sunnuntai 14. elokuuta 2016

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

Marko Hautalan edellinen kirja, Kuokkamummo, oli kohtalaisen hyytävää luettavaa eikä Kuiskaava tyttö jää siitä yhtään jälkeen. Hautalasta on tullut suomikauhun kärkinimiä ja rahkeita kansainväliseenkin menestykseen olisi roppakaupalla. Kirjailijan tuotannosta minulla on vielä lukematta Unikoira, mutta eiköhän sekin pääse lukuun syksyn tullen.

Anton Rajamaan työkaveri, psykologi Unto Mäkilä, löydetään kuolleena työhuoneestaan. Hän on jättänyt Antonille tämän tyttären, Iidan, potilaskansion. Anton ei ole nähnyt nyt aikuista tytärtään viiteentoista vuoteen eikä kansion huolestuttava sisältö juuri valaise tytön kohtaloa. Muistiinpanoista selviää, että kyse ei ole ollut pelkästä masennuksesta vaan Iida on lisäksi kuullut ääniä. Tai tarkemmin yhden äänen, taotta toistuvan kuiskauksen vasemman korvan vierestä. Mikä on tuo ääni, joka tuntuu tarttuvan ihmiseltä toiselle kuin tauti? Mitä Iidalle on oikein tapahtunut ja kuka tappoi Unto Mäkilän?

Kuiskaava tyttö valvotti minua pitkälle aamuyöhön, sillä en malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen viimeistä pistettä. Hautala osaa luoda tekstiinsä piinaavan tunnelman ja koukuttaa pahaa aavistamattoman lukijan niin, että lukemista on jatkettava, vaikka kuinka pelottaa. Nautin kauhusta enkä pidä itseäni mitenkään helposti säikkyvänä, mutta tämä kirja (aivan kuten Kuokkamummokin) sai kyllä ihon kananlihalle.

Loppu jää tälläkin kertaa sen verran avoimeksi, että lukijan omalle tulkinnalle on tilaa. Kun kirjan kannet on suljettu, jää tarina vielä kummittelemaan mielen perukoille suorastaan häiritsevästi.

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö. Tammi 2016. 255 sivua. Ennakkokappale.

2 kommenttia:

  1. Nautin Kuokkamummosta, joten luen tämänkin. Hautalan kauhu on koukuttavaa ja viihdyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Hautala osaa pitää lukijan otteessaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.