tiistai 30. syyskuuta 2014

Rikoksen jäljillä -haasteen kooste

Oksan hyllyltä blogin Rikoksen jäljillä -haaste päättyy tänään.  1.5. alkaneen haasteen aikana luin omien laskujeni mukaan 23 rikoskirjaa, joista seitsemästä bloggasin. Tässä vielä hieman yhteenvetoa, linkit bloggauksiin ja pohdintaa myös haasteen aikana luetuista, mutta bloggaamatta jääneistä kirjoista.

Täysin uusia tuttavuuksia (joskin lukulistalla jo pitempään olleita) olivat brittiläiset Stephen Booth ja Ruth Rendell, ruotsalaiset Håkan Nesser ja Mons Kallentoft, tanskalainen Michael Katz Krefeld, yhdysvaltalainen Michael Gruber sekä suomalaiset Christian Rönnbacka ja Max Manner.

Boothin Musta koira on taattua brittijännitystä miljöönään pikkukylä. Rendelliä minun on ollut tarkoitus lukea jo ties kuinka kauan. Muistan joskus katsoneeni näistä komisario Wexfordista kertovista kirjoista tehtyä tv-sarjaa, mutta siitä on jo aikaa. Aloitin lukemalla sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Kuoleman säkeet ja Kuoleman pitkä varjo. Molemmat olivat ohuita, nopealukuisia ja toimivia dekkareita. Kirjoja sarjassa on ilmestynyt jo 24, tuorein 2013, joten lukeminen ei lopu ihan heti kesken. Valitettavasti sarjan tuorein suomennos on vuodelta 1996, loput ovat suomentamatta. No, ainahan sitä voi toivoa, että kääntämistä jatketaan vielä joskus.

Kallentoftin Sydäntalven uhri on perinteistä pohjoismaista jännitystä, mutta erityisen kirjasta tekee sen kerronta, joka runollisuudellaan poikkeaa tavallisesta dekkarista. Nesserin Van Veeteren sarjan avaava Toden ja ilveen verkko esittelee sympaattisen poliisin kollegoineen ja Kaalbringenin kurkunleikkaaja jatkaa sarjaa sujuvasti. Näitäkin on tullut katseltua tv-elokuvina ja Van Veeterenin hahmo onkin mielessäni aina näyttelijänsä näköinen. Kirjojen tunnelma on omanlaisensa, sillä ne sijoittuvat kuvitteelliseen Maardamin kaupunkiin, jossain päin Eurooppaa. Jostain syystä kuvittelin koko ajan, että ollaan Hollannissa. Nesseristä tuli näiden kirjojen myötä ehdottomasti yksi suosikkejani pohjoismaisista dekkaristeista.

Tuoreempaa pohjoismaista jännitystä tarjoaa tanskalainen Michael Katz Krefeld uuden sarjan aloittavalla dekkarillaan Langenneet. Kolmessa aikatasossa liikkuvassa kirjassa seurataan vuodessa 2013 hermoromahduksen takia sairauslomnalla olevan poliisin Thomas Ravnsholdtin ponnisteluja kadonneen naisen löytämiseksi. Vuonna 2010 Liettuasta Kööpenhaminaan muuttanut prostituoituna toimiva Masha joutuu pahamaineisen rikollisen haltuun poikaystävänsä hävittyä tälle pokeripelissä. 1979 nuori Erik kiinnostuu isänsä harrastuksesta eläinten täyttämisestä ja löytää siitä itselleen kutsumuksen. Tämä oli ihan perushyvä dekkari, jonka päähenkilö tosin oli lajityypin kliseisimmästä päästä ongelmineen ja itsetuhoisine käytöksineen. Sen verran tämä koukutti, että odotan jatkoa.

Michael Gruberin Luiden laakson nappasin joskus kirjaston vaihtohyllystä mielenkiintoisen takakansitekstin innoittamana. Kirja kuuluu kolme osaa sisältävään kuubalais-amerikkalaisesta poliisista Jimmy Pazista kertovaan sarjaan. Tämä on sarjan toinen osa ja ainoa suomennettu. Tapahtumat sijoittuvat Miamiin, jossa sudanilainen liikemies putoaa hotellin parvekkeelta ja paikalta löytyy nainen nimeltään Emmylou Dideroff. Emmyloulla on motiivi, mutta onko hän murhaaja. Kirjassa seurataan Jimmy Pazin tutkimusten ja yksityiselämän lisäksi Emmyloun omaa kertomusta elämästään ja tapahtumista, jotka johtivat siihen pisteeseen, jossa hän on nyt. Mukana on uskonnollisia ja yliluonnollisia elementtejä, jotka tuovat lisämausteensa tarinaan. Harmi, ettei sarjan muita kirjoja ole suomennettu, sillä ainakin tämä oli oikein kelpo dekkari.

Kotimaisista pidemmän korren vetäisi Christian Rönnbacka, jonka Antti Hautalehto -sarjan kirjat Operaatio Troijalainen ja Julma koukuttivat ja viihdyttivät rankoista aiheistaan huolimatta. Ensin mainitussa sarja polkaistaan käyntiin rytinällä, kun Helsingistä Porvooseen vastikään siirtynyt ylikonstaapeli Hautalehto lähetetään peitetehtävään kansainvälisen huumeliigan leipiin. Julmassa edellisen kirjan tapahtumista toipuva Antti saa ylennyksen ja joutuu heti johtamaan vaikeaa tutkimusta, kun pieni tyttö kaapataan kotoaan. Samaan aikaan hän saa tietää, että rikollisliigan pomo on pistänyt palkkamurhaajat hänen peräänsä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa yllin kyllin. Vaikka jälkimmäisen kirjan aihe on erittäin rankka, on mukana myös rutkasti huumoria, joka hieman keventää synkkää tunnelmaa. Täytyy sanoa, että Rönnbackka lunasti näillä kirjoilla paikkansa suosikkidekkaristieni joukossa. Uusin osa Rakennus 31 on parhaillaan luvussa ja maistuu yhtä maukkaalta kuin kaksi edellistä. Suosittelen. Mannerin Demi-sec ei valitettavasti yltänyt ihan samalle tasolle. Kyseessä on Anna Mäestä kertovan sarjan toinen osa, joka sijoittuu Luxemburgiin. Tässäkin setvitään kansainvälisen huumebisneksen koukeroita ja joudutaan hengenvaaraan, mutta kerronta ei etene yhtä sujuvasti ja mielenkiintoisesti kuin Rönnbackalla. Tämä oli ihan peruskauraa, mutta aion lukea kirjailijalta vielä lisääkin jossain vaiheessa.

Jatkoin myös parin kirjan verran Colin Dexterin komisario Morsesta kertovaa sarjaa. Kadonneella oli yllään -kirjassa Morse ja Lewis selvittävät 17-vuotiaan tytön murhaa. Nicholas Quinnin hiljainen maailma -kirjan tapahtumat sijoittuvat tuttuun tapaan Oxfordiin, jossa on murhattu kuuro yliopistomies. Yllättävintä kirjoissa on ollut se, ettei Morse olekaan kaikkitietävä ja erehtymätön vaan harhailee väärien teorioiden viidakossa ennen kuin löytää syyllisen. Mainioita kirjoja nämäkin.

Niin ikään joskus aloitettu, mutta yhä kesken oleva sarja rikoskomisario Lynleystä ja ylikonstaapeli Haversista nytkähti eteen päin kahdella kirjalla. Viattomien kesken sijoittuu sisäoppilaitokseen, jossa on murhattu nuori oppilas. Kirjassa Sovelias kosto puolestaan hypätään Lynleyn menneisyyteen, aikaan jolloin hän oli avioitumassa Deborahin kanssa. Kihlajaisviikonlopun Lynleyn sukutilalla keskeyttää paikallisen toimittajan murha. Erikoista näissä kirjoissa on se, että vaikka ne sijoittuvat Britanniaan, on kirjailija itse yhdysvaltalainen. Tämä ei haittaa, vaan tunnelma on siitä huolimatta autenttisen oloinen. Kirjoissa seurataan myös päähenkilöiden yksityiselämää ja se tuo aina kiinnostavan lisänsä myös dekkareihin.

Rikoskirjallisuuden klassikoiksi laskettavat Umberto Econ Ruusun nimi ja Josephine Teyn Ajan tytär olivat hieman erilaisia kuin muut lukemani dekkarit. Ruusun nimessä ollaan 1300-luvun benediktiiniläisluostarissa, jossa vaanii murhaaja. Muuten oikein vetävä juoni ja tarina, mutta ylipitkät uskonjaarittelut hieman tylsistyttivät ja hidastivat lukemista. Klassikkoasemansa ansainnut, mutta tuskin palaan tähän ihan heti uudelleen. Ajan tyttären erikoisuutena on se, että rikosta selvittävä poliisi makaa sairaalassa ja rikoskin on tapahtunut jo viisisataa vuotta aiemmin. Scotland Yardin poliisiupseeri Alan Grant makaa tylsistyneenä sairaalassa, kun hänen ystävänsä tuo ihmisten kasvonpiirteistä kiinnostuneelle miehelle viihdykkeeksi erilaisia tunnettujen ihmisten kuvia. Grantin huomio kiinnittyy Englannin kuninkaan Richard III:n kuvaan, miehen jonka väitetään murhanneen julmasti veljenpoikansa. Grant on ymmällään, sillä kuvassa eivät ole hänen mielestäään säälimättömän murhaajan kasvot. Niinpä hän alkaa tutkia tapausta sairaalasängyssään maaten. Mielenkiintoinen idea ja toteutus eikä ollenkaan niin tylsä kirja kuin olin pelännyt.

Kestosuosikki Agatha Christiekin pääsi lukulistalle, kun luin lukumaratonilla Golfkentän murhan. Kirja on alkupään Poiroteja eikä ihan yllä monien muiden tasolle, mutta taattua Christietä joka tapauksessa.

Tänä vuonna saatiin uudet osat myös Vera Valan Arianna de Bellis -sarjaan sekä Ursula Poznanskin Beatrice Kaspary -sarjaan. Valan Villa Sibyllan kirous jatkaa Ariannan menneisyyden valottamista siitä, mihin edellinen osa jäi. Taas paljastuu lisää, mutta kysymyksiä jää yhä. Tämä oli täydellinen kesäkirja. Viihdyttävä juoni ja tuttu päähenkilö taustanaan lumoava Italia. Osa kirjojen viehätystä on juuri miljöökuvauksessa, näitä lukiessa voi melkein kuvitella itsensä Rooman kujille. Sokeat linnut -kirjassa murhaaja vaanii tällä kertaa Facebookin runoryhmässä. Toimivaa jännitystä ja vetävää kerrontaa.

Erik Axl Sundin Unissakulkija oli yhtä koukuttava kuin Varistyttö. Nyt sitten odotellaan malttamattomana Varjojen huonetta. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauan. Joukon suurin pettymys ja varsinainen riman alitus oli Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Odotukset olivat korkealla, joten pudotus oli jyrkkä.

Jo Nesbøn Punarinta on kirja, jota olen aloittanut jo ties kuinka monesti, mutta joka on aina jäänyt kesken. En edes tiedä miksi, sillä nyt kun sain sen viimein luettua, totetsin, että vika ei todellakaan ollut kirjassa. Sitkeys näköjään palkitaan. Saattaa olla, että hypyt menneisyyteen ja sotatantereille hyydyttivät lukemisen aiemmin. Nyt lukeminen alkoi sujua, kun sain ne kahlattua läpi. Harry Hole on taas näitä ongelmaisia alkoholisoituneita poliiseja, mutta tällä kertaa miehen elämässä on myös valonpilkahduksia. Tätä on saatava lisää.

Huh, siinäpä kirjoja kerrakseen. En lisännyt dekkareiden lukemista mitenkään tietoisesti haasteen aikana, joten jos tästä on jotain johtopäätöksiä vedettävä, niin ainakin se että luen paljon dekkareita. Tosin senhän minä jo tiesinkin.



8 kommenttia:

  1. Kuutar, kiinnostava lista, josta minäkin olen lukenut joitakin.

    Mitään haastetta en ole huomannutkaan ja tämähän olisi ollut ihan minulle, sillä luen tasaisesti dekkareita välipaloina. Olen usein ihan pihalla, mitä tapahtuu;)

    Erinomainen dekarivinkki: Koutokeino, kylmä kosto. Jos pidät Åsa Larssonin dekkareista, pidät tästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kaikista haasteista aina pysy ihan kärryillä. Osa menee ohi ja itse olen myös nyt yrittänyt rajoittaa osallistumissa, ettei kaikki mene haasteiden suorittamiseksi. Tämä oli kyllä mukava haaste ja tuli suoritettua kuin huomaamatta. :)

      Kiitos vinkistä! Pidän Åsa Larssonista kovasti, joten pitää ehdottomasti lukea tuo! :)

      Poista
  2. Olemme lukeneet samoja. Rönnbacka on minulle uusi. Sain uusimman ja odotan sen lukemista. Ellen muista väärin, niin sehän tapahtuu osin Porvoossa, joten pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun oli ihan pakko saada tuo uusin Rönnbacka heti tuoreeltaan luettavaksi. Porvoossa ollaan tässäkin jälleen.

      Poista
  3. Ehdit lukea paljon, todella mielenkiintoisia dekkareita löytyy listaltasi. Minulla jäi Christie väliin kesällä, mutta syksylle olen jo varannut tilaa lukupinoon tälle murhamammalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pikkuhiljaa kerännyt Christien kirjoja omaan hyllyyni, paljon on vielä lukematta. :)

      Poista
  4. Mahtava, mielenkiintoinen lista, Kuutar! Sain paljon hyviä vinkkejä. Punarinta on Harry Hole -suosikkini tähän mennessä! Christietä en ole lukenut pariin vuoteen ja Morse-dekkareita haluaisin lukea lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että löysit uutta luettavaa! :) Yritän metsästää lisää Harry Holea luettavakseni, Suruton taisi olla seuraava osa. Punarinta oli tosiaan parempi kuin kaksi aiempaa osaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.