sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lue Naiselle Ammatti



Olin viime vuonna monen muun kirjabloggaajan tavoin mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. Niinpä kun Naisten Pankki haastoi tänä vuonna osallistumaan Lue Naiselle Ammatti -tapahtumaan, päätin oitis lähteä mukaan.

Naisten Pankki ja Suomalainen Kirjakauppa ovat tänä vuonna yhteistyökumppaneina Sofi Oksasen uuden Norma-kirjan julkaisukiertueella, joka ulottuu useille paikkakunnille ympäri Suomen. Naisten Pankki on mukana kaikkiaan 9 paikkakunnalla. Paikkakunnat ja tarkempaa tietoa tapahtumasta löytyy yllä olevan linkin takaa. Kiertueen avulla kerätään lahjoituksia tukemaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Rohkaisenkin nyt kaikkia kiinnostuneita osallistumaan Norma-kiertueen tapahtumiin, mikäli kiertue vierailee omalla paikkakunnalla.

Sofi Oksanen kuuluu lempikirjailijoihini ja olen odottanut mielenkiinnolla hänen uutta kirjaansa, josta ennakkoon saatiin hyvin vähän tietoa. Nyt kirja on hyppysissäni ja ainakin alku vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kirjoitan lisää kirjasta blogissa, kunhan olen lukenut sen loppuun.


4 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa että kirjoitit tästä. :) Minä kirjoitin kiertueesta Suomi lukee-sivulle, mutta Lukutoukkaan en ole vielä kirjoittanut. Täytyykin korjata virhe pian. Toivottavasti pääsisit Joensuun tapahtumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin kirjoittaa tästä tämmöisen ennakkopostauksen, kun kiertue alkaa jo 7.10., mutta kirja on vielä luvussa minulla. Kirjasta postaan sitten myöhemmin. En ole vielä varma pääsenkö Joensuun tapahtumaan paikalle, kovasti kiinnostaisi kyllä. :)

      Poista
  2. Minäpä odottelen mielipidettäsi tästä. Kaikista lukemistani Oksasen romaaneista olen pitänyt (vaikka Baby Jane vähän heikohko mielestäni olikin, mutta ihan luettava silti), ja Norma kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baby Jane taisi olla ensimmäinen Oksaseni ja muistan pitäneeni siitä silloin. Tosin ei se ihan muiden tasolle yllä. Norma on ainakin alun perusteella mielenkiintoinen, erilainen kuin aiemmat.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.