keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kolme kirjaa -haaste

Kirjakaapin kummituksen Jonna heitti minulle haasteen (kiitos), jossa pitää valita kolme bloggaamaansa kirjaa, jotka haluaa lukea vielä joskus uudelleen. Valintaa helpotti hieman se, että kirjat piti olla myös blogattu, mutta silti lista oli pidempi kuin kolme teosta. Tässä nyt kuitenkin lyhyen pohdinnan jälkeen kolmen listani.

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Ensimmäinen Hustvedtilta lukemani kirja ja ihastuin kirjaan ja kirjailijan tyyliin täysin. Kirjan teemat jäivät pyörimään mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen ja haluaisin ehdottomasti palata sen maailmaan vielä uudelleen.

A. S. Byatt: Riivaus

Byattin kirja on oikea runsaudensarvi, monitahoinen, kahdella aikatasolla liikkuva kertomus kahdesta runoilijasta ja kahdesta kirjallisuudentutkijasta, jotka tekevät heistä tutkimusta. Olen varma, että tästä saisi uudella lukukerralla vielä enemmän irti.

Ian McEwan: Sovitus

Ian McEwan on yksi lempikirjailijoitani ja Sovitus oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Pidin kirjasta niin paljon, että halusin lukea lisää ja sillä tiellä ollaan. Sovitus on hieno kirja, jonka tarina särki sydämeni. Siitäkin huolimatta haluaisin lukea sen vielä joskus uudestaan.

Listan ulkopuolelle jäi monta hienoa, mielenkiintoista teosta, kuten Sarah Watersin Yövartio, Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär ja Zadie Smithin Kauneudesta.

Haaste on kiertänyt jo jonkin aikaa, enkä ole ihan varma ketkä kaikki sen ovat jo saaneet, mutta haastan nyt kuitenkin Elegian, Ahmun ja Marin listaamaan.omat kolme kirjaansa.

14 kommenttia:

  1. McEwanin Sovitus on upea kirja. Se olisi voinut olla myös omalla listallani. Hustvedt ei puolestaan nappaa minulla ollenkaan. Byattilta haluaisin lukea juuri tämän Riivauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Riivausta lämpimästi. Kun pääsin kunnolla lukemisen alkuun, kirja vei mukanaan. Hustbedtin muut kirjat eivät minulla ole yltäneet tämän tasolle ja kaikkia en ole edes vielä lukenut.

      Poista
  2. Kaikilta näiltä kirjailijoilta olen lukenut ainakin yhden kirjan, mutta mikään ei ole ollut aivan huippu. Kaikki listaamasi ovat minulta sen sijaan lukematta, joten tässäpä tuli hyvät vinkit kun katselen seuraavia kirjoja heiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat ehdottomat suosikkini näiltä kirjailijoilta. Tosin Byattilta olen Riivauksen lisäksi lukenut vain novellikokoelman. Lasten kirja odottaa hyllyssä lukemista.

      Poista
  3. Sovituksen voisi lukea. Olen joskus kataonut sen elokuvana, mutta se ei vakuuttanut. Yleensä kirjat ovat kuitenkin parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt myös elokuvan ja kirja on tosiaan parempi, vaikka pidin elokuvastakin.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Tämäpä on oikeastaan aika helppoa, koska tykkään lukea samoja kirjoja uudelleen! Valinnan vaikeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Minä luen oikeastaan aika harvoin kirjoja uudelleen, vaikka aikomus olisikin. Tosin olen nyt lukenut Pottereita uudestaan, tarkoituksena on lukea kaikki kirjat uudelleen pikkuhiljaa. :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Pitääpä penkoa omia postauksiaan. Itse yritin Riivausta varmaan huonolla hetkellä, se jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Minullakin jäi Riivaus ensi yrittämällä kesken, mutta toisella kerralla lukeminen lähti sujumaan.

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, jonka otan ilolla vastaan - tämä on kiva haaste!

    Olen lukenut vain Sovituksen tuosta sinun listastasi. Lukemisesta on jo niin kauan aikaa, että kirja on enää hämärästi mielessäni, mutta sen muistan että pidin siitä. Se oli minullekin ensimmäinen McEwanilta lukemani kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva että haaste ilahduttaa! :) Monta McEwania olen lukenut tuon Sovituksen jälkeen, mutta yksikään ei ole vielä yltänyt ihan sen tasolle.

      Poista
  7. Kivaa, kun vastasit haasteeseen! Luettelostasi vain Hustvedt on tuttu, Sovitus on ollut mielessä mutta ei ole käsiini vielä osunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste! Kannattaa kyllä ehdottomasti lukea tuo Sovitus jossain vaiheessa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.