Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Kuva
Renée Knightin esikoista on verrattu Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön ja Paula Hawkinsin Nainen junassa -jännäriin. Tartuin kirjaan epävarmoin odotuksin, sillä en pitänyt Kiltistä tytöstä juurikaan, mutta Nainen junassa oli mielestäni oikein mainio.
Kirjan alkuasetelma on kutkuttava. Päähenkilö Catherine Ravenscroft on saanut luettavakseen kirjan, joka kertoo hänestä itsestään ja tapahtumasta vuosia sitten. Tapahtumasta, josta ei hänen lisäkseen tiennyt kuin yksi ihminen, joka on jo kuollut. Kuka kirjan on oikein kirjoittanut ja miten hän tietää Catherinen salaisuuden?
Tapahtumia valotetaan kahdella aikatasolla ja kerronta on jaettu Catherinen ja Stephen Bridgesrocken kesken. Molemmat kerivät mysteeriä auki omalta osaltaan ja lukijalle paljastuu pikkuhiljaa, mitä menneisyydessä on tapahtunut.
Pelkoni kirjan suhteen osoittautui turhaksi, sillä ainakin minusta tämä nousi Kiltin tytön ohi. Vertaus Paula Hawkinin jännäriin sen sijaan meni aika nappiin. Kun pääsin lukemisen vauhtiin, kirj…

TIEDOTE: Kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2015 parhaat kirjat

Suomalaiset kirjabloggaajat ovat jälleen äänestäneet vuoden parhaista kirjoista. Avoin verkkoäänestys järjestettiin 13. tammikuuta, ja siihen osallistui lähes 50 bloggaajaa. Ehdokkuuksia sai yhteensä 194 kirjaa Blogistanian kirjallisuuspalkintojen neljässä eri kategoriassa. Bloggaajat antavat ääniä kotimaisille kirjoille Finlandiassa, käännöskirjoille Globaliassa, lasten- ja nuortenkirjoille Kuopuksessa ja tietokirjoille Tiedossa.

Vuoden paras kotimainen kaunokirja on Laura Lindstedtin Oneiron (Teos). Toiseksi Blogistanian Finlandiassa tuli Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki (Teos) ja kolmanneksi Katja Ketun Yöperhonen (WSOY).
Globalia-palkinnon voitti John Williamsin Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro). Toiseksi sijoittui Audrey Mageen Sopimus (Atena, suom. Heli Naski), ja kolmannen sijan vei Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, suom. Hanna Tarkka).
Kuopus-palkinnon voittaja on Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY). Toiseksi tuli Anu Holopaisen Ihon a…