä merkinnässä, kyllä tämä Finlandia-ehdokkuutensa on ansainnut ja minun puolestani vaikka voitonkin. Aiheeltaan tämäkään ei ole mitenkään kevyt, pääosassa ovat laiminlyödyt ja kaltoin kohdellut lapset, joista on tullut suorastaan näkymättömiä.

Elokuvakäsikirjoituksen kanssa tuskaileva kirjailija Ari lainaa puuttuvan kolikon pienelle pojalle kaupan kassalla ja kaupan ulkopuolella poika lyöttäytyy hänen seuraansa sanoen olevansa eksyksissä. Poika on Tomi (tai Tok Kilmoori), joka on huolissaan prinsessa Mirabellasta, jota ilkeä äiti pitää vankina. Ari ei oikein tiedä mitä tehdä, mutta ei henno jättää poikaa oman onnensa nojaan. Samaan aikaan sosiaalityöntekijä Katri yrittää töiden lomassa kirjoittaa täydellistä luentoa osaamatta päättää, mikä olisi paras tapa esittää asiat. Sekoamisen partaalla puolestaan hoippuu Paula, jonka yritys hallita työtään, elämäänsä ja toisia ihmisiä on mennyt pieleen pelottavalla tavalla. Kuvaamissaan videopätkissä nainen valehtelee jopa itselleen asioiden oikeasta tilasta. Lopulta kaikkien neljän tiet kohtaavat.

Aika sanattomaksi tämä kirja kyllä tarinallaan veti, vaikka lehdistä saakin lukea vaikka minkälaisia juttuja lasten kohtelusta. Tässä oli nyt oikeastaan esillä kaksi ääripäätä, tyttö, jolla on töihinsä uppoutuva uraäiti, joka haluaa kontrolloida kaikkea ja kaikkia eikä kestä epäonnistumista ja poika jonka isä on alkoholisoitunut eikä uusperheen perustanut äiti oikein tunnu välittävän missä poika on. Minusta oli suorastaan käsittämätöntä, miten äiti voi jättää poikansa täysin tuntemattoman henkilön huostaan, kun nyt sattuu olemaan isän viikonloppu ja itsellä on kiire ties minne. Tämä kirja sai myös miettimään, miten onnellisessa asemassa itse on ollut, kun on sattunut syntymään perheeseen, jossa vanhemmat oikeasti välittävät ja huolehtivat. Se kun on täysin sattumankauppaa millaiset vanhemmat sattuu saamaan.

Vaikka jossain sanottiinkin, että kirjaan on vaikea päästä sisään, minä olin koukussa melkein alusta asti. Nummen tekstiä oli helppo ja miellyttävä lukea ja pidinkin paljon hänen kirjoitustyylistään ja tavastaan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Minua ei myöskään häirinnyt se, että kirjassa oli neljä henkilöä, joiden näkökulmista asioita vuorollaan kerrottiin. Se toi kaikkien näkökulmat kätevästi esiin, vaikka ihan kaikkea ei suoraan kerrottukaan ja jokaisella oli oma käsityksensä meneillään olevista tapahtumista. Varsinkin Paulan kuvaus tapahtumista ja niiden syistä oli hänen omien vääristyneiden käsitystensä värittämä.

Suosittelen tätä kyllä varauksetta ihan kaikille. Tämä kirja tuskin jättää ainakaan aiheensa puolesta ketään kylmäksi. Tosin surullista kyllä, on myös niin, että tässä oli vain pari tapausta eivätkä varmastikaan ne pahimmat, kuten joku kirjan sosiaalityöntekijöistä taisi todeta muistaakseni Tomin tapauksesta.

Tämän myötä kiinnostuin kyllä Markus Nummen muusta tuotannosta, johon aion ehdottomasti tutustua.

Alkaa muuten tuntua siltä, että pitäisi ehkä tehdä hieman muistiinpanoja, kun jälkeen päin ei muista kaikkea mitä lukiessa mietti ja oivalsi.

Lukujumitusta

2011-02-13T22:54:00.000+02:00

Minulle kävi vähän hassusti ja toisaalta klassisesti (ts. näin on käynyt ennenkin). Sain kirjastosta yhtä aikaan lainaan monta sellaista kirjaa, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Ihannetilanne? Ei tällä kertaa, sillä en saanut luettua yhtäkään noista kirjoista. Aloitin kyllä useampaa, mutta lukeminen ei vain lähtenyt sujumaan sitten millään. Kyse ei siis ollut siitä, että kirjat olisivat olleet huonoja, päinvastoin. Kenties syynä oli se, että innostuksissani aloitin useampaa kirjaa, mutta en sitten pystynyt keskittymään kunnolla mihinkään. Päädyin sitten palauttamaan kirjat kirjastoon odottamaan suotuisampaa aikaa.

Onneksi jumitus alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kiitos Markus Nummen Karkkipäivän, jonka lukeminen lähti etenemään vauhdilla. Jo nyt on selvää, että tämä kirja on ollut ansaitusti Finlandia-ehdokkaana.

Näitä lukujumeja tulee toisinaan, mutta onneksi ne eivät enää nykyisin kestä kovin pitkään.

Kommenteista

2011-02-07T17:36:00.002+02:00

Nyt on tullut ilmi sellainen asia, että kaikki kommentit eivät ehkä pääse läpi blogini kommnettienvalvontaan syystä tai toisesta. En tosin heti sulje pois sitäkään, että olisin itse sekoillut kommenttien julkaisemisen yhteydessä, sillä äkkiäkös sormi lipsahtaa väärälle painikkeelle. Mutta päätin nyt kuitenkin ottaa pois tuon valvonnan. Lähinnä se on ollut päällä roskapostin ja muun häiriköinnin valvomiseksi eli ei ole ollut tarkoitus sensuroida mitenkään kommentteja. Eli nyt kaikkien kommenttien pitäisi näkyä automaattisesti sivuilla niiden lähettämisen jälkeen.

Mutta jos kommenttisi on jäänyt julkaisematta, se on ollut joko tekninen häiriö tai minun inhimillinen virheeni. Harmittaa vain, kun en tiedä mistä tämä johtuu ja onko näin käynyt usein.

Edit. Eli pitäisi toimia nyt. Täytyy sanoa, että vaikka itse alaa opiskelenkin, olen kyllä silti joskus pihalla näiden tietoteknisten ongelmien kanssa.

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiscus

2011-02-04T15:40:00.003+02:00

Afrikkaan sijoittuvat kirjat ovat nyt kovasti mieleen minulle, muutenkin kuin kaunokirjallisen maailmanvalloituksen myötä. Tämä kirja sijoittuu Nigeriaan ja on kirjailijan esikoisteos. Hänen toinen kirjansa Puolikas keltaista aurinkoa on käsittääkseni suositumpi ja palkittu ja paljon kehuttu ja se on ollut minunkin lukulistallani jo hyvän aikaa. Tämä sattui kuitenkin sopivasti kirjastossa vastaan.

Kirjan minä-kertoja on 15-vuotias Kambili Achike, jonka isä on perheen ulkopuolisten mielestä kaikin puolin hyvä mies. Perheelleen tuo mies on kuitenkin ankara ja väkivaltainen. Vaikka Kambili ja hänen isoveljensä Jaja eivät ole joutuneet kokemaan köyhyyttä, ei heidän elämänsä kaiken aineellisen yltäkylläisyyden keskellä ole huoletonta, vaan heitä sitovat isän asettamat tarkat rajat. Kun isän sisar Ifeoma kutsuu sisarukset perheensä luokse vierailulle heille avautuu aivan uudenlainen maailma ja vapaus, jota he eivät ole ennen kokeneet. Ensi töikseen täti ottaa heiltä pois heidän isänsä laatimat lukujärjestykset, joita he yleensä joutuvat noudattamaan orjallisesti. Ifeoma-tädin talossa he ovat ensimmäistä kertaa elämässään vailla velvollisuuksia ja aikatauluja. Vaikka tädin perheen elämä on niukkaa ja kaikessa joudutaan säästämään, on se kuitenkin täynnä naurua ja iloa.

Kirjan lukeminen ei ollut kaikissa kohdissa miellyttävää, vaikka teksti oli sujuvaa ja tarina vei mukanaan. Tähän ei ollut syynä se, että kirja olisi ollut jotenkin huono (päin vastoin, se oli oikein hyvä) vaan tietyt tapahtumat, joita kirja sisälsi. Perheväkivalta on niitä aiheita, jotka saavat minut näkemään punaista.

Joskus tulee vastaan henkilöhahmoja, jotka ovat niin vastenmielisiä (syystä tai toisesta), että niitä suorastaan inhoaa/vihaa. Tässä kirjassa päähenkilön isä oli juuri tuollainen henkilö. Tämän kiihkomielinen katolilaisuus ja suoranainen sadistisuus sai minut melkein voimaan henkisesti pahoin. Perhettään hän kontrolloi jokaisessa asiassa ja väkivallan uhka oli koko ajan läsnä. Paljastamatta loppuratkaisua voin varmaan todeta, että tämän valossa kirja ei olisi oikeastaan voinut loppua toisella tavalla.

Kuten jo sanoin Chimanda Ngozi Adichie kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti. Hän on onnistunut kuvaamaan Kambilin kokemana tapahtumat, niin ne vaikeammat kuin vähän valoisammatkin, ja hänen tunteensa taitavasti ja koskettavasti. Tämän kirjan luettuani haluan yhä enemmän lukea Puolikas keltaista aurinkoa. Toivottavasti odotukset eivät ole nyt liian korkealla.

Maailmanvalloitus: Nigeria

Tunnustus

2011-02-02T19:16:00.000+02:00

Sain Susa P:ltä, Elskulta ja Jossulta tämän tunnustuksen, johon siis liittyy myös 7 asian kertominen itsestään. Kiitos kovasti, tämä lämmitti mieltäni! :) Olen aiemmin jo paljastanut 7 asiaa, joten piti tarkistaa, etten kerro samoja asioita toiseen kertaan.

1. Katson aika paljon (liikaa...) TV-sarjoja, hyllystäni löytyy lukuisia eri sarjojen DVD-bokseja, joistakin jo päättyneistä sarjoista omistan kaikki kaudet. Lisäksi seuraan monia sarjoja televisioista. Tässäkin pätee sama kuin elokuvissa ja kirjoissa eli pidän monentyyppisistä sarjoista draamasta sci-fiin. Lempisarjojen lista on niin pitkä, että en nyt ala luettelemaan.

2. Saatan nukkua jopa 12 tuntia putkeen, jos mitään häiriötekijöitä tai pakkoa nousta tiettyyn aikaan ei ole. Muutenkin inhoan aikaisia aamuherätyksiä ja mieluiten heräilisin omaan tahtiini. Tänä lukuvuonna se on ollut yllättävää kyllä useimpina aamuina mahdollista, sillä tunnit ovat harvemmin alkaneet ennen kymmentä.

3. Edellisestä pääsenkin aasinsillan kautta siihen, että erityisen hyvä asia (juuri aamu-unisuuteni takia) on se, että koulutusohjelman, jossa opiskelen, voi suorittaa kokonaisuudessaan virtuaalisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että luennoille on mahdollista osallistua kotoa käsin (tai missä nyt sattuukin olemaan tietokoneensa kanssa, vaikka toiselta puolelta Suomea tai miksei ulkomailta, jos yhteydet toimii) verkon kautta. Toisin sanoen, jos minulla alkaa luento 8.15 minun tarvitsee herätä vain sen verran aikaisemmin, että kone ehtii käynnistyä. Kätevää ja juuri sopiva tapa minulle, joka en tahdo saada itseäni liikkeelle aamuisin.

4. Täytyy myöntää, että olen tuon verkko-opiskelun myötä tottunut siihen, että kaiken voi hoitaa verkossa. Siis ihan kaiken. Ja sitten kun jotain ei voikaan hoitaa sähköisesti ärsyynnyn: "Mitä, täytyykö minun mennä paikan päälle käymään?" tai vielä pahempi "Siis onko ihan pakko soittaa sinne?"

5. Inhoan puhelimella soittamista. Enkä nyt tarkoita tutuille soittamista vaan ns. virallisia puheluja, virastoihin tai vastaaviin tai ylipäänsä ihmiselle, jota en tunne (ajanvaraukset jne.). On se ajan myötä helpottunut, mutta ei se kivaa vieläkään ole. Mieluiten hoitaisin nekin asiat sähköpostitse tai jonkun muun sähköisen järjestelmän kautta. Jos minulta kysytään sen pitäisi olla jo mahdollista joka paikassa (siis vaihtoehtona ei vaatimuksena)!

6. Olen mestari lykkäämään asioita ja jättämään niitä viime tippaan. "Mitä ei ole pakko tehdä tänään, tee se ensi viikolla." Tai jotain. Saatan olla laiska, aika varmasti olenkin, mutta aina se ei ole sitä, vaan monesti muuten vain epämiellyttävien asioiden lykkäämistä. Välttelen niitä siihen asti, kunnes ne on ihan pakko tehdä (esimerkkinä nyt vaikka hammaslääkäriin meno).

7. Tykkään laulaa musiikin mukana, muuta teen sitä yleensä vain, kun kukaan ei kuule, sillä en ole mikään hyvä laulaja. Se ei tosin ole estänyt minua pelaamasta SingStar-peliä, joka on ehdottomasti parasta illanvietto-ohjelmaa, mitä tiedän (varmaan naapureistakin).

Miusta tuntuu, että tämä on jo kiertänyt kaikilla, joten en nyt nimeä enää ketään, mutta yhtä hyvin voisin laittaa tämän eteenpäin kaikille, joiden blogeja seuraan. :)

10 klassikkoa

2011-01-24T14:38:00.006+02:00

Taas haaste. Mutta tämänkin pystyn nivomaan yhteen muiden kanssa (ts. sama kirja voi käydä useampaan haasteeseen). Eli liityin monen muun tavoin mukaan Lumikin klassikkohaasteeseen, jossa tavoitteena on vuoden loppuun mennessä lukea kymmenen klassikkoa. Kokosin alustavan listan (osittain BBC:n/Keskisuomalaisen listojen pohjalta ja sen perusteella mitä omasta hyllystä löytyy), mutta varaan itselleni oikeuden tehdä siihen muutoksia haasteen edetessä.

1. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (omassa hyllyssä)
~~2. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri~~
3. Emily Brontë: Humiseva harju (omassa hyllyssä)
4. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (omassa hyllyssä)
5. E. M. Forster: Hotelli Firenzessä (omassa hyllyssä)
6. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (omassa hyllyssä)
~~7. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi~~
~~8. R. L. Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde~~
~~9. Minna Canth: Anna Liisa~~
10. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (omassa hyllyssä)

edit 20.2.2011: Ruusun nimi vaihdetttu Anna Liisaan ja Lasikellon alla Dorain Grayn muotokuvaan.
edit 28.4.2011: Joseph Conradin Pimeyden sydän vaihdettu Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -kirjaan.
edit 21.8.2011: Lakkattu pitämästä kirjaa mitä on vaihdettu ja mihin...

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

2011-01-21T16:32:00.000+02:00

Ihan ensiksi on sanottava, että viimeistään tämän toisen lukemani Oatesin kirjan myötä kirjailija liittyy lempikirjailijoitteni joukkoon. Oatesin tyyli on niin lumoava, mukanaan vievä, ettei siitä voi kuin pitää. Ja millaisia tarinoita hän kirjoittaakaan. Kuten Kosto: Rakkaustarina, ei tämäkään ollut mitenkään kevyttä luettavaa. Eikä tätä ole turhaan monet kehuneet, kirja on kehunsa ansainnut. Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta en vain ole saanut kirjoitettua tästä mitään, vaikka tämä herätti monenmoisia ajatuksia ja tuntemuksia.

Teksti sisältää jonkin verran yksityiskohtia juonesta, joten en suosittele lukemaan, jos kirja on vielä lukematta, etkä halua tietää liikaa.

Kirja kertoo Rebecca Schwartin elämäntarinan. Rebecca syntyy 1930-luvulla New Yorkin satamassa laivassa, joka on tullut Euroopasta mukanaan natsi-Saksasta paenneita. Perheen isä Jacob, joka kotimaassa on toiminut opettajana ja kirjapainomiehenä, saa töitä pikkukaupungista haudankaivajana ja perhe muuttaa hautausmaan vieressä olevaan mökkiin. Elämä uudessa maassa ja paikallisten ennakkoluulot nujertavat Jacobin, joka purkaa katkeruutensa ja vihansa läheisiinsä. Rebeccan kurja lapsuus päättyy kammottavaan tragediaan, jonka tämä muistaa jälkeenpäin hämärästi, sirpaleisesti. Viimein asiat tuntuvat menevän parempaan suuntaan, kun hän jätettyään koulun kesken 16-vuotiaana ja saa viimein töitä hotellisiivoojana. Hän kohtaa Niles Tignorin ja ihastuu tähän päätä pahkaa. Panimoalalla työskentelevä ja kiertävää elämää viettävä Tignor tuntuu todelliselta unelmamieheltä ja lopulta Rebecca jättää työnsä ja ystävänsä ja lähtee tämän mukaan. Karu totuus iskee kuitenkin vasten kasvoja pian häiden jälkeen ja lopulta Rebecca pakenee pienen Niley-poikansa kanssa henkensä edestä. Rebeccasta tulee Hazel Jones ja pikku-Nileysta Zacharias eikä missään voi olla kauaa, ettei Tignor löydä heitä. Samalla kun Rebecca/Hazel pakenee Tignoria hän pakenee menneisyyttään haudankaivajan tyttärenä, mutta voiko menneisyyttään koskaan päästä kokonaan pakoon.

Kirjan alussa Rebecca on jo naimisissa Tignorin kanssa ja Nileyn äiti, mutta sitten palataan Rebeccan lapsuuteen ja kerrotaan miten hän päätyi siihen, missä on nyt. Kirjan loppupuolisko kuvaa Rebeccan elämää Hazel Jonesina, jonka poika Zacharias on lahjakas pianistinalku ja johon kapakkapianisti Chet Gallagher rakastuu intohimoisesti. Ehkä elämä kuitenkin lopulta hymyilee myös Rebeccalle, vaikka kukaan ei (enää) häntä sillä nimellä tunnekaan. Lopun epilogi tarjoaa vielä yhden yllätyksen ja sen sisältämän kirjeenvaihdon myötä selviävät myös Rebeccan elämän viimeiset(?) vaiheet.

Paksu kirja ja painavaa asiaa, mutta ei missään nimessä raskasta luettavaa vaan teksti suorastaan soljui eteenpäin ja tarinan päästyä alkuun lukemista oli lähes mahdotonta jättää kesken. Mitä sanoa kirjasta, joka teki sellaisen vaikutuksen kuin tämä? En tiedä, lukekaa itse ja ihastukaa Oatesiin ikihyviksi! Kirjasta omat arvionsa ovat kirjoittaneet myös ainakin Lumiomena ja Leena Lumi.

Kun loppuvuodesta taas listaan tämän vuoden parhaita kirjoja, on tämä ehdottomasti mukana sillä listalla. Ja varmasti myös listallani "100 naiskirjailijan kirjaa", jos/kun sen joskus teen.

½

Lue kirja, katso elokuva

2011-01-11T15:04:00.005+02:00

Luettua-blogista löydetty mielenkiintoinen haaste, alkuperäinen löytyy täältä. Päätin ottaa tavoitteekseni viisi kirjaa/elokuvaa, sillä sen uskon saavuttavani. Rupesin mietimään oman kirja- ja DVD-hyllyni kautta mahdollisia parivaljakoita tätä haastetta varten. Aika monta olen jo lukenut ja katsonut (mm. Sovitus, Tunnit, Brokeback Mountain, Tähtisumua, Ylpeys ja ennakkoluulo) ja sitten on niitä, jotka olen nähnyt elokuvana, mutta kirja on lukematta ja muutama toisinkin päin. Jos nyt kuitenkin lähden siitä, että nuo viisi ovat sellaisia, joita en ole lukenut enkä nähnyt elokuvana niin oman hyllyn kirjoista/leffoista valikoiden lista näyttää tältä:

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla (löytyy hyllystä sekä kirjana, että elokuvana)
Dorian Grayn muotokuva (löytyy kirjana ja elokuvana)
José Saramago: Kertomus sokeudesta (löytyy elokuvana)
~~Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää~~
Alan Moore: V niin kuin verikosto (löytyy elokuvana)

Eli tästä lähden liikkeelle alustavasti, mutta varaan oikeuden muutoksiin matkan varrella. ;)

EDIT 30.1. Vaihdoin Leijapojan Alice Seboldin Oma Taivas -kirjaan.
EDIT 4.2. Vaihdoin Rebeccan Alan Mooren V niin kuin verikostoon (pitäisi lopettaa tämä kirjojen vaihtelu).
EDIT 31.3. Ja taas: vaihdoin Oman taivaan kirjaan Minä en pelkää, kun en saa tuota elokuvaa käsiini mistään.

Finlandia-haaste

2011-01-10T14:14:00.004+02:00

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, päätin monen muun tavoin lähteä mukaan Jennin Finlandia-haasteeseen. Tässä lista palkituista. Merkkaan tähän lukemani kirjat (lihavoimalla)sitä mukaa, kun saan niitä luettua. Muutaman olen jo lukenutkin, mutta paljon on lukematta. Katsotaan miten tämä etenee. Tähdellä merkatut löytyvät omasta hyllystä.

2011 - Rosa Liksom: Hytti nro. 6
2010 - Mikko Rimminen: Nenäpäivä
2009 - Antti Hyry: Uuni
2008 - Sofi Oksanen: Puhdistus*
2007 - Hannu Väisänen: Toiset kengät
2006 - Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
2005 - Bo Carpelan: Kesän varjot
2004 - Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2003 - Pirkko Saisio: Punainen erokirja
2002 - Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2001 - Hannu Raittila: Canal Grande
2000 - Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
1999 - Kristina Carlson: Maan ääreen
1998 - Pentti Holappa: Ystävän muotokuva *
1997 - Antti Tuuri: Lakeuden kutsu
1996 - Irja Rane: Naurava neitsyt
1995 - Hannu Mäkelä: Mestari
1994 - Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies *
1993 - Bo Carpelan: Alkutuuli
1992 - Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia
1991 - Arto Melleri: Elävien kirjoissa
1990 - Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi
1989 - Markku Envall: Samurai nukkuu
1988 - Gösta Ågren: Tääl
1987 - Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta *
1986 - Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku sheba
1985 - Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)
1984 - Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

Hulluna haasteisiin

2011-01-09T18:02:00.000+02:00

Otsikko sen jo kertookin eli kaikenlaiset kirja-/lukuhaasteet kiinnostavat minua. Joskus otin haasteeksi lukea vuoden aikana aakkoset läpi sekä kirjojen että kirjailijoiden nimien osalta. Viime vuonna minulla ei ollut muuta haastetta kuin lukea 75 kirjaa. Jäin tavoitteesta 10 kirjan päähän, joten tänä vuonna yritän uudestaan. Aloitin kaunokirjallisen maailmanvalloituksen (jonka löysin Luettua-blogista) viime vuonna, mutta sille en kyllä pistänyt mitään aika rajaa, sillä se on niin iso urakka.

Nyt on muutamissa blogeissa ollut taas uusia mielenkiintoisia lukuhaasteita, joihin tekisi mieli lähteä mukaan. Jennillä on menossa Finlandia-haaste, jossa on tavoitteena lukea kaikki Finlandiapalkitut teokset. Mietin, josko minäkin osallistuisin tähän, sillä aika rajaa ei ole ja kotimaista kirjallisuutta on tullut luettua vähemmän viime aikoina. Katsotaan.

Toinen mielenkiintoinen haaste (niin ikään Luettua-blogista bongattu) on "Lue kirja ja katso elokuva" -haaste, joka alkoi kiinnostaa minua sillä olen myös elokuvien ystävä. Alkuperäinen haaste löytyy täältä. Ideana on siis lukea kirja, josta on tehty elokuva ja katsoa myös elokuva. Tähän lähden mukaan ja laitan itselleni alustavaksi tavoitteeksi 5 kirjaa/elokuvaa. Paljon olen jo lukenut kirjoja joista on tehty elokuva ja nähnyt myös elokuvat, mutta eiköhän paljon hyviä vaihtoehtoja haastetta varten ole vielä jäljellä.

Näihin kaikkiin pystyn yhdistämään haasteen lukea oman hyllyn kirjoja, sillä hyllystäni löytyy jokaiseen jotakin sopivaa.

Eiköhän tässä ole tälle vuodelle jo haasteita ihan tarpeeksi. :)

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

2011-01-04T17:56:00.000+02:00

Palataan vielä viime vuoden puolelle tämän kirjan myötä. Tämän(kin) kirjan löysin Leenan arvostelun kautta. Sade lankeaa jatkaa tutustumistani muualle kuin länsimaihin sijoittuvaan kirjallisuuteen. Sen teemassa on paljon samaa kuin Jeninin aamuissa, tässäkin liikutaan maailman kriisipesäkkeessä, mutta kertojana on tällä kertaa länsimainen avustustyöntekijä. Maanosakin on eri, sillä nyt ollaan Afrikassa, tarkemmin Sudanissa.

Maria istuu yksin haamujensa kanssa lontoolaisessa asunnossaan ja yrittää unohtaa. Kymmenen vuoden takaiset tapahtumat ovat liian tuskallisia muistettavaksi, mutta kuitenkin ne pyrkivät pintaan sinnikkäästi. Bill, Sean, Michael, Polio-John, Runoilija-Bol, komentaja Wol, päällikkö Deng ja tyttärensä Adel sekä sotavalokuvaaja Grace Mulholland eivät anna Marian unohtaa. Kymmenen vuotta sitten, nuorena lääkäriopiskelijana, hän pestautui avustustyöntekijäksi sisällissodan ja nälänhädän runtelemaan Etelä-Sudaniin. Totuus iskee vasten kasvoja jo ensimmäisellä avustuslennolla, kun Maria ja kokeneemmat avustustyöntekijät irlantilainen Sean ja yhdysvaltalainen Bill jäävät jumiin pieneen Adekin kylään kiitoradan tuhouduttua pommituksessa heidän saapumisensa jälkeen. Marialle selviää, että kyse on paljon muustakin kuin nälänhädästä, kyse on kansanmurhasta. Vaikka kolmikko puurtaa auttaakseen pahoin nälkiintyneitä ja sairaita ihmisiä, joita alkaa vaeltaa lähiseuduilta lisää tiedon avustustyöntekijöiden perustamasta ruokinta-asemasta levittyä, tuntuu tehtävä toivottomalta. Kaikkia ei voi pelastaa. Kuukaudet kuluvat ja kuin huomaamatta Maria kiintyy kyläläisiin. Kunnes...

Lukiessa tietää, että jotakin kauheaa, kauheampaa on tulossa, sillä nykyisyyden Maria on täysin hajalla. Jotain on tapahtunut, jotain mitä hän ei halua muistaa, jotain mikä saa hänet piilottamaan tapahtuneesta kertovan sanomalehtileikkeen laatikon perälle. Koko ajan tarinan edetessä tiesin, että se särkee vielä sydämeni. Kuinka sodasta kertovat tarinat voisivat muuta tehdäkään. Ihan mustimpaan epätoivoon ja suruun se ei onneksi jätä vaan loppu on yllättävän toiveikas kaikesta huolimatta. Mieleenpainuva, vaikuttava ja koskettava lukukokemus tämä oli ilman muuta ja suosittelen lämpimästi kaikille.

Olen nyt lukenut enemmän Afrikkaan sijoittuvia kirjoja kuin koskaan ja mitä enemmän olen niitä lukenut sitä enemmän haluan lukea lisää. Afrikassa (kuten oikeastaan missä tahansa muussakin ei-länsimaisessa) kiehtoo maanosan erilaisuus verrattuna omaamme. Kirjojen kautta siitä voi saada jonkinlaisen kuvan, pilkahduksen, mutta sekin jättää vain halun kokea se itse. Tämä on taas näitä "ehkä vielä joskus" -asioita, on niin monta muutakin paikkaa, joissa haluaisin käydä. Kaikkialla.

½

Maailmanvalloitus: Sudan

Vuoden 2010 kymmenen parasta

2011-01-02T15:39:00.002+02:00

Nyt kun vuosi on vaihtunut, on hyvä aika listata kymmenen parasta viime vuonna lukemaani kirjaa. Tehtävä ei ole helppo, sillä lukemieni 65 kirjan joukossa on paljon hyviä kirjoja. Tässä nyt kuitenkin pitkällisen mietinnän tulos:

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

Palestiinaan sijoittuva kirja Israelin ja Palestiinan konfliktista. Tämä kirja sai minut kyyneliin monesti ja muutenkin se herätti monenlaisia tunteita ja sai ajattelemaan.

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Etelä-Sudaniin sodan, nälänhädän ja kansanmurhan keskelle sijoittuva kirja, jonka tarina vei mukanaan heti alkusivuilta. Jälleen kerran lukiessa kävin läpi monenlaisia tunteita.

A. S. Byatt: Riivaus

Kahdessa ajassa liikkuva kertomus salatusta rakkaudesta, kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja sen tutkimisesta. Taitavasti punottu, monikerroksinen tarina, joka vaatii varmasti useamman lukukerran.

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Kiehtova kertomus vanhan haggadan (juutalaisten uskonnollinen kertomuskokoelma) vaiheista 1400-luvulta nykypäivään. Tarina vei mukanaan alkusivuilta.

Joyce Carol Oates: Kosto - Rakkaustarina

Vuoden ravistelevimpia lukukokemuksia.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Hirvoseen en ollut tätä ennen tutustunut, mutta tästä kirjasta lukemani ylistävät arviot saivat minut kiinnostumaan. Kirjassa liikutaan Sambiassa ja kertojina ovat suomalainen mies ja sambialainen nainen. Kirja lunasti kirkkaasti odotukset, joita etukäteen oli muodostunut.

Ian McEwan: Polte

Ian McEwan on lempikirjailijoitani ja vaikka tämä ei ehkä ihan yltänyt samalle tasolle kuin vaikkapa Sovitus, oli se silti (kaikesta ylihilseen menevästä fysiikkahöpinästään huolimatta) vuoden mieleen jäävimpiä kirjoja ja paikkansa listalla ansainnut.

Sami Hilvo: Viinakortti

Tälle kirjalle voisin antaa vuoden yllättäjä tittelin, sillä en ollut ihan varma, mitä odottaa siltä, mutta luettuani sen olin liikuttunut ja vaikuttunut. Kirjan aiheesta ei ole todellakaan kirjoitettu liikaa, ainakaan Suomessa.

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

Kirjailija vakuutti jo Ystävät hämärän jälkeen -kirjallaan. Ihmissatama on taitavasti punottu ja arvoituksellinen kertomus, jossa on maagisia ja yliluonnollisia elementtejä.

Mary Ann Schaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Tämä oli, surullisista kohdistaan huolimatta ehdottomasti hyvän mielen kirja! Toisen maailmansodan jälkeiseen Britanniaan sekä Guerneyn saarelle (joka on osa Kanaalisaaria) sijoittuva kirjeromaanin muotoon kirjoitettu kertomus, joka lumosi ainakin minut.

Paljon hyviä kirjoja tuli luettua viime vuonna, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet haasteet. Uuden vuoden lupauksia minulla ei ole ollut tapana tehdä, mutta ehkä lupaan nyt, että luen tänä vuonna enemmän runoja (jotka olivat viime vuonna hieman paitsiossa) ja jatkan kaunokirjallisen maailmanvalloituksen parissa entistä innokkaammin. Jo nyt olen sen kautta löytänyt paljon uutta mielenkiintoista luettavaa.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Finlandia-haaste

2010-12-31T15:49:00.004+02:00

2010

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

~~Joel Haahtela: Katoamispiste~~
~~Markus Nummi: Karkkipäivä~~
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä
Riikka Pulkkinen: Totta

2009

Antti Hyry: Uuni

Turkka Hautala: Salo
Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Marko Kilpi: Kadotetut
Merete Mazzarella: Ingen saknad, ingen sorg / Ei kaipuuta, ei surua
Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

2008

~~Sofi Oksanen: Puhdistus~~

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Katri Lipson: Kosmonautti
Arne Nevanlinna: Marie
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Juha Seppälä: Paholaisen haarukka

2007

Hannu Väisänen: Toiset kengät

Agneta Ara: Det har varit kallt i Madrid
Juha Itkonen: Kohti
Jari Järvelä: Romeo ja Julia
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Laura Lindstedt: Sakset

2006

Kjell Westö: Där vi en gång gått/ Missä kuljimme kerran

Kari Hotakainen: Huolimattomat
Markku Pääskynen: Vihan päivä
Taina Sampakoski: Ikoni
Petri Tamminen: Enon opetukset
Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall

2005

Bo Carpelan: Kesän varjot

~~Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman~~
~~Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa~~
Tuomas Kyrö: Liitto
Pirkko Saisio: Voimattomuus
Anneli Toijala: Merten takaa tulleet

2004

~~Helena Sinervo: Runoilijan talossa~~

Pirjo Hassinen: Kuninkaanpuisto
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Asko Sahlberg: Tammilehto
Jari Tervo: Myyrä
Erik Wahlström: Den dansande prästen

2003

~~Pirkko Saisio: Punainen erokirja~~

Joel Haahtela: Elena
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
~~Leena Lander: Käsky~~
Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja
Lars Sund: Eriks bok

2002

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo
Kjell Westö: Lang
Anu Kaipainen: Granaattiomena
Reko Lundán: Ilman suuria suruja
Harri Tapper: Pitkäsuisten suku

2001

Raittila H: Canal Grande

Sakari Issakainen: Espalmador
Daniel Katz: Laituri matkalla mereen
Ulla-Lena Lundberg: Marsipansoldaten / Marsipaanisotilas
Maria Peura: On rakkautes ääretön
Asko Sahlberg: Eksyneet

2000

~~Sinisalo J: Ennen päivänlaskua ei voi~~

Parkkinen S: Teo
Peltoniemi J: Jäähyväiset sukuromaanille
Saisio P: Vastavalo
Tikka E: Lohikäärmekylpy
Westö K: Vådan av att vara Skrake - Isän nimeen

1999

Kristina Carlson: Maan ääreen

Jari Järvelä: Lentäjän poika
Antti Hyry: Aitta
Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä
Micaela Sundström: Dessa himlar kring oss städs
Jari Tervo: Minun sukuni tarina

1998

Pentti Holappa: Ystävän muotokuva

Harri Tapper: Missä kurkien aura on
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava
Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu
Riikka Ala-Harja: Tom Tom Tom
Mari Mörö: Kiltin yön lahjat

1997

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään
Pirkko Lindberg: Candida
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Kari Hotakainen: Klassikko
Lars Sund: Lanthandlerskans son

1996

Irja Rane: Naurava Neitsyt

Päivi Alasalmi: Vainola
Pirjo Hassinen: Voimanaiset
Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
Heimo Susi: Virkamatka
Antero Viinikainen: Aleksis Kivi ja Serbian prinsessa

1995

Hannu Mäkelä: Mestari

Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
Veronica Pimenoff: Risteilijät
Carola Sandbacka: Ellen Llewellyn
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Maarit Verronen: Pimeästä maasta

1994

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Monica Fagerholm: Underbara kvinnor vid vatten
Jyrki Kiiskinen: Suomies
Leena Lander: Tulkoon myrsky
Paavo Rintala: Aika ja uni
Jouko Turkka: Häpeä

1993

Bo Carpelan: Urwind/Alkutuuli

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä
Anja Kauranen: Ihon aika
Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus
Maarit Verronen: Yksinäinen vuori

1992

Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

Tua Forsström: Parkerna
Pentti Holappa: Sormenjälkiä tyhjässä
Hannele Huovi: Matka Grönlannin halki
Jouni Inkala: Tässä sen reuna
Jarkko Laine: Maailman yksinäisin mies
Tytti Parras: Vieras
Eva Wein: Kulkue

1991

Arto Melleri: Elävien kirjoissa

Kari Aronpuro: Tasanko 967
Agneta Enckell: Falla
~~Leena Lander: Tummien perhosten koti~~
Paavo Rintala: Sarmatian Orfeus
Juha Seppälä: Super Market
Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Lars Sund: Colorado Avenue

1990

Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

Tiina Kaila: Bruno
Leena Krohn: Umbra
Juha Seppälä: Hyppynaru
Joni Skiftesvik: Tuulenpesä
Eira Stenberg: Kuun puutarhat
Kjell Westö: Utslag (Merkitty)
Benedict Zilliacus: Båten i vassen
(Kertomus kadonneesta saaresta)

1989

Markku Envall: Samurai nukkuu

Bo Carpelan: År som löv (Vuodet kun lehdet)
Martin Enckell: Gud All-En
Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin
Olli Jalonen: Johan on Johan
Eeva Joenpelto: Ei ryppyä ei tahraa
Leena Krohn: Rapina
Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ralf Nordgren: Det kluvna äpplet (Halkaistu omena)

1988

Gösta Ågren: Jär

Mikael Enckell: Till Saknadens lov
Martti Joenpolvi: Pronssikausi
Anita Konkka: Hullun taivaassa
Hannu Mäkelä: Vetsikko
Pepi Reinikainen: Hullu, ihana lintu - metsäkyyhky
Johannes Salminen: Minnet av Alexandria
(Alexandrian muisto)
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn -köl
Antti Tuuri: Uusi Jerusalem

1987

Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta

Pentti Holappa: Savun hajua
Sakari Issakainen: Paratiisissa ei soi Paganini
Christer Kihlman: Gerdt Bladhs undergång
(Gerdt Bladhin tuho)
Eila Kostamo: Mustarastas
Ulla-Lena Lundberg: Sand (Kalaharin hiekkaa)
Ralf Nordgren: Pianobärarna (Pienonkantajat)
Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät
Hannu Salama: Amos ja saarelaiset
Juhani Syrjä: Omenatarha

1986

Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku sheba

Bo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap
(Tuuliajolla tappion maisemissa)
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Voijaa minun poroni
Juhani Peltonen: Iloisin suru
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka: Aurinkoratsastus
Antti Tuuri: Ameriikan raitti

1985

Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)

Annika Idström: Veljeni Sebastian
Leena Krohn: Tainaron
Matti Kuusi: Ohituksia
Hannu Mäkelä: Unelma onnesta numero 5
Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Hannu Salama: Finlandia-sarja
Göran Schildt: Moderna tider (Nykyaika)
Keijo Siekkinen: Äidin hauta
Caj Westerberg: Kirkas nimetön yö

1984

Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

Bo Carpelan: Marginalia till grekisk och romersk diktning
(Marginalia, merkintöjä Kreikan ja Rooman runoudesta)
Paavo Haavikko: Pimeys
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
Veronica Pimenoff: Loistava Helena
Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee
Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu

Tess Gerritsen: Jääkylmä

2010-12-30T00:07:00.000+02:00

Gerritsen on yksi lempidekkaristeistani tällä hetkellä (niin monen muun ohella) ja ehdottomasti dekkarikirjailijoiden kärkikastia muutenkin. Erityisen koukuttaviksi (taitavasti punottujen juonten ja jännittävien tapahtumien lisäksi) Gerritsenin kirjat tekee se, että kyseessä on sarja, jonka päähenkilöt jatkavat kirjasta toiseen ja joiden elämä menee eteenpäin kirja kirjalta. Olen siis koukussa ennen kaikkea henkilöihin ja heidän elämäänsä.

Kuolinsyyntutkija Maura Isles matkustaa konferenssiin Wyomingiin ja tapaa siellä opiskeluaikaisen tuttunsa Dougin. Doug houkuttelee Mauran lähtemään hänen ja ystäväpariskuntansa mukaan pienelle reissulle konferenssin jatkeeksi. Lomailu tuntuu tervetulleelta vaihtelulta Mauralle, joka tuntee olevansa umpikujassa suhteessaan Danieliin. Porukka lähtee autolla kohti vuoristoa, mutta eksyy matkalla. He päätyvät autioon kylään, jonka asukkaat ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen jälkiä jättämättä. Mitä kylässä on tapahtunut? Keitä siellä ylipäänsä on asunut? Ja kuka hiippailee autiossa kylässä tarkkailemassa eksyneitä? Toisaalla Jane Rizzolli saa tiedon ystävänsä katoamisesta ja päättää lähteä Wyomingiin selvittämään, mitä on tapahtunut.

Tällä kertaa kirjan tunnelma oli erityisen hyytävä ja juoni niin arvoituksellinen, että kirja oli pakko suorastaan ahmia loppuun. Mikään ei lopulta ollut ihan sitä mitä oli kuvitellut ja loppu onnistui yllättämään (kirjailija sai ovelasti harhautettua ainakin minua). Laatujännitystä siis kaikin puolin ja eittämättä parasta Gerritseniä mitä olen lukenut tähän mennessä. Malttamattomana odotan seuraavaa osaa (onhan sellainen tulossa...) ja Mauran ja Janen tulevia käänteitä.

Kirjan uskonlahko oli, kuten kaikenlaiset uskonlahkot yleensä, varsin ahdistava ja kammottava. On niin vaikea ymmärtää, mitä kaikkea pahaa uskonnon nimissä voidaan tehdä ja teettää. Se on suorastaan pelottavaa ja monesti todella sairasta. Olen lukenut muitakin (jännitys)kirjoja, joissa on käsitelty lahkoteemaa ja täytyy sanoa, että lahkojen kyseessä ollessa hälytyskellot alkavat taatusti soida ja lujaa.

½

A. S. Byatt: Riivaus

2010-12-27T23:08:00.001+02:00

Tämän kirjan aloitin jo kesällä, mutta jotenkin kummasti se jäi syrjään joksikin aikaa, kunnes tartuin siihen uudelleen ja lukaisin loppuun. Kesken jäämisen syy oli vanha tuttu, kirjaston kirjat ajoivat edelle. Onneksi omiin kirjoihin voi palata milloin vain. Kiinnostuin tästä kirjasta jo useampia vuosia sitten, kun sitä ei vielä ollut suomennettu ja lainasin kirjastosta alkuperäisen englanninkielisen version, mutta en päässyt siinä puusta pitkään. Onneksi kirja ilmestyi suomeksi viimein vuonna 2008 (alkuteos on vuodelta 1990).

Kirja kertoo kahdesta (fiktiivisestä) 1800-luvulla eläneestä englantilaisesta runoilijasta, Christabel LaMottesta ja Randolph Henry Ashista sekä heitä tutkivista kirjallisuudentutkijoista, Maud Baileysta ja Roland Michellistä. Maud ja Roland tekevät sattumalta merkittävän löydön, joka johtaa heidät runoilijoiden kauan salassa pysyneen rakkaussuhteen jäljille. Paljastus on merkittävä ja saattaa uuteen valoon molempien runoilijoiden tuotannon. Vaikka kaksikko yrittää ensin salata löytönsä, pääsevät muut tutkijat pian salaisuuden jäljille ja jokaisella tuntuu olevan omat motiivinsa ja toiveensa löydön suhteen.

Kirjassa liikutaan kahdella aikakaudella, Maudin ja Rolandin ajassa 80-luvulla sekä Christabelin ja Randolph Henryn kirjeiden ja muiden tekstien kautta 1800-luvulla. Kirja on sisällöltään runsas ja monipuolinen, sillä itse 1980-luvulla tapahtuvan päätarinan lisäksi, se sisältää runoilijoiden kirjeenvaihdon, päiväkirjamerkintöjä, katkelmia tutkimuksista sekä molempien runoja ja tarinoita. Kaikki siis kirjailijan itsensä kirjoittamia, sillä kirjan henkilöt ovat täysin fiktiivisiä. Tosin Kiiltomadon arvostelussa lukee näin:

R. H. Ashia on tosin sanottu mukaelmaksi Robert Browningista, aikansa tunnetuimmasta englantilaisrunoilijasta. Christabel LaMottea on sanottu versioksi Emily Dickinsonista, 1800-luvun merkittävimmästä amerikkalaisesta naisrunoilijasta. Romaanihenkilöiden elämänvaiheissa on samanlaisia piirteitä esikuviksi arveltujen kanssa.

Mene ja tiedä miten asia todellisuudessa on. Joka tapauksessa kirjasta löytyy rakkautta, jännitystä, pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjoittajuudesta sekä kaiken kruununa vielä yksi yllätys ihan lopusta. Tämä oli varsinainen runsaudensarvi ja vaikka monenlaista sisältöä mahtui mukaan, ei kirja ollut ollenkaan raskasta luettavaa. Tarinaan tempautui mukaan niin, että oli vain luettava ja luettava, jotta saisi tietää, mitä tapahtui ja miten kaikki päättyi runoilijoiden kohdalla ja kuinka Maudin ja Rolandin suhde kehittyy. Rakkautta oli siis molemmissa ajoissa ja tarinoissa.

Kirjan lopussa on vielä kahden kotimaisen kirjallisuudentutkijan jälkikirjoitus, jossa kirjaa on analysoitu hieman syvällisemmin. Suosittelen lämpimästi! Tämä menee ehdottomasti tänä vuonna lukemieni kirjojen top 10:een (tulossa kohtapuoliin) ja jos joskus teen 100 kirjaa jotka pitäisi lukea -listan, niin tämä on sielläkin.

Joulua!

2010-12-23T19:02:00.000+02:00

Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille!

Sarah McLachlan: Happy Xmas (War Is Over):

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

2010-12-05T19:56:00.000+02:00

Jos edellinen kirja oli ajatuksia ja tunteita herättävä ja aiheeltaan raskas ei tämäkään mitään yhdentekevää hömppää todellakaan ollut. Taas mentiin tunteiden vuoristorataa ja tunnustan, että tämä kirja todella itketti minua monta kertaa. Tunnustan myös, että en ollut juurikaan perillä Israelin ja Palestiinan tilanteesta, muuten kuin että siellä soditaan, on sodittu jo pitkään. Sodan syistä ja taustoista minulla ei ollut sen tarkempaa kuvaa kuin mitä mediassa on ollut esillä (eli aika vähän). Kuten niin usein kaunokirjallisuuden myötä, niin myös nyt, kiinnostuin tämän kirjan luettuani aiheesta ja haluan siitä lisää tietoa ja nimenomaan puolueetonta tietoa (jos sellaista jostain löytyy). On todettava jälleen kerran, että kyllä lukiessa(kin) maailma avartuu ja mieli sen mukana.

Mutta itse kirjaan. Kirja kertoo palestiinalaissuvun vaiheista ja samalla palestiinalaisten ja israelilaisten välisen konfliktin taustoista ja historiasta. Päähenkilöksi nousee Amal, joka ei vielä kirjan alussa ole syntynyt. Tarina alkaa vuodesta 1941 ja päättyy vuoteen 2002. Vuonna 1948 alkavat Euroopasta vainoja pakoon Israeliin tulleiden juutalaisten hyökkäykset Amalin perheen kotikylään Ein Hodiin. Lopulta kyläläisten on jätettävä kotinsa ja lähdettävä pakolaisleirille. Matkalla (vielä syntymättömän) Amalin veli Ismael katoaa jäljettömiin. Ismaelin kohtalo on kirjassa mielenkiintoisena sivujuonena ja kulkee taustalla kirjan loppuun asti.Amal syntyy 1955 keskelle pakolaisleirin arkea ja sotaa. Sota on läsnä hänen elämässään vielä Yhdysvalloissa vuosikymmeniä myöhemmin.

Vaikka kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä, on osa tapahtumista kirjailijan omakohtaisesti kokemia. Kaiken muunkin voi helposti uskoa olevan totta. Sota ja sen kauhut tulevat lähelle viattomien siviilien kokemuksia kuvattaessa. Tuskallisen selvää on se, että sota tuhoaa ja repii hajalle perheet. Ihmisten, jotka haluaisivat vain elää elämäänsä rauhassa, on elettävä päivittäin hyökkäysten ja terrori-iskujen pelossa. Myöskään ymmärrystä omien päättäjien käsittämättömille ratkaisuille ei tavalliselta palestiinalaiselta löydy. Ja eniten kärsivät jälleen naiset, lapset ja vanhukset.

Minun, aivan kuten kirjan henkilöiden, on kovin vaikea käsittää, miksi juutalaiset, jotka olivat juuri kokeneet hirveitä asioita Euroopassa natsien kynsissä sortuivat itse lähes samanlaisiin kauheuksiin Israeliin tultuaan. Se mikä alkoi luvatun maan valtauksena valitulle kansalle on nyt johtanut molemminpuoliseen kostonkierteeseen, josta on tullut loputon noidankehä:

”Maaliskuun 20. päivänä itsemurhapommittaja oli tappanut seitsemän israelilaista Galileassa kostoksi siitä, että Israel oli tappanut kolmekymmentäyksi palestiinalaista 12. maaliskuuta kostoksi siitä, että palestiinalaiset olivat tappaneet yksitoista israelilaista 11. maaliskuuta, mikä oli kosto siitä, että Israel oli tappanut neljäkymmentä palestiinalaista 8. maaliskuuta, ja niin edelleen ja niin edelleen.”

Tuo noidankehä ei lopu koskaan, jos jotain ei tehdä, mutta kukaan ei tunnu löytävän ratkaisua vuosikymmeniä jatkuneeseen konfliktiin, jossa raja syyttömien ja syyllisten välillä taitaa olla ajat sitten hämärtynyt.

Tämä kirja herätti niin paljon ajatuksia, että kaikkea en edes osannut kirjata tähän, mutta Kiiltomadosta löytyy erittäin hyvä ja perusteellinen arvostelu, johon minunkin on helppo yhtyä. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista vuonna 2010 lukemistani kirjoista!

Maailmanvalloitus: Palestiinalaisalueet

2 x 100 kirjaa haaste

2010-12-03T16:30:00.002+02:00

Nappasin tämän haasteen Laurenilta (on tainnut kiertää Facebookissakin tuo ensimmäinen). En taaskaan saa kirjoitettua lukemistani kirjoista mitään, joten tähän väliin tämmöinen sitten.

Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here.

Bold those books you've read in their entirety.
(pistän tähden niiden perään jotka aion joskus lukea)

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien*
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte*
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte*
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott (ei varmaan lasketa, jos on nähnyt elokuvan...)
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier*
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger (tämä jäi minulta kesken)
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger*
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald (tämäkin jäi kesken)
23. Bleak House – Charles Dickens (olen nähnyt sarjan)
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh (olen nähnyt sarjan ja elokuvan...)
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky*
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy*
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen*
35. Persuasion – Jane Austen*
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini*
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden (tämänkin olen nähnyt elokuvana...)
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez*
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins*
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood*
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen*
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt (tämä on minulla kesken, ollut jo ikuisuuden...)
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker*
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath*
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens (juuri lukemassa...)
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro*
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo

14/100, nyt ei kyllä paljon hymyilytä...

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen*
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta*
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä (oon mie sitä aloittanut...)
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3*
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus*
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja*
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys*
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala*
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan*
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi*
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti*
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja (yksittäisiä kirjoja kyllä...)
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja (tästäkään en ihan kaikkia, mutta aika monta)
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju*
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina*
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani*
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5*
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa (miulle on luettu tämä lapsena)
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja (jälleen olen lukenut useita, mutta en ihan kaikkia)
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva*
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju*
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto* (leffa on taas nähty)
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän*
100. Jan Guillou - Pahuus (taas kerran, olen nähnyt elokuvan...)

19/100, no eipä tässäkään paljon hurraamista ole...

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina

2010-11-26T22:13:00.001+02:00

Joyce Carol Oates on ollut lukulistallani jo kauan, mutta niin on ollut moni muukin. Hyllystäni löytyy Blondi, jonka hankin itselleni puhtaasti aiheensa vuoksi, mutta jota en ole vieläkään saanut luettua. Tämän kirjan huomasin sattumalta kirjaston uutuushyllyssä ja ajattelin, että kirjailijaan tutustumisen voi yhtä hyvin aloittaa tästä, kun se kerran heti uutuuttaan osui tielleni. Moni bloggari onkin jo kirjan lukenut ja siitä kirjoittanut. Minullakin lukemisesta on jo jonkin aikaa, mutta jotenkin en vain ole saanut kirjoitettua mitään vielä. Kirja oli kyllä yllättävän helppolukuinen, vaikka aihe on niinkin raskas.

Kosto: Rakkaustarina (Rape: A Love Story) kertoo suorastaan karmivan todentuntuisen tarinan yksinhuoltajaäidistä, joka joutuu raa'an raiskauksen uhriksi. On 4. heinäkuuta ja pienen Niagara Fallsin asukkaat juhlivat itsenäisyyspäivää raketteja paukutellen ja rötöstellen. Teena Maguire on palaamassa kotiinsa 12-vuotiaan tyttärensä kanssa ja päättää oikaista puiston läpi.Se päätös muuttaa kummankin elämän lopullisesti. Puistossa joukko nuoria miehiä hyökkää heidän kimppuunsa ja raiskaa ja pahoinpitelee Teenan. Merkit raiskauksesta ovat selvät ja tekijät ovat kaikille tuttuja, osalla taustalla jo aikaisempia rikoksia, mutta toteutuuko oikeus sittenkään? Yllättäen (tai sitten ei) kaupunkilaiset pitävät Teenaa itseään syyllisenä tapahtuneeseen. Ensimmäisenä rikospaikalle saapunut nuori poliisi John Dromoor on toista mieltä ja haluaa tekijät vastuuseen keinolla millä hyvänsä.

Tämä kirja ei todellakaan jättänyt kylmäksi vaan sitä lukiessa tunteet vaihtelivat vihasta ja kostonhimosta suruun ja myötätuntoon. Myös epäusko nosti päätään, kun kaupunkilaiset kääntyivät Teenaa vastaan ja puolustivat raiskaajia. Silti tämä tarina tuntui kaikessa fiktiivisyydessään erittäin todelliselta. On surullista, että elämme maailmassa, jossa liian lyhyt hame, liian avara kaula-aukko ja liian kevytkenkäinen käytös tuntuvat oikeuttavan raiskauksen. Niin ei saisi olla, mutta niin vain taitaa olla. Enkä minä haluaisi elää sellaisessa maailmassa.

Tämän kirjan perusteella uskallan todeta, että Joyce Carol Oates on hieno kirjailija. Hän on niitä kirjailijoita, joiden teksti lumoaa ja puhuttelee. Ainakin minulle kävi niin. Jotenkin minut yllätti se, että kirjailijan erittäin laajasta tuotannosta on suomennettu (Wikipedian mukaan) vain 10 teosta. Toisaalta onhan niissäkin jo aluksi. Sain kirjastosta lainaan paljon kehutun Haudankaivajan tyttären, jota jo malttamattomana aloitin.

½

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus

2010-11-12T18:22:00.001+02:00

Koska pidän erilaisista kirjallisista haasteista päätin nyt pienen pohdinnan ja jahkailun jälkeen lähteä mukaan Lumikin kaunokirjalliseen maailmanvalloitusprojektiin. Mukana ovat jo myös ainakin Sanna ja Hreathemus. Tavoitteena on siis lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Kirjan tulee siis sijoittua kyseiseen maahan, mutta kirjailijan ei tarvitse olla ko. maasta. Päätin, että helpotan tätä hieman ja otan mukaan blogin olemassaolon aikana lukemani kirjat (ts. huhtikuusta 2008 lähtien), ettei hommaa tarvitse ihan alusta asti aloittaa. Sieltä mistä aita on matalin vai miten se oli. Tosin en minä sillä vielä kovin pitkälle pääse, joten kyllä tässä haastetta riittää silti. Onneksi aikarajaa ei ole. Merkitsen valloitetut maat sivun alareunan karttaan ja blogistani löytyvät kirjat tunnisteella "Maailmanvalloitus".

Finlandia-palkintoehdokkaat

2010-11-11T10:55:00.001+02:00

Nyt ne on sitten julkaistu. Nimittäin Finlandia-palkintoehdokkaat. Lista näyttää tältä:

Joel Haahtela: Katoamispiste
Markus Nummi: Karkkipäivä
Riikka Pulkkinen: Totta
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Hieman yllätti se, että Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta ei ollut listalla. Jotenkin odotin, että se olisi ainakin ollut ehdolla. Haahtelaa toivoin myös mukaan, sillä Katoamispiste on hieno kirja. Se onkin sitten ainoa, jonka olen näistä lukenut. Riikka Pulkkista en ole onnistunut vielä saamaan kirjastosta lainaan enkä varmaan ihan heti saakaan, nyt kun se on ehdolla. Varausjonot kasvavat taatusti.

Mitäs mieltä muut ovat ehdokkaista?

Ian McEwan: Polte

2010-11-09T14:31:00.001+02:00

Ian McEwan on yksi lempikirjailijoitani, vaikka olen lukenut häneltä vasta neljä kirjaa ja lukematta ovat vielä muun muassa paljon kehutut Lauantai ja Ikuinen rakkaus. Sovitus oli ensimmäinen lukemani McEwan ja se onnistui lumoamaan minut täysin ja olen pitänyt paljon myös muista lukemistani (Rannalla ja Amsterdam). Silti tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tästä kirjasta, en oikein tiedä mitä sanoa. Se ei johdu siitä, että kirja olisi ollut huono, päinvastoin, tuntuu etten osaa sanoa mitään, mikä tekisi oikeutta kirjalle. Varoituksen sana kirjaa vielä lukemattomille: tekstini sisältää jonkinasteisia juonipaljastuksia.

Kirjan päähenkilö on Nobel-palkittu fyysikko Michael Beard, joka ei tosin ole saanut palkitsemisensa jälkeen aikaiseksi fysiikan rintamalla juuri mitään mainittavaa. Hän johtaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta olematta kuitenkaan tosissaan kiinnostunut työskentelemään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Henkilökohtaisessa elämässäkään ei Beardilla mene kirjan alussa kovin lujaa, sillä viides avioliitto natisee liitoksistaan, mutta tällä kertaa Beard on yhä rakastunut vaimoonsa, joka puolestaan on löytänyt uuden miehen. Beard, joka ei ole tottunut olemaan se, jota petetään, kärvistelee mustasukkaisuuksissaan. Sitten onneton sattuma heittää Beardin tielle mahdollisuuden päästä taas pinnalle (ammatillisesti ja muutenkin), mutta miten loppujen lopuksi käykään?

Kirjan päähenkilö on kieltämättä kaikkea muuta kuin sympatioita herättävä: ylipainoinen, kuusikymppinen, paatunut naissankari, jonka menestystä naisten parissa voi vain ihmetellä ja joka kaiken lisäksi häikäilemättä varastaa kollegansa idean edistääkseen omaa uraansa. Jotenkin Beardin hahmo oli minusta lähinnä tragikoominen ja sitä korostivat vielä kaikki tahattoman koomiset tilanteet joihin hän tarinan edetessä ajautui. Outoa kyllä toivoin koko ajan, että lopussa hänelle kävisi hyvin, kaikesta huolimatta.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä eletään vuotta 2000, toisessa 2005 ja kolmannessa 2009. Kun ensimmäisessä osassa Beard yrittää kaikin keinoin roikkua kiinni hajoamaisillaan olevassa viidennessä avioliitossaan, niin viimeisessä hän on tilanteessa, jossa kaksi naista on kiihkeästi rakastunut häneen ja haluaa hänet vain itselleen eikä Beard taas tiedä oikein mitä haluaa (ehkä säästää kakun ja syödä sen...). Ainoa, josta hän vaikuttaa aidosti välittävän, on hänen pieni tyttärensä, joka on varauksettoman kiintynyt isäänsä.

Eihän tämä voi loppua hyvin, ajattelin jossain vaiheessa kirjaa, enkä minä ihan väärässä ollutkaan. Tosin loppu jäi kutkuttavan avoimeksi ja Beard keskelle elämänsä sotkuisinta tilannetta. Kirjaa on kuvattu satiiriksi ja sitähän se olikin, hauska sellainen. Uskomattomat tapahtumat pistivät nauramaan kerta toisensa jälkeen, vaikka taustalla olikin myös vakavia aiheita (kuten mainittu ilmastonmuutos).

Nyt mietin, miksi minulla on vielä lukematta niin monta McEwania.

Hilkka Ravilo: Kuolleet lehdet

2010-10-24T22:17:00.002+03:00

Hilkka Raviloa on kehuttu paljon ja muun muassa Salla on kirjoittanut hänen kirjoistaan. Ravilo onkin jo pitkään ollut tutustuttavien kirjailijoiden listallani (Margaret Atwoodin, Anne Tylerin ja ties kenen kanssa). Vihdoin ja viimein suuntasin kulkuni kirjastossa Ravilon kohdalle ja valitsin yhden hänen kirjoistaan luettavakseni. En vielä uskaltanut tarttua rankempaan osastoon ja muistan Sallan kirjoittaneen, että tästä on hyvä aloittaa.

Kirjan kertoja on Orvokki, joka on päätynyt naimisiin rakastamansa miehen, Arvin kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan ole ollut sellainen kuin Orvokki on haaveillut, sillä Arvi haikailee yhä oman nuoruuden rakkautensa Marjon perään, josta on tullut kuuluisa iskelmätähti. Orvokki on talossa lähinnä kotiorjan asemassa ja täysin miehensä armoilla. Pieniä valonpilkahduksia ankeaan ja karuun arkeen tuovat pölynimurimies ja kirjoittaminen. Lopulta Orvokki keksii keinon, jolla heikentää Arvin tyranniaa. Kirjassa eletään 80-lukua, mutta Orvokin takaumat vievät lukijan aina 40-luvulle asti.

Tämä on luokiteltu rikoskirjaksi, mutta se on myös paljon muuta, kuten takakansikin kertoo. Orvokin elämä on varsin karua ja paljon ehtii tapahtua ennen kuin asetelma kääntyy toisin päin. Loppu on omalla kierolla tavallaan varsin tyydyttävä ja ehdottomasti yllättävä. Ravilo on tunnettu rankastakin uskontokritiikistään, mutta tässä kirjassa sitä ei juurikaan ollut. Vaikka kirja oli suhteellisen nopealukuinen, kerronta sujuvaa ja tarina koukutti heti alusta, eivät aiheet kuitenkaan olleet sieltä keveimmästä päästä. Välillä lukiessani mietin, kaikkein uskomattomimpien käänteiden kohdalla, miten tällainen voi olla mahdollista. Tai no, kirjoissahan mikä vain on mahdollista, mutta silti.

Ravilolla on ihan omanlaisensa tyyli, sen voi sanoa jo tämän kirjan perusteella. Tahdon ehdottomasti lukea lisää Raviloa mahdollisimman pian. Ehkäpä uskaltaudun jo tarttumaan hieman raskaampaan kirjaan seuraavaksi.

Minäkin tykkään (ja välillä en)

2010-10-19T15:55:00.001+03:00

Blogeissa on nyt kierrellyt tykkäämislistauksia ja koska minäkin tykkään listoista ja niiden tekemisestä, tartuin tähän.

En tykkää elävien olentojen kiduttajista, kaltoin kohtelijoista, sortajista, alistajista, kiusaajista. En tykkää epäoikeudenmukaisuudesta missään muodossa. Enkä siitä, että ihmisiä syrjitään ja/tai halveksitaan kansallisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon (tai uskonnottomuuden) tai vastaavan takia.

En tykkää ihmisistä, jotka pitävät itseään jotenkin muita parempina ja kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella.

En tykkää epävarmuudesta millään saralla, en varsinkaan omassa elämässäni.

En tykkää metelistä ja rauhattomuudesta enkä ruuhkasta ja ihmispaljoudesta.

En tykkää aikaisista aamuherätyksistä, olen aamu-uninen.

En tykkää deadlineista, minun on jotenkin ylivoimaisen vaikea noudattaa niitä pilkulleen.

Tykkään suklaasta, ihan kaikissa muodoissa. Olen suorastaan addikti.

Tykkään myös salmiakista ja lakritsista. Oikeastaan tykkään kaikesta makeasta ja epäterveellisestä. Tykkään myös suolaisesta ja epäterveellisestä.

Tykkään teestä ja kahvista sekä punaviinistä ja viskistä.

Tykkään siitä, ettei ole kiire mihinkään vaan saa olla ihan rauhassa.

Tykkään onnellisista lopuista, mutta nekin saavat minut itkemään.

Tykkään valvoa myöhään ja nukkua pitkään.

Tykkään siitä, että voin opiskella etänä, ettei aina tarvitse mennä paikanpäälle vaan voi valita itse, missä opiskelee.

Tykkään hömpästä, romantiikasta, dekkareista, fantasiasta, sci-fistä, kauhusta, historiallisista romaaneista.

Tykkään myös vakavammasta kirjallisuudesta ja muistelmista. Taidan tykätä vähän kaikesta, mitä tulee kirjoihin (ja elokuviin).

Tykkään runoista.

Tykkään blogeista ja bloggaamisesta.

Tykkään kaikenlaisesta musiikista, mutta erityisen paljon tykkään naislaulajista (niin bändeissä kuin soolona).

Tykkään elokuvista ja tv-sarjoista. Hyllyni notkuu erilaisia DVD-elokuvia ja -bokseja. Tykkään siitä, että voin milloin tahansa katsoa mitä haluan.

Tykkään eläimistä, erityisesti kissoista. Ehkä tämä johtuu siitä, että minulla on niistä eniten kokemusta. Tykkään ihan hirveästi varsinkin tästä nuoresta kissaherrasta (täytti vuoden syyskuussa), joka on nyt kasvattanut talveksi itselleen muhkean kaulurin (tämä kuva on kesältä, joten tässä se ei näy, mutta puuhkahäntä sitäkin paremmin):

Tykkään pimeästä ja siitä, että voi polttaa kynttilöitä.

Tykkään kuusta ja tähdistä.

Tykkään kauniista rakennuksista ja valokuvaan niitä silloin tällöin.

Tykkään joulusta, sen odotuksesta, tunnelmasta, perinteistä ja ruoista.

Tykkään lumesta, lumisateesta, siitä miten hiutaleet leijailevat hiljalleen maahan.

Eniten tykkään kuitenkin kesästä ja lämmöstä ja auringosta. Tykkään viettää kesää mökillä, luonnonrauhassa, kaukana hälystä ja kiireestä.

Tykkään niin monista asioista, että kaikkea en edes voi tähän listata, sillä siitä tulisi loputon lista. Mutta tykkään enemmän kuin en tykkää ja se on hyvä asia. :)

Lukupiiri

2010-10-18T19:13:00.000+03:00

Nyt kaikki joukolla mukaan Jennin, Saran ja Tomomin perustamaan nettilukupiiriin. Lukupiirin ensimmäisenä kirjana on Doris Lessingin Kultainen muistikirja. Itse olen lukenut Lessingiltä vain yhden kirjan Viides lapsi, josta pidin. Tarkoituksenani on ollut lukea lisää, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Katsotaan miten tämän kanssa käy, 587 sivua tuntuu aika hurjalta minun lukutahdillani, varsinkin kun lainassa on taas aikamoinen kasa muutakin. Aion lueskella kirjaa ainakin sieltä täältä, jos en ehdi kokonaan sitä lukea.

Yhteenvetoa

2010-10-13T11:15:00.001+03:00

Ei liene mikään yllätys, että päivitykseni laahaavat jäljessä jälleen. Sitä paitsi olen lukenut nyt monia hyvä kirjoja, joista en keksi mitään uutta sanottavaa. Toisin sanoen niistä on kirjoitettu toisaalla jo niin paljon ja niin hyvin, ettei minulla ole mitään lisättävää. En kuitenkaan tohdi jättää niitä ihan ilman mainintaa. Siispä yhdyn muiden arvioihin ja ohjaan teidät toisaalle tutustumaan seuraaviin kirjoihin, joita minäkin voin suositella lämpimästi:

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Upea kirja, josta on kirjoittanut mm. Ina ja Anni.

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Tämä teki minuun yhtä lailla vaikutuksen kuin Kauimpana kuolemasta. Siitä on kirjoitettu mm. Kirjavinkeissä, K-blogissa ja Kiiltomadossa.

Sami Hilvo: Viinakortti

Tämä kirja on ollut myös esillä paljon viime aikoina eikä syyttä. Käy kurkkaamassa, mitä siitä ovat kirjoittaneet Ina ja Zephyr.

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja kaiken kaikkiaan upea kirja, jonka luin Leena Lumen arvion innoittamana. Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Lumiomena ja Anni.

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

2010-10-09T14:05:00.001+03:00

Pakko aloittaa kirjan ensimmäisellä lauseella, sillä se kuvaa loistavasti kirjan läpi kulkevaa tunnelmaa ja sopii myös kirjan nimeen:

"Joulukuun 15. päivänä, kuukausi sen jälkeen kun olin palannut työhön sairasloman jälkeen, alkoi lumisade."

Lumisade taustoittaa tapahtumia ja maisemaa koko kirjan ajan, se kietoo myös lukijan pehmeään vaippaansa. Päähenkilö, oikeustieteen professori, huomaa lehdestä, että hänen nuoruudenrakastettunsa Sigrid, saksalainen terroristi, on vapautettu vankilasta. Päähenkilö kapuaa ullakolle tutkimaan vanhoja papereitaan ja muistelemaan aikaa Heidelbergissä Sigridin kanssa joskus kauan sitten. Yhteys naiseen on katkennut, päähenkilö on asettunut Suomeen ja perustanut perheen. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän miettii kuinka pasifistisesta Sigridistä on oikein tullut Punaisen armeijakunnan terroristi? Työmatkallaan mies päättää matkustaa Saksaan aikeenaan löytää Sigrid, nähdä hänet vielä kerran.

Haahtelan tyyli on omanlaisensa, runollinen, kaunis, paikoin haikea. Minut se on onnistunut lumoamaan täysin kahden kirjan perusteella (aikaisemmin lukemani on Perhoskerääjä). Haahtela osaa kuvata taitavasti erilaisia tunnelmia niin, että lukijakin pystyy ne aistimaan ja tuntemaan, uppoutumaan niihin mukaan. Kirjan tunnelma ja sen tapahtumat jäävät mieleen kummittelemaan jälkeenpäin. Haahtela ei tarjoa valmista loppuratkaisua vaan loppu on avoin, lukijan itsensä tulkittavissa. Kirja sai minut myös kaipaamaan lumisadetta, valkeita hiljalleen leijuvia hiutaleita. Ehkä pian saammekin ensimmäisen lumisateen.

Kirjastoista

2010-10-07T17:42:00.003+03:00

Yleinen kirjasto täytti maanantaina 150 vuotta (onnea virkeälle vanhukselle minultakin!) ja sen kunniaksi Valkoinen kirahvi lähetti bloginsa lukijoille haasteen ja arvonnan, johon aion osallistua ja johon kannustan muitakin osallistumaan (käykääpä kurkkaamassa). Keskustelua kirjastoista on käyty viime aikoina myös mm. K-blogissa ja Inalla.

Itse luonnehtisin itseäni kirjastojen suurkuluttajaksi. Käyn kirjastossa vähintään kerran viikossa, toisinaan useamminkin (esim. tällä viikolla olen käynyt jo kahdesti), kun käyn pääkirjaston lisäksi sivukirjastoissa ja vielä kirjastoautollakin silloin tällöin.

Tänään kirjastossa käydessäni jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi taas lainannut kauheaa kasaa kirjoja, kun ennestään on lainassa jo kymmenen kirjaa ja opiskelu tuntuu ryöstävän rikollisen paljon aikaa lukemiselta (ei sillä, että opiskelu jotenkin tympisi, mutta olisi ihan hienoa, jos ehtisi lukea enemmän). Sydän verta itkien jätin uutuushyllyyn Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, sillä uutuutena sen laina-aika olisi ollut kaksi viikkoa, joten tuskin olisin sitä kerinnyt lukea, kun tosiaan on lainassa paljon muutakin (myös pari muuta kahden viikon kirjaa). No ehkä kuitenkin jätän tämän kirjan sinne joululahjalistalle.

Täytyy tunnustaa, että mikäli en olisi "köyhä opiskelija" ostaisin varmasti enemmän kirjoja, mutta nyt olen joutunut hillitsemään itseäni siinäkin suhteessa ja kirjasto on suorastaan elinehto. Ainoa asia mikä harmittaa on se, että uusimpia tai muuten vaan suositumpia kirjoja joutuu aina odottamaan, joskus pitkäänkin. Koska en yleensä varaa kirjoja (euron varausmaksu tuntuu opiskelijan kukkarossa kummasti), joudun harrastamaan niiden kyttäystä netissä ja "täsmäiskuja" kirjastoon. Lisäksi kahden viikon laina-aika ja varausjonot ovat huono yhdistelmä.

Kirjastosaldoni:

Lainat tällä hetkellä: 11
(Vuoden alusta: 121)
Kirjastokäynnit lokakuussa: 3

Elämäni kirjoina

2010-09-29T16:46:00.000+03:00

Tämä haaste on kierrellyt nyt blogeissa ja päätin minäkin tehdä sen. Tarkoituksena on siis vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Haastan kaikki halukkaat tekemään tämän haasteen!

Oletko mies vai nainen?
Levoton nainen.

Kuvaile itseäsi

Jääprinsessa.

Kuinka voit?

Harmin paikka.

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.

Virran molemmin puolin.

Mihin haluaisit matkustaa?

Hotelli Firenzessä.

Kuvaile parasta ystävääsi.

Kaunis sielu.

Mikä on lempivärisi?

Musta Dahlia

(oikeastaan violetti on ykkönen, mutta ei löytynyt sopivaa kirjaa, joten piti ottaa se toinen)

Millainen sää on nyt?

Pilvet ja aurinko.

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Jumalat juhlivat öisin.

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Mielen häiriöitä.

Mitä elämä sinulle merkitsee?

Suuri illusioni.

Millainen parisuhteesi on?

Anybody Out There?

Mitä pelkäät?

Umpikuja.

Päivän mietelause?

Puut kantavat valoa.

Minkä neuvon haluaisit antaa?

Muista Flebasta.

Miten haluaisit kuolla?

Askel tyhjyyteen.

Mottosi?
Ei appelsiini ole ainoa hedelmä.

Ann Cleeves: Sininen sarastus

2010-09-23T16:29:00.005+03:00

Pakko kirjoittaa tästä nyt heti tuoreeltaan, kun tapahtumat ovat vielä kirkkaana mielessä. Toisaalta saattaisi olla hyvä odottaa vähän, sillä kirjan loppu aiheutti minulle sellaisen mielenkuohun, että sitä saattaisi olla hyvä vähän sulatella. Niin, varoitan siis jo etukäteen, että teksti sisältää juonipaljastuksia, joten jos aiot lukea kirjan, suosittelen lopettamaan tähän.

Sininen sarastus on neljäs ja viimeinen osa Shetlantiin sijoittuvassa sarjassa, jonka päähenkilönä on komisario Jimmy Perez. Tässä kirjassa Perez matkustaa morsiamensa Franin kanssa kotisaarelleen Fair Isleen tapaamaan vanhempiaan. Kuinka ollakaan saaren lintuasemalta löytyy kuollut nainen linnunsulkia hiuksissaan. Syysmyrsky estää lento- ja lauttaliikenteen saarelle, joten Perez joutuu aloittamaan surmatyön selvittelyn yksin. Lintuasemalle on vielä myrskyn takia jäänyt henkilökunnan lisäksi muutama lintubongari ja Perez on vakuuttunut, että murhaaja on joku lintuasemalla olevista.

Kyseessä on siis aika perinteinen suljetun paikan mysteeri ja erittäin pätevä sellainen. Kiehtovaa oli myös päästää kurkistamaan lintubongarien maailmaan, sillä vaikka en itse bongari olekaan, olen kiinnostunut linnuista ja kyllä niitä tulee varsinkin mökillä tarkkailtua jonkin verran. Myös niiden tunnistaminen on mielenkiintoista puuhaa.

Nyt sitten siihen mieltäni kuohuttaneeseen asiaan. Ann Cleeves nimittäin teki Karin Slaughterit, tavallaan. Eli hän tappoi erään hyvin keskeisen henkilön kirjan loppumetreillä. Varoitin juonipaljastuksista, joten paljastettakoon nyt, että kyse on Perezin morsiamesta Franista. Olen todella huono ymmärtämään tällaisia ratkaisuja, sillä olen suuri onnellisten loppujen ystävä ja inhoan kun joku keskeinen ja tärkeä henkilö kuolee. Muutenkin tämä tuntui jotenkin turhalta, mikäli sarja ei tosiaankaan jatku. Olen ymmärtänyt, että kyseessä on neliosainen sarja eikä ole tietoa, saammeko lukea Jimmy Perezin vaiheista lisää kenties uudessa sarjassa. Sikäli tämä loppui minusta vähän ikävästi.

Tässä sarjassa minua on kiehtonut eniten juuri miljöö, Shetlanti. Tämän tapaisissa, tavallaan suljetuissa yhteisöissä on jotain kiehtovaa ja kun sinne vielä sijoitetaan rikos, niin kiehtovuus tuplaantuu. Tämä sarja on ollut mielestäni mielenkiintoinen lisä perinteisten brittidekkareiden joukkoon. Olen Agatha Christie-fani ja muutenkin tuntuu, että kaikki brittiläinen on lähellä sydäntä.

Pisteet muuten erittäin kauniista kannesta!

Tunnustus ja paljastuksia

2010-09-23T13:38:00.002+03:00

Sain Lumikilta tämän tunnustuksen (kiitos), johon liittyy myös seitsemän asian paljastaminen itsestään sekä tunnustuksen jakaminen eteenpäin. Tämä on tainnut jo kiertää suurimman osan lukemistani blogeista, joten en nyt nimeä ketään vaan haastan kaikki, jotka eivät vielä ole tätä tehneet. :) Ja sitten niihin paljastuksiin...

1. Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta tietojenkäsittelyä ammattikorkeakoulussa ja minun on määrä valmistua IT-tradenomiksi samoihin aikoihin, kun täytän kolmekymmentä. Niin, olen siis tietokonenörtti.
2. ”Opin” juomaan kahvia vasta yli parikymppisenä, siihen asti pärjäsin mainiosti teellä. Kahvinjuontini taisi lähteä alun perin erikoiskahveista. En silti tunnusta olevani mikään kahviaddikti vieläkään. Voin huoletta olla juomatta sitä pitkiäkin aikoja.
3. Minulla on taipumus ihastua fiktiivisiin hahmoihin, oli sitten kyse kirjojen, elokuvien tai tv-sarjojen henkilöistä.
4. Olen perfektionisti, mutta yleensä vain sellaisten asioitten suhteen, joilla on merkitystä itselleni. Saatan hioa jotain loputtomiin enkä silti ole siihen tyytyväinen.
5. Olen sitä mieltä, että minun olisi pitänyt syntyä punatukkaiseksi, kun kerran vihreät silmät ja pisamatkin jo on. No, onneksi hiusvärit on keksitty.
6. Huumorintajuni on toisinaan (aika usein...) outo, musta ja varmasti täysin sopimatonkin, mutta minkäs sitä itselleen voi.
7. Olen ehdottomasti kissaihminen. Mikään ei ole ihanampaa kuin kehräävä kissa, joka nukkuu sylissä. Ja ajattelen nyt erästä tiettyä kissaherraa ♥:

Siinäpä se! Oli muuten jotenkin vaikea keksiä itsestään paljastuksia, siksi tämän tekeminen kesti. Päätin rajata paljastukset muuhun kuin kirjoihin liittyviksi ihan vain siksi, että harvemmin tänne olen muusta kirjoittanut.

Dekkareita: Uusia tuttavuuksia

2010-09-14T17:19:00.001+03:00

Denise Mina: Veripelto

Olin aiemminkin aloittanut tätä kirjaa pari kertaa, mutta jostain syystä se jäi kesken alkuvaiheessa. Leena Lumen suosituksen ansiosta päätin antaa kirjalle vielä uuden mahdollisuuden, sillä olin vakuuttunut, että pitäisin siitä, kun vain jaksaisin lukea alkua pidemmälle (olen joskus melko kärsimätön ja jätän kirjoja helposti kesken, jos siltä tuntuu, toisaalta palaan myös helposti uudelleen kesken jääneisiin kirjoihin, jos tuntuu, että edellisellä kerralla aika ei vain ollut otollinen). Onneksi tein niin, sillä kolmas kerta todellakin sanoi toden.

Kirjan päähenkilö on Paddy Meehan, joka työskentelee lähettinä Scottish Daily Newsissä ja haaveilee toimittajantyöstä. Katolisen perheen tytär ei halua vielä naimisiin ja kotiäidiksi. Paddy tempautuu mukaan tutkimaan pienen pojan katoamista, johon näyttää syyllistyneen kaksi nuorta poikaa. Paddy ei ole asiasta yhtä varma kuin kaikki muut, vaan aloittaa omat tutkimuksensa, jotka saattavat hänet vaaraan. Kaiken taustalla on vuoden 1981 Glasgow.

Denise Mina on jälleen yksi lisäys taitavien brittidekkaristien, joihin olen koukussa, joukkoon. Päähenkilö Paddy Meehan on lisäksi varsin sympaattinen ja samaistuttava päähenkilö kaikessa epätäydellisyydessään. Sarjasta on ilmeisesti tulossa kaikkiaan viisi osaa, joista kolme on jo suomennettu (tämän lisäksi Suden hetki ja Viimeinen hengenveto). Tätä lisää!

Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä

Tämä on sarjassamme skandinaavisia dekkaristeja, joihin en ole vielä tutustunut. Tai no, nyt sitten olen. Eksyin lomalla kirjastoon ja hetken mielijohteesta lainasin tämän kirjan (sekä puoli tusinaa muuta, mutta ei mennä siihen nyt).

Kirjan tapahtumapaikkana on kesäinen Gotlanti, jossa eräänä aamuna rannalta löytyy naisen ruumis. Murhaa ryhtyy tutkimaan komisario Anders Knutas ryhmineen. Paikalle saapuu myös lauma toimittajia joiden joukossa tukholmalainen Johan Berg, joka aloittaa pian omat tutkimuksensa. Jäljet tuntuvat johtavan uhrin avomieheen, mutta sitten löytyy toinenkin ruumis ja tutkinnan suunta muuttuu. Myös tunnelma saarella kiristyy, sillä murhaajan motiiveista tai uhrien valinnasta ei tiedetä vielä mitään. Kuka tahansa voi olla seuraava.

Minulle tuli tästä mieleen Ann Cleevesin Shetlanti-sarja, joka sijoittuu saariryhmään emämaan kupeessa ja kertoo samalla tavalla suljetummassa yhteisössä tapahtuvista rikoksista kuin tämäkin kirja. Oikeastaan molemmissa eniten kiehtoo juuri miljöö, jossa rikokset tapahtuvat ja ainakaan Jungstedtin kirjat eivät välttämättä erottuisi muista dekkareista sen kummemmin ilman tätä seikkaa.Tosin tämä oli vasta ensimmäinen häneltä lukemani kirja, joten voihan olla, että olen väärässä. Aion kuitenkin lukea seuraavan osan.

Lars Kepler: Hypnotisoija

Hypistelin tätä kirjaa kirjakaupassa joskus kesällä ja lisäsin mielessäni luettavien kirjojen listalle. Kun sitten kirja sattumalta oli kirjaston uutuushyllyssä pitihän se napata mukaan.

Tukholman läheltä Tumbasta on löytynyt miehen ruumis urheilukentän pukuhuoneesta. Kun poliisit menevät viemän suruviestiä miehen perheelle, he löytävät tämän vaimon ja tyttären raa'asti surmattuina. Perheen poika, Josef on kuitenkin vielä elossa, juuri ja juuri. Kun selviää, että perheeseen kuuluu vielä yksi tytär, joka on elossa ja saattaa olla vaarassa, päättää tapausta tutkiva suomalaissyntyinen komisario Joona Linna, että Josef on saatava kertomaan tietonsa surmaajasta keinolla millä hyvänsä. Hän ottaa yhteyttä traumoihin erikoistuneeseen lääkäriin Erik Maria Barkiin ja pyytää tätä hypnotisoimaan Josefin. Erik on vastahakoinen, sillä menneisyydessä on tapahtunut jotain, joka on saanut hänet lupaamaan, ettei hän enää koskaan hypnotisoi ketään. Lopulta Erik kuitenkin myöntyy tietämättä, että saattaa näin myös perheensä vaaraan.

Tässä riitti kyllä jos jonkinmoisia juonenkäänteitä ja välillä oli vaikea pysyä perässä, mikä liittyy mihinkin. Asioita paljastettiin pikku hiljaa ja esimerkiksi Erikin menneisyyden tapahtumat selvisivät vasta joskus puolen välin jälkeen. Hahmoista Joona Linna jäi harmittavan etäiseksi, mutta ilmeisesti kirjailijat (Lars Kepler nimimerkin taakse kätkeytyvä aviopari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril) aikovat kirjoittaa sarjan, jossa mies on päähenkilönä. Täytyy myöntää, että eihän tämä sieltä uskottavimmasta päästä ollut, mutta erittäin koukuttava ja 608 sivua tuli luettua kuin huomaamatta.

½

Dekkareita: Vanhoja tuttuja

2010-09-02T15:23:00.001+03:00

Päivittäminen on taas jäänyt, vaikka luettua on tullut tasaiseen tahtiin. Pientä yhteen vetoa siis tähän väliin parinkin postauksen verran.

Eppu Nuotio: Paine

Vaikka olin toisen kirjan jälkeen melkein luovuttamassa tämän sarjan lukemista, niin jatkoin kuitenkin. Onneksi kirjat ovat siitä eteenpäin olleet mielestäni parempia. Sitä paitsi olen kiintynyt päähenkilöön sen verran, että olisi jo sula mahdottomuus jättää sarja kesken.

Tässä uusimmassa kirjassa Pii Marin ja Juha Heino ovat (viimeinkin, jos minulta kysytään) muuttaneet yhteen ja alkaneet selvitellä Piin isän kuolemaa. Samaan aikaan Piin veli Joel, joka on muuttanut Piin entiseen asuntoon, tutustuu naapuriinsa Irikseen, jolla on ongelmia avomiehensä kanssa. Tapahtumia seurataan välillä myös Iriksen näkökulmasta, joten lukija saa kuvan siitä, mitä todellisuudessa on meneillään Iriksen ja Pasin suhteessa. Paljon yllätyksiä on luvassa ja loppu, joka jättää malttamattomana odottamaan seuraavaa osaa. Aika pirullinen temppu.

½

Chelsea Cain: Musta sydän

Ihme kyllä sain tämänkin kirjan heti tuoreeltaan luettavakseni. Musta sydän jatkaa Archie Sheridanin tarinaa siitä, mihin edellinen kirja, Suoraan sydämeen, jäi eli Kaunotartappaja Gretchen Lowell on yhä karkuteillä. Pian eräältä levähdyspaikalta löytyy ruumiita ja tekotapa viittaa Grectheniin, joka on luvannut Archielle lopettaa murhaamisen. Onko hän rikkonut lupauksensa kaikesta huolimatta? Vai onko asialla sittenkin joku muu? Asiaa selvittämään kutsutaan psykiatrisessa sairaalassa liiankin hyvin viihtyvä Archie, joka saa jälleen avukseen toimittaja Susan Wardin.

Tämä on yksi niistä sarjoista, joihin olen jäänyt koukkuun ja joiden uusin osa on pakko lukea. Sitä en tiedä kuinka pitkään kirjailija aikoo jatkaa tätä sarjaa, mietin jopa kirjan luettuani miten tästä voi jatkaa? Voiko tähän tuoda enää mitään uutta? Aika näyttää.

½

Jo Nesbø: Torakat

Luin Harry Hole-sarjan ensimmäisen osan joskus toissa vuonna. Mitenkään erityisen ihastunut en tainnut kirjaan olla, mutta pidin siitä kuitenkin sen verran, että halusin lukea sarjan seuraavan osan. Aikaa tosin vierähti reippaasti. Tämä kirja on siis oikeasti sarjan toinen osa, mutta vasta seitsemäs suomennos (minua ainakin ärsyttää suunnattomasti se, jos sarjoja suomennetaan miten sattuu ja väärässä järjestyksessä, sillä haluan lukea kirjat ehdottomasti niiden alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä, ihan jo senkin takia, että ei vain joutuisi juonipaljastusten uhriksi). Onneksi olen myöhäisherännäinen sarjan suhteen, ettei tullut sitä vahinkoa, että tämä olisi jäänyt välistä.

Tässä kirjassa Harry lähetetään Thaimaahan tutkimaan Norjan suurlähettilään murhaa. Mies on löydetty surmattuna bangkokilaisesta bordellista ja salkusta löytyy arveluttavaa materiaalia. Tutkimukset vievät Harry Holen mitä hämäräperäisempiin paikkoihin ja vaarallisempiin tilanteisiin.

Tämä oli jo edeltäjäänsä huomattavasti parempi ja otteessaan pitävämpi kirja. Sitä paitsi alan oudosti pitää Harry Holesta kaikkine ongelmineen (joista alkoholi ei ole se pienin). Kyllä tätä on pakko jatkaa.

½

Liza Marklund: Studio Sex

Erittäin epäloogisesti tässä toisessa Annika Bengtzon kirjassa hypätään kahdeksan vuotta ajassa taaksepäin siihen, kun Annika vasta aloitteli toimittajanuraansa Kvällspressenissä kesäharjoittelijana. Läheiseltä hautausmaalta löytyy 19-vuotiaan naisen ruumis. Annika pääsee osallistumaan murhatutkimusten uutisointiin. Pian selviää, että nainen on työskennellyt miesystävänsä Studio Sex -klubilla. Tapaukseen näyttää liittyvän myös poliitikkoja.

Kun onnistuin pääsemään yli siitä häiritsevästä seikasta, että kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen edellisen kirjan tapahtumia, tarina vei mukanaan. Loppu onnistui todellakin yllättämään, vaikka jotain pientä aavistelinkin välillä. Ei Liza Marklund turhaan ole dekkarikirjailijoiden kärkeä.

½

Philippe Claudel: Harmaat sielut

2010-08-08T23:18:00.003+03:00

Tämä kirja lähti mukaani kirjaston poistokirjojen myyntihyllystä joskus viime vuonna. Kirjoitin taannoin kirjoista, joita olin ottanut mukaani kesämökille ja kerroin tekstissä ottaneeni tämän kirjan mukaani, koska se on lyhyt. Täytyy myöntää, että ei se nyt ainoa syy ollut. Olin nimittäin lukenut Leena Lumen arvostelun kirjasta ja innostuin siinä määrin, että pakkasin kirjan laukkuun.

Eläkkeelle jäänyt poliisi muistelee sotatalven 1917 tapahtumia koillis-ranskalaisessa kylässä. On kulunut 20 vuotta siitä, kun kymmenvuotias Belle de Jour löytyi joesta murhattuna. Syyllisiksi murhaan on julistettu kaksi sotilaskarkuria, mutta olivatko he todella syyllisiä vai halusivatko juttua tutkivat viranomaiset vain nopean ja siistin päätöksen rikokselle. Samalla, kun muistot rikoksesta kiertyvät auki, paljastuu muitakin ihmiskohtaloita, kaikki yhtä traagisia ja karuja. Loppu jättää sijaa kysymyksille ja tulkinnoille, mikään ei ole ihan selvää.

Kirja kertoo kauheista tapahtumista armottomana aikana, mutta sen kerronta on niin kaunista, että se pakottaa lukemaan. Lukiessaan tietää väistämättä, että onnellista loppua ei tarinalla ole eikä sitä odota edes kaltaiseni hempeyteen taipuvainen ihminen. Outoa kyllä kirja ei ollut raskas lukea, vaikka aihepiiri ja tapahtumat eivät olleet missään nimessä kevyitä. Tämä kirja jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Claudelin tuoreempi suomennos Varjojen raportti meni myös lukulistalleni, mutta ehken ihan heti tartu siihen. On ensin sulateltava tätä kunnolla.

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet

2010-07-31T17:56:00.002+03:00

Olen lukenut Utriolta lähes kaikki (uusin vielä uupuu) 1800-luvulle sijoittuvat kirjat. Jostain täysin käsittämättömästä syystä en oikein ole saanut luettua hänen muita, vanhempaan aikaan sijoittuvia kirjojaan. En osaa sanoa mistä moinen johtuu. Mutta näistä 1800-luvulle sijoittuvista, kenties hieman kevyemmistä, kirjoista olen pitänyt todella paljon. Tämäkään ei ollut poikkeus.

Kirjassa ilkeät sisarpuolet ovat Matilda ja Emilia Dalman, ainakin jos Beatalta kysytään. Dalmanin siskosten äiti, Maman, on mennyt Tukholmassa uusiin naimisiin upporikkaan miehen kanssa, joka on menehtynyt pian häiden jälkeen. Beata on siis jäänyt orvoksi ja matkustaa Mamanin kanssa Turkuun tapaamaan sisarpuoliaan, joita ei ole koskaan nähnyt. Turku on kuitenkin juuri raunioitunut suuressa palossa, kun Maman ja Beata saapuvat Tukholmasta, joten Dalmanien tie käy, niin monie muiden tavoin, Helsinkiin. Matildan haaveena on perustaa naisopisto, jonne hän haluaa myös sisarensa Emilian opettajaksi. Emilialla on kuitenkin muita suunnitelmia, sillä hän on ihastunut kirjanpainaja Larry Winteriin. Mutta ihastus tuntuu toivottomalta, sillä herra Winterin on löydettävä rikas puoliso, eikä Emilian perheellä ole varallisuutta.

Ongelmat ovat kovin samansuuntaisia kuin muissakin Utrion vastaavaan aikaan sijoittuvissa kirjoissa. Rikas puoliso pitäisi löytää, mutta se ihastus sattuu yllättäen olemaan tyhjätasku. Jotenkin kummassa asiat tuppaavat järjestymään ja lopussa kaikille käy ansionsa mukaan (toisin sanoen pääpari ainakin saa toisensa). Tuttua kyllä ja turvallista ja siksi niin ihanaa kesälukemista. Eipä näillä helteillä oikein mitään raskaampaa jaksaisikaan. Sitä paitsi Utrion huumori vetoaa ainakin minuun.

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

2010-07-12T15:28:00.001+03:00

Pitkän dekkariputken jälkeen on piristävää lukea jotain ihan muuta. Tässä kirjassa liikutaan tutummissa maisemissa, nimittäin Kuopiossa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920- ja 1930-luvulle.

Mustat morsiamet aloittaa Kähkösen kehutun ja kiitetyn Kuopio-sarjan, jonka osa Lakanasiivet oli Finlandia-palkinto ehdokkaana vuonna 2007. Sarjan ensimmäisessä osassa päähenkilö Anna muuttaa maaseudulta kaupunkiin, Kuopioon, kotiapulaiseksi varuskunnan lääkärin talouteen. Elämä on arkista aherrusta ja tutustumista kaupunkiin ja sen elämänmenoon. Sitten Anna tapaa Lauri Tuomen ja rakastuu. Pian Anna tulee raskaaksi ja nuoret menevät naimisiin, mutta monet vastoinkäymiset koettelevat heidän liittoaan. Niistä merkittävin Laurin joutuminen vankilaan. Anna ei ole kuitenkaan luovuttaja tyyppiä ja kasvaa tarinan ja vastoinkäymisten myötä arasta maalaistytöstä vahvaksi ja itsenäiseksi naiseksi, jonka on vain selvittävä.

Kähkösellä on oma hieman vanhahtava tyylinsä, joka vetosi ainakin minuun. Henkilöt puhuvat rehevää Pohjois-Savon murretta, jota itselläni ei ollut vaikeuksia lukea saati ymmärtää, sillä asun alueella, jossa puhutaan savolaismurteisiin kuuluvaa murretta (jota itsekin viännän ja kiännän). Vaikka täytyy kyllä sanoa, että murteella kirjoittaminen on vaikeaa, olen sitä joskus kokeillut ja se on hidasta. Samoin murteen lukeminen on hieman hitaampaa, varsinkin, jos murre ei ole itselle niin tuttua.

Annan ja muiden tarina jatkuu kirjassa Rautayöt, joka oli pakko hakea heti kirjastosta lainaan.

½

Gerritseniä kerrakseen

2010-07-12T15:04:00.001+03:00

Luin putkeen kaksi Gerritsenin kirjaa, nyt on enää kaksi viimeisintä suomennosta lukematta (ja tietenkin se vasta ilmestymässä oleva).

Tess Gerritsen: Katoaminen

Tässä Gerritsenin kirjassa liikutaan samoissa teemoissa kuin Tyttö joka leikki tulella kirjassa.

Maura Isles kokee elämänsä järkytyksen, kun kuolleeksi julistettu nainen herääkin henkiin ruumishuoneella. Nainen kiidätetään sairaalaan ja Maura joutuu vastailemaan toimittajien kyselyihin. Viimeisillään raskaana oleva Jane Rizzolli on sairaalassa tutkimuksissa, kun samainen, aiemmin kuolleeksi luultu, nainen ampuu vartijan univormussa olleen miehen ja ottaa Janen ja viisi muuta panttivangiksi.

Tämä oli hieman erilainen Isles & Rizzolli kirja. Välillä seurataan panttivankidraaman vaiheita, välillä Mila nimisen tytön kohtaloa. Mila on yksi monista laittomasti maahan tuoduista prostituoiduista. Kuten niin monet muut Itä-Euroopasta Amerikkaan suurin unelmin lähteneet tytöt, myös Mila on luvatun työpaikan sijasta joutunut seksiorjaksi syrjäiseen taloon, jossa ”merkittävät” miehet käyvät maksua vastaan käyttämässä tyttöjä hyväksi. Järkyttävä, mutta surullisen tosi skenaario.

Suhdekiemurat olivat taka-alalla tässä kirjassa ja nyt keskityttiin koko ajan itse tapaukseen. Kumma kyllä tämä ei häirinnyt yhtään, sillä kirjan käänteet veivät tällä kertaa mukanaan.

½

Tess Gerritsen: Mefisto-klubi

Taas ollaan tutuilla ja turvallisilla urilla. Tai ainakin melkein, sillä tällä kertaa murhaajassa on jotain erikoista.

Nainen löytyy raa'asti murhattuna ja murhapaikalla on omituisia symboleja. Onko kyse saatananpalvojista vai onko kaikki harhautusta? Mukaan tutkimuksiin sekaantuu myös salaperäisen Mefisto-klubin jäseniä, jotka uskovat demonien olemassa oloon ja ovat vakuuttuneita, että murhaaja ei ole ihminen laisinkaan.

Mitähän tästä sanoisi. Kerronta ja tarina oli kyllä taattua Gerritseniä, mutta tuo demoniteema ei oikein vakuuttanut. Olen aikalailla Mauran linjoilla mitä uskonasioihin tulee, joten sikälikin tämä meni nyt hieman yli hilseen. Vaikka eipä sitä oikeastaan saatu todistettua, että murhaaja olisi varsinaisesti ollut demoni eikä sitäkään, että demoneja olisi (kirjan maailmassa) olemassa.

Pakko mainita myös, että välillä itse murhatutkimukset jäivät paitsioon, sillä minua kiinnosti enemmän päähenkilöiden yksityiselämän käänteet (kuten mitä ihmettä Janen vanhempien välillä on meneillään ja miten Mauran ja Daniel Brophyn suhde oikein etenee sekä miten Jane selviytyy äitinä olemisesta). Teki mieli hyppiä ”tylsät murhien selvittely jorinat” yli ja mennä suoraan ihmissuhdekohtiin. Mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut? Olenko tullut vanhaksi? Romanttiseksi? Tylsäksi? Vai johtuuko kirjallisten ihmissuhdekiemuroiden ylenmääräinen kiinnostavuus oman suhde-elämän olemattomuudesta. Analyysit sikseen, olenhan aina lukenut romanttista hömppää. Mutta aiemmin murhakirjoissa ei ole suhdekuviot vieneet pääosaa kiinnostuksestani näin tehokkaasti.

½

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

2010-07-09T20:09:00.000+03:00

Nämä kirjat tuntuvat olevan jatkuvasti lainassa kirjastoista, mutta onneksi tämä löytyi isältäni hyllystä (kuten seuraavakin, kiitos minun joka, perin itsekkäistä syistä, ostin nämä isälleni lahjaksi). Jotenkin vain tuli sellainen olo, että pakko saada lukea tämä jatko-osa.

Tarina lähti rullaamaan oikeastaan melkein heti, vaikka takakannessa mainostetut murhat tapahtuivatkin vasta parin sadan sivun jälkeen. Kirjoitin aiemmin jo tästä itseäni risovasta piirteestä dekkareiden suhteen eli liian yksityiskohtaisista takakansista. Nytkin, vaikka tarina oli alusta asti otteessaan pitävä, mietin, milloin ne murhat oikein tapahtuvat. Paljastan nyt itsekin liikaa tekstissäni.

Lähtökohta ei siis kirjan alussa ole ne kuuluisat murhat. Lisbeth, jonka rahahuolet ovat ohi, sillä hän on nyt upporikas, palaa Ruotsiin kierreltyään ulkomailla. Hän jatkaa Mikael Blomqvistin välttelyä edelleen menestyksekkäästi. Samaan aikaan Mikael alkaa valmistella artikkelisarjaa ja kirjaa seksikaupasta ja prostituutiosta aihetta tutkineiden Dag Svenssonin ja Mia Bergmanin kanssa. Kirja ja artikkelit paljastavat laajan seksikaupan Itä-Euroopan ja Ruotsin välillä. Bisnekseen on sekaantunut miehiä Ruotsin johtopaikoilta, monella on siis paljon menetettävää. Kun Dag ja Mia murhataan syyllisiä ei kummallista kyllä aleta etsiä heidän tutkimustensa kohteista vaan poliisit aloittavat ajojahdin, jonka kohteena on Lisbeth Salander. Vankat todisteet viittaavat Lisbethin syyllisyyteen. Mikael ei kuitenkaan usko, että Lisbeth olisi murhien takana ja alkaa tehdä omia selvityksiään seuraten Dagin ja Mian tutkimusten tarjoamia johtolankoja.

Stieg Larsson on onnistunut luomaan poikkeuksellisen mielenkiintoisen joskin turhan epäuskottavan henkilöhahmon, Lisbeth Salanderin. Kyllä minä Lisbethistä pidän kovastikin, enhän muuten jaksaisi lukeakaan tätä sarjaa, niin keskeinen hahmo Lisbeth on, mutta välillä hän vaikuttaa jopa raivostuttavan nerolta ja taitavalta ja älykkäältä ja ties mitä, lähes yliluonnolliselta. Olen samaa mieltä erään kirjan henkilön kanssa, joka arveli Lisbethin olevan lievästi autistinen (kenties asperger).

Lukiessani mietin, että tässä kirjassa oli myös miehiä jotka vihaavat naisia, yhtä lailla kuin edeltäjässään. Välillä oikein ärsytti muun muassa joidenkin poliisien aivan ilmeinen naisviha, jopa naiskollegaa kohtaan. En tiedä, kuinka realistista se oli, vaikea sanoa, kun en tiedä tarkemmin, mutta vaikutti jotenkin itsetarkoitukselliselta.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä käänteitä toisensa perään tässä kirjassa kyllä riitti ja aihekin oli aina ajankohtainen ja tärkeä. Jotenkin vain tuntui, että itse teema oli sivuseikka tai ainakin minusta siitä olisi saanut irti enemmänkin. Nyt keskityttiin toimintaan. En silti valita suuremmin, kyllä minulle toimintakin kelpaa. Loppu jäi ikävästi sellaiseen kohtaan, että seuraava osa on varmaan luettava piakkoin. Ei tosin ihan heti, ettei tule yliannostusta.

½

Patricia Corwell: Scarpetta

2010-07-03T18:09:00.001+03:00

Täytynee mainita, että olen teksteissäni hieman jäljessä varsinaisen lukemisen kanssa. Tämänkin kirjan luin jo jokin aika sitten ja tämän jälkeen olen lukenut jo neljä muuta kirjaa. Katsotaan saanko kohta kurottua välimatkan umpeen.

Tämä päähenkilönsä nimeä kantava kirja on jo sarjan 16 osa ja ainakin minusta parempi kuin pari edellistä. Jotenkin tarina lähti vetämään heti alusta.

Tässä kirjassa Scarpetta on vaihtanut Charlestonin Massachusettsiin ja mennyt Bentonin kanssa naimisiin. Avioelämä ei kuitenkaan vaikuta kovin auvoiselta. Scarpetta saa kutsun saapua New Yorkiin Bellevuen-sairaalan psykiatriselle osastolle tutkimaan naisystävänsä murhasta epäillyn loukkaantuneen miehen. Mies, Oscar Bane, on itse pyytänyt Scarpettaa paikalle ja suostuu ainoastaan tämän tutkittavaksi. Mies väittää olevansa syytön, mutta kukaan ei tunnu uskovan häntä. Scarpetta ei tiedä mitä uskoa. Samaan aikaan suosittu juorublogi on alkanut julkaista ikäviä kirjoituksia Scarpettasta. Kukaan ei tiedä blogin kirjoittajan henkilöllisyyttä saati tietolähteitä. Niin ikään New Yorkissa asuva Lucy yrittää kuumeisesti päästä kirjoittelijan jäljille.

Tässä oli tosiaan ihan erilaista vetoa kuin muutamassa edellisessä sarjan osassa, jotka tuli luettua melkein väkisin. Tämän lukemisessa ei ollut mitään ongelmaa vaan se oli luettu yllättävänkin nopeasti. Tosin hieman enemmän minua kiinnosti päähenkilöiden yksityiselämä kuin itse rikos, mutta se taitaa olla yleinen ilmiö itselläni nykyisin. Ainakin mitä tulee näihin sarjoihin kuuluviin dekkareihin.

Täytyy kyllä vielä hieman purnata siitä, että jokaisessa Scarpetta kirjassa tuntuu nykyään olevan joku (tai useampikin henkilö), joka ei voi sietää Scarpettaa ja/tai kantaa henkilökohtaista kaunaa tätä kohtaan ja haluaa vahingoittaa tätä jollain lailla. Voiko nyt yhdellä ihmisellä riittää niin paljon vihamiehiä. Ja miksi monilla on niin negatiivinen ja vääristynyt kuva Scarpettasta. En ymmärrä. Ei minun ehkä tarvitsekaan, mutta ärsyttää silti hieman.

Kaikesta huolimatta odottelen pitkästä aikaa jopa innolla uutta suomennosta, joka ilmestyy ihan pian.

½

Tommy Tabermannia muistaen

2010-07-03T16:51:00.000+03:00

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.

Älä sano katsotaan huomenna

jos voit jo tänään sanoa ei.

Älä sano lintu kuin lintu,

sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,

sano keltavuokko, Anemone

ranunculoides, ja kissankello.

Älä sano, no olkoon, jos voikukista

aletaan keittää heikoille keittoa

ja kissankelloilla halutaan soittaa

muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla

että sinut heitetään vailla

vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.

Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se

on pelkkä tauko ennen loppusoiton

pitkää, kiivasta syleilyä.

Älä huokaa jos sinun on huudettava.

Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi

kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,

särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle

jos voit suudella suoraan suulle.

~Tommy Tabermann

Mökkilukemista

2010-06-29T17:07:00.001+03:00

Ainakin marjis ja Jenni ovat julkaisseet blogeissaan kesäkirjalistat eli listat kirjoista, joita aikovat kesälomalla lukea. Itse en ole varsinaista listaa tehnyt, mutta otin mökille mukaan ison kasan kirjoja. En varmaan ehdi edes lukea kaikkia, mutta halusin ottaa mukaan useampia kirjoja, jotta olisi valinnanvaraa ja ettei vain toteutuisi se kauhuskenaario, että lukeminen loppuu kesken. Nyt tuskin on sitä pelkoa.

Gerritseniä olen lukenut nyt oikein urakalla. Parhaillaan on menossa Mefisto-klubi ja mukana mökillä on myös seuraava osa Luutarha.

Päätin ottaa mukaan myös hyllyssäni ikuisuuden lukemista odottaneen A. S. Byattin erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavan Riivauksen. Kirja kertoo kahdesta kirjallisuudentutkijasta, jotka löytävät sattumalta 1800-luvulla eläneiden runoilijoiden Randolph Henry Ashin ja Christabel LaMotten kirjeenvaihdon.

Philippe Claudelin Harmaat sielut päätyi hyllyyni kirjaston poistomyyntihyllystä joskus talvella. Täytyy tunnustaa, että valitsin sen mukaani, koska se on ohut. Ajattelin, että välillä on mukava lukea jotain lyhyempää. Toki tarina itse vaikuttaa mielenkiintoiselta. Eläkkeelle jäänyt poliisi muistelee vuonna 1917 pienessä ranskalaisessa kylässä sattunutta pikkutytön murhaa ja sen ympärille kiertyviä tapahtumia.

Kevyemmästä päästä on kotimaisen hömppäsuosikkini Tuija Lehtisen (voisi puhua kestosuosikista, sillä olen lukenut kirjojaan hamasta nuoruudesta) Franseska. Jostain kumman syystä tämä alelaarista pelastettu kirja on edelleen lukematta, vaikka Lehtiseltä olen lukenutkin melkein kaiken ennen tätä. Myös tämän jälkeen ilmestyneet odottavat vielä lukemista. Olen aina pitänyt Lehtisen huumorin ja romantiikan täyteisistä kirjoista. Jos jokin on kevyttä kesälukemista, niin tämä.

E. M. Forsterin Maurice teki minuun niin suuren vaikutuksen, että listasin miehen heti lempikirjailijakseni. Sen jälkeen olen lukenut vain kirjan Italialainen avioliitto eli lukematta on vielä pinossa oleva Talo jalavan varjossa -klassikkokin.

Kevyempää osastoa edustaa myös Marian Keyesin Angels, joka jatkaa Walshin perheen siskoksista kertovaa sarjaa. Tällä kertaa vuorossa on sisarussarjan, muiden mielestä, järkevin ja tylsin Margaret, joka jättää miehensä ja karkaa Hollywoodiin. Mielenkiintoisia käänteitä on varmasti luvassa roppakaupalla.

Anne Tyler kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka ovat listallani "näihin pitää tutustua". Kahdesta erilaisesta perheestä, jotka molemmat adoptoivat lapsen Koreasta kertova Amerikan lapset vaikuttaa hyvältä kirjalta aloittaa.

Jottei meno pääsisi turhan kevyeksi pakkasin laukkuun myös James Ellroyn Mustan Dahlian. Tositapahtumiin perustuvasta Elizabeth Shortin alias Mustan Dahlian raasta ja yhä selvittämättömästä murhasta kertova dekkari kuuluu Ellroyn L.A.-kvartettiin.

Ja toki mukana pitää olla myös yksi fantasia kirja, joka on tällä kertaa Robin Hobbin Näkijän taru-trilogian toinen osa Kuninkaan salamurhaaja. Trilogia kertoo kuninkaan äpärästä Fitzistä, josta tulee sarjan ensimmäisessä kirjassa salamurhaajan oppipoika. Laatufantasiaa.

Pinon ylimpänä on Kaari Utrion Ilkeä sisarpuolet. Utriolta olen lukenut lähinnä näitä 1800-luvulle sijoittuvia kirjoja, sillä jostain syystä vanhempaan aikaan sijoittuvat eivät ole oikein viehättäneet. En tiedä mistä se johtuu, pitäisi ehkä yrittää uudelleen.

Eiköhän näissä ole sopivasti valinnan varaa, niin että jos jonkun lukeminen tökkii, voi aloittaa toisen (paha tapa, minulla on näitä "keskeneräisiä" kirjoja hylyssä yksi jos toinenkin, kirjanmerkit vain törröttävät välistä).

Karin Slaughter: Häpäisty

2010-06-29T15:18:00.000+03:00

Varoitus: tämä teksti sisältää mahdollisia juonipaljastuksia! Teitä on varoitettu, lukeminen omalla vastuulla.

Grand County -sarjan viimeinen osa. Pelkäsin hieman tarttua tähän kirjaan, sillä olin aika varma, että jotain kauheaa on tulossa. Tämän olin päätellyt siitä, että vaikka sarja loppuikin, on päähenkilö Sara Linton mukana Slaughterin tuoreessa Atlanta -sarjassa, jota ei vielä ole suomennettu. Jotain odottamatonta siis täytyy tapahtua, ajattelin.

Tällä kertaa kirjan keskiössä on Lena Adams, joka on joutunut todistamaan, kun nainen, jonka henkilöllisyys on Jeffrey Tolliverille ja Sara Lintonille hämäränpeitossa, poltetaan elävältä. Pian sen jälkeen Lena katoaa jäljettömiin. Jeffrey ja Sara koettavat selvittää, mitä oikein tapahtui ja missä Lena piileskelee. Kirjassa seurataan vuorotellen Jeffreyn ja Saran tutkimuksia ja Lenan kohtaloa tämän katoamista edeltävältä ajalta katoamisen jälkeiseen aikaan. Liikutaan siis kahdella toisiaan lähellä olevalla aikatasolla.

Valitettavasti olin oikeassa. Kirjan loppuratkaisu ei ollut kovin miellyttävä kaltaiselleni lukijalle, joka on kiintynyt sarjan päähenkilöihin. Suoraan sanottuna se oli aika julma temppu kirjailijalta. Kävin kuitenkin lukemassa kirjailijan kirjeen lukijoille, jossa hän selitti ratkaisuaan ja tavallaan ymmärrän miksi niin oli pakko tehdä, mutten silti hyväksy sitä en ainakaan vielä. Tämä jätti jotenkin tyhjän olon. Täytynee lukea kirjailijalta seuraavaksi Triptyykki, jossa on pääosissa ihan uusi hahmo Will Trent (joka on myös mukana mainitsemassani Atlanta-sarjassa).

½

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

2010-06-28T19:24:00.002+03:00

Pidin todella paljon kirjailijan kirjasta Ystävät hämärä jälkeen. Se oli jotain ihan erilaista mihin olin aiemmin törmännyt vampyyrikirjojen saralla. Oikeastaan se oli paljon muuta kuin pelkkä vampyyrikirja. Niinpä olin innoissani, kun löysin kirjailijan tuoreimman suomennoksen kirjastosta.

Tässä kirjassa ei ollut vampyyreja, mutta muuten meno oli kyllä paranormaalin puolella. Kyseessä on taas sen tyyppinen kirja, että juonesta ei voi paljastaa hirveästi pilaamatta lukunautintoa. Sen verran kuitenkin voi kertoa, että tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle Domarön saarelle. Kirjan päähenkilö Anders palaa saarelle kaksi ja puoli vuotta tyttärensä Majan katoamisen jälkeen. Maja katosi mystisesti jäljettömiin keskellä kirkasta päivää järvenjäällä. Katoamiseen ei löydy järjellisiä syitä ja tapaus pysyy täydellisenä mysteerinä. Anders on huonossa jamassa eikä saarelle paluu paranna hänen olotilaansa yhtään. Sitten eräänä päivänä pöytään on ilmestynyt lapsen kaivertamalta näyttävä teksti ”KANNA MNUA”. Myös muuta outoa alkaa tapahtua samoihin aikoihin. Mitä oikein on tekeillä?

John Ajvide Lindqvistillä osaa punoa arvoituksellisia ja monitasoisia kertomuksia, jotka vievät mukanaan. Lindqvistin tyyli on omaleimainen. En oikein tiedä mihin kategoriaan hänen kirjansa sijoittaisin. Niissä on maagiseksi realismiksi tunnistettavia elementtejä, mutta myös paljon muuta. Ne eivät ole missään nimessä pelkkää fantasiaa vaan ne voisi aivan hyvin luokitella myös psykologisiksi romaaneiksi, sillä erotuksella, että ihan kaikkia tapahtumia ei voi järjellä selittää. Pääosassa ovat silti ihmiset omine ongelmineen ja menneisyyksineen, joista ei niin helposti pääse eroon.

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

2010-06-19T20:04:00.001+03:00

Onnistuin pitkään välttämään tämän kirjan lukemista, joskin en tietoisesti, se vain ei aiemmin päätynyt luettavakseni. Olin toki lukenut kirjasta niin positiivisia kuin negatiivisiakin arvioita ja tietoinen koko sarjan saamasta suosiosta. Niinpä minun sitten piti viimein ottaa selvää, mihin tuo suosio perustuu.

Kirja lähti kohtalaisen hitaasti liikkeelle minun makuuni. Minulla on taipumusta lyhytjänteisyyteen ja jos tarina ei lähde rullaamaan tarpeeksi nopeasti pistän kirjan syrjään ja otan luettavakseni jotain muuta.Tämä ei välttämättä ole kaikkein paras ominaisuus, mutta olen tullut siihen tulokseen, että maailmassa liikaa hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa tuhlattavaksi sellaisiin, jotka eivät tunnu iskevän. Joka tapauksessa en halunnut luovuttaa helpolla tämän kirjan kohdalla sillä se vaikutti mielenkiintoiselta. Onneksi en luovuttanut, sillä kun juoni pääsi kunnolla liikkeelle oli kirjaa lähes mahdoton laskea käsistään. Hyvän dekkarin merkki minun mittapuullani.

Juonesta sen verran, että Millennium lehden toimittaja Mikael Blomkvist palkataan tutkimaan vuonna 1966 kadonneen Harriet Vangerin tapausta. Varakkaan teollisuussuvun jälkeläinen katosi jälkiä jättämättä ja todennäköisin ratkaisu tuntuu olevan henkirikos, mutta hämärän peitossa on kuka, miten ja miksi, sillä ruumista ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Tutkimusten lomassa Mikael tutustuu Lisbeth Salanderiin, naiseen, jolla on vähintäänkin hämärä tausta ja joka on luonteeltaan epäluuloinen ja erakoitunutkin, mutta äärimmäisen älykäs. Oikeastaan en halua paljastaa juonesta tämän enempää. Mielestäni kirjojen (varsinkin dekkarien) takakansissa paljastetaan liian paljon kirjasta. Pieni yleiskuvaus alkuasetelmasta ja pääteemasta riittäisi. En halua tietää jo takakannessa kuka murhataan, jos mainittu murha tapahtuu vasta parin sadan sivun jälkeen, näin esimerkkinä. Eli yksityiskohtaiset juonireferaatit pois takakansista, kiitos.

Kirjan henkilöistä Lisbeth Salander on ehdottomasti mielenkiintoisin värikkään taustansa ja luonteensa takia. Tosin hiukan pisti välillä ärsyttämään Lisbethin ylivertainen älykkyys ja taitavuus varsinkin tietoteknisissä asioissa, joka luisui jo epäuskottavan puolelle. En ota kantaa kirjan (väitettyyn) yhteiskuntakriittiseen puoleen vaan totean sen olevan erittäin hyvää viihdettä lajissaan. Seuraava osa on muuten parasta aikaa luettavanani ja on vähintään yhtä koukuttava.

½