tiistai 8. syyskuuta 2015

Lukutaitokampanja 2015


Lukutaito on meille niin itsestäänselvä asia, että sitä tuskin koskaan oikein pysähtyy miettimään, mitä tarkoittaisi, jos ei osaisikaan lukea. Arjessa selviäminen täysivaltaisesti olisi huomattavasti vaikeampaa ilman lukutaitoa. Ja kun mietin mitä kaikkea kirjat ovat minulle antaneet, lohtua, tietoa, elämyksiä, olisi elämäni paljon köyhempää ja yksinäisempää ilman lukutaidon mahdollistamia asioita.

Maailmassa on 757 miljoonaa lukutaidotonta aikuista ja kymmeniä miljoonia lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin. 98 % lukutaidottomista elää kehitysmaissa, jossa lukutaito olisi kultaakin kalliimpaa joka päiväisen selviytymisen kannalta.

Suomen Pakolaisapu herättelee ihmisiä vuosittain näin syyskuussa muistamaan oman lukutaitonsa tärkeyden ja kerää samalla varoja lukutaitokoulutukseen. Kampanja alkaa tänäån 8.9. ja jatkuu 30.9. asti. Tämän vuoden teemana on lukutaidon arvo: Millä hinnalla sinä olisit valmis myymään lukutaitosi? Omaani en myisi mistään hinnasta, se on korvaamaton. Lukutaidon voi kuitenkin lahjoittaa jo 52 eurolla.

Kampanjan tavoitteet ovat:

- Mahdollistaa lukutaito 450:lle konflikteja paenneelle ihmiselle / 23 000 euroa
- Nostaa esiin lukutaidon merkitystä ja kampanjassa mukana olevia tahoja
- Herättää keskustelua
- Innostaa suomalaisia lukemaan

Lisää tietoa kampanjasta ja eri tavoista, kuinka siihen voi osallistua, löytyy Pakolaisavun sivulta täältä.

Kirjabloggarit ovat myös jälleen mukana kampanjassa. Haastankin kaikki blogini lukijat lahjoittamaan esimerkiksi euron (tai muun sopivaksi katsomansa summan) per aikavälillä 8.9-30.9 luettu kirja. Lahjoittaa voi osoitteessa http://mesenaatti.me/lahjoitalukutaito.

Käykää myös osallistumassa kampanjan Facebook-tapahtumaan ja kutsukaa tuttunnekin mukaan. Kampanjan virallinen hashtag on #lahjoitalukutaito.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.