tiistai 10. helmikuuta 2015

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Pohjoismaista tuntuu tulevan koko ajan uusia, toinen toistaan parempia dekkaristeja. Ehkä juuri sen takia odotukset ovat niin korkealla, kun tartun minulle ennestään tuntemattoman tai, kuten tässä tapauksessa, esikoisdekkaristin kirjaan.

Varjopoika alkaa siitä, kun pieni poika katoaa tuntemattoman naisen matkaan. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin pojan veli häviää jälkiä jättämättä. Miehen vaimo palkkaa Danny Katzin etsimään tätä. Juttu mutkistuu, kun vaimo murhataan ja todisteet tuntuvat viittaavan Danny Katzin syyllisyyteen. Hän joutuu piileskelemään poliisia, samalla kun yrittää selvittää, mitä oikein on tapahtunut.

Miten sitten kävi, lunastiko kirja odotukset? Kyllä ja ei. Kirja koukutti tehokkaasti ja se piti ahmia loppuun lähes yhdeltä istumalta. Tarina oli mielenkiintoinen ja käänteitä riitti. Kerronta eteni varsin mallikkaasti alkuun päästyään. Kuitenkin jotain jäi puuttumaan. Tämä jäi vain ihan hyvän, peruskauran tasolle.

En sitten tiedä, onko minulle tullut jo ähky pohjoismaisista dekkareista vai olenko vain lukenut viime aikoina liian hyviä dekkareita, niin ettei mikään muu tunnu enää miltään. Tässä oli kyllä aineksia vaikka mihin, mutta jotenkin tämä jäi silti vain ok-tasolle. Tuntui että näistä palikoista olisi kyllä saanut jotain vielä parempaa aikaan.

Takakannessa hehkutettiin, että päähekilö Danny Katz on "kuin yhdistelmä  Harry Holea ja Lisbeth Salanderia". No onhan hän it-velho ja hänellä on repaleinen menneisyys, mutta en oikein allekirjoita väitettä. Vaikka Katzin menneisyydestä kerrotaan paljonkin, en saanut tästä oikein kunnon otetta vaan hahmo jäi jotenkin pinnalliseksi siitä huolimatta. Vaikka koukkuja tulevaa varten jo heiteltiin  kirjan lopussa, en ole varma kiinnostaako minua tarpeeksi, jotta haluaisin lukea seuraavan kirjan. Palaan ehkä kuitenkin mieluummin Harry Holen pariin.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Kirsi, Annika, Lukuneuvoja, Dekkariluola ja Tuijata.



Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken 2014). Otava 2015. Suomentanut  Maija Kauhanen. 348 sivua. Arvostelukappale.

2 kommenttia:

  1. Kyllä ei Danny päässyt lähellekään Holea! Nesbön kirjoissa on muuten se paha puoli, että niiden rinnalla moni jännäri jää keskinkertaisen tasolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei herättänyt yhtään samanlaisia sympatioita kuin Harry. Ja totta muuten tuokin, onneksi mulla on vielä vaikka miten monta Nesböa lukematta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.