keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kirjabloggaajien joulukalenterin 3. luukku: Jouluisia runoja

Kirjabloggaajien joulukalenterin ensimmäisessä luukussa Amma paljasti Rakas romaanihenkilö -copycatin voittajan ja toisessa luukussa Emilie heitti Joulusana - haasteen. Huomisen luukku avautuu Elämänlankaa etsimässä -blogissa. Amman luukusta löytyy myös lista missä blogissa luukku avautuu kunakin päivänä.

Kolmannessa luukussa sukelletaan runouden maailmaan. Runojen lukeminen on tänä vuonna jäänyt harmillisen vähälle, joten päätin etsiä luukkuani varten jouluaiheisia runoja. Kokosin tähän muutaman mielestäni kauniin ja tunnelmallisen runon virittämään itseni ja muut joulun tunnelmaan.


Lankee lumi jouluinen,
putoo hiljaa, seuloen
himmeätä hohdettaan
yli tyhjän mustan maan.

Lankee lumi hiljainen
yli sydänmurheiden
niinkuin talven talttumus,
tyhjä tyyni valkeus.

-L. Onerva


Suloinen pakkanen,
tuot meille joulun.
Kun et tule tuulena,
kun et tule märkyytenä,
kun et ole meren aalto
pakkashilepakahtuva
kun olet tähti
niityn yllä, 
koivu huurteessa
ja kidelumi kasvoilla,
onnellinen pako lämpöön,
lapsuuteen.

- Lassi Nummi


Jouluilta hämärtyy, tuuli pois jo etääntyy.
Joka kuusen latvahan tarttuu tähti taivahan.
Hiljaisina seisoo maat.
Metsän vakaat asukkaat saapuu illan juhlihin, yksin, kaksin, kolmisin. 
Laulun tahtiin joka puu sinne tänne kallistuu.
Kettujenkin leikki on jouluyönä viaton.

- Oiva Paloheimo


Minne nuo muistot johtavatkaan
kun hohtava hanki valaissut maan?
On yllämme yö ja taivaan tähdet,
saat muistella hetken mennyttä aikaa
ja tuntea talvisten öiden taikaa.

- Esko-Pekka Tiitinen


Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa
ylitse maan ja ylitse puun.
Kuuran kourissa seisoo kuuset
kullassa talvisen aamunsuun.

Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.

Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.

Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu 
alttarille sen messuamaan.

Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aamu kirkastuu.

- Lauri Pohjanpää


Näiden runojen myötä toivotan kaikille oikein rauhaisaa joulun odotusta!





14 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita runoja! Näiden pariin pitää palata vielä uudelleen tässä joulua odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä luovat tosiaan ihanaa talvista joulutnnelmaa. :)

      Poista
  2. Onpa tunnelmallisia joulurunoja. Lasse Nummen runo tuntuu erityisen sopivalta tähän hetkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, valkoista joulua odotellessa tuo on oikein sopiva. :)

      Poista
  3. Ihastuttavia ja tunnelmallisia runoja! Minun on muistettava kirjoittaa nuo ylös. Kiitos, ja rauhaisaa joulun odotusta sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Ihana kalenteriluukku. Hyvää joulunaikaa! :)

    VastaaPoista
  5. Ensimmäistä kertaa seuraan blogin joulukalenteria. Ensimmäistä kertaa itsekin teen omaa Siniunikon puolella eli en kirjoissa. Ihana löytää joka päivä uusi luukku. Kauniit runot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullekin ensimmäinen kerta, kun osallistuin joulukalenteriin. :)

      Poista
  6. Ihana luukku, ihanat runot! Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
  7. Minulta on jäänyt pari luukkua vilkaisematta "oikeana päivänä", mutta mitä helmiä täältä löytyykään! Kiitos, kun olet koonnut tähän luukkuun näin ihania runoja. Myös minä otan talteen :) Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.