Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Kolme kirjaa -haaste

Kirjakaapin kummituksen Jonna heitti minulle haasteen (kiitos), jossa pitää valita kolme bloggaamaansa kirjaa, jotka haluaa lukea vielä joskus uudelleen. Valintaa helpotti hieman se, että kirjat piti olla myös blogattu, mutta silti lista oli pidempi kuin kolme teosta. Tässä nyt kuitenkin lyhyen pohdinnan jälkeen kolmen listani.Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastinEnsimmäinen Hustvedtilta lukemani kirja ja ihastuin kirjaan ja kirjailijan tyyliin täysin. Kirjan teemat jäivät pyörimään mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen ja haluaisin ehdottomasti palata sen maailmaan vielä uudelleen.A. S. Byatt: RiivausByattin kirja on oikea runsaudensarvi, monitahoinen, kahdella aikatasolla liikkuva kertomus kahdesta runoilijasta ja kahdesta kirjallisuudentutkijasta, jotka tekevät heistä tutkimusta. Olen varma, että tästä saisi uudella lukukerralla vielä enemmän irti.Ian McEwan: SovitusIan McEwan on yksi lempikirjailijoitani ja Sovitus oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Pidin kirjasta niin pa…

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Kuva
Ehdin lukea kirjaa lukumaratonilla melkein puoleen väliin ja se oli sen verran vetävä, että oli pakko jatkaa lukemista maratonin loputtua viimeiselle sivulle asti. Olen lukenut Kingiltä aiemmin vasta kaksi romaania ja novelleja, mutta tämän myötä uskallan kyllä jo sanoa, että King on aika velho tarinankertojana. Hän osaa todella koukuttaa lukijan.

Sydänsuruista kärsivä Devin Jones pestautuu kesäksi 1973 töihin Joylandin huvipuistoon. Kesän aikana huvipuiston väki tulee tutuksi. Hän saa kuulla, että kummitusjunassa kummittelee surmattu tyttö, jonka murha on jäänyt selvittämättä. Tapaus jää kaihertamaan Devinin mieltä. Eikai murhaaja vain ole yhä paikkakunnalla?
Kirjan liepeessä sanotaan, että Joyland on "pehmeämpää Kingiä" ja tämä on ihan totta. Kauhuelementtejä ei juurikaan ole, vain pieni ripaus yliluonnollista. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta ja huvipuisto oli miljöönä kiehtova. En muista lukeneeni aiemmin yhtään huvipuistoon sijoittuvaa kirjaa, mutta tämän myötä innostu…

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Kuva
Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

Itse olen kuvassa oman kotikaupunkini pääkirjaston edustalla (tai oikeastaan kirjaston takapuolella...). Suunnittelin ensin, että olisin kiertänyt kuvauttamassa itseni kaikkien silloin tällöin käyttämieni kirjastojen edessä, mutta en sitten ehtinyt. Täällä kuitenkin tulee vierailtua eniten.




Viveca Sten: Sotilaiden salaisuudet

Kuva
Sotilaiden salaisuudet on neljäs osa Stenin Sandhamn-sarjassa ja ensimmäinen kirja jonka olen kirjailijalta lukenut. Stenkin on yksi niitä kirjailijoita, jotka ovat olleet lukulistallani jo pitkään, mutta joita en ole vain saanut aikaiseksi lukea. Nyt kun kustantajalta tupsahti yllättäen paketti josta löytyi mm. tämä kirja, päätin viimein tutustua kirjailijaan. Tapojeni vastaisesti aloitin nyt sarjan keskeltä, yleensä olen lähes pakkomielteisen tarkka siitä, että luen sarjan kirjat järjestyksessä. Sarja oli tosin entuudestaan tuttu televisiosta, sillä olen katsonut Yle Femmalta kirjoihin perustuvaa sarjaa. Niinpä tämäkin tarina oli pääpiirteissään tuttu.
Kirjassa liikutaan Sandhamnin saaressa Tukholman lähistöllä. Rikoksia ratkoo Thomas Andreasson kollegoineen. Mukana kuvioissa on myös Thomaksen ystävä, tukholmalaisjuristi Nora Linde, jolla on huvila Sandhamnissa. Neljännessä osassa Nora on juuri eronnut miehestään Henrikistä ja kipuilee sen kanssa sekä ottaa haparoivia askelia uuteen…