tiistai 2. syyskuuta 2014

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Odotukset kirjan suhteen olivat suhteellisen korkealla, sillä pidin kovasti aiemmin lukemastani Sharp Objectsista ja Kiltti tyttö on saanut osakseen aikamoista hypetystä. Odotin kirjalta yllättäviä käänteitä ja jännitystä. Valitettavasti jouduin pettymään pahemman kerran.

Kirja kertoo Nick Dunnesta, jonka vaimo Amy on kadonnut pariskunnan viidentenä hääpäivänä. Kotoa löytyy kamppailun jälkiä ja näyttää siltä, ettei Amy ole lähtenyt vapaaehtoisesti. Poliisi alkaakin pian epäillä, että Nickillä on jotain tekemistä vaimonsa katoamisen kanssa. Nick päättää selvittää, mitä Amylle on tapahtunut. Välillä tarinaa seurataan Nickin näkökulmasta, välillä hypätään menneeseen Amyn päiväkirjamerkintöjen kautta.

Lukeminen tökki heti alusta lähtien. Tarina ei vienyt mukanaan ihan niin kuin olin toivonut ja henkilötkin tuntuivat yhdentekeviltä. Kumpikaan päähenkilöistä ei herättänyt suurempia sympatioita vaan molemmat olivat suorastaan ärsyttäviä. Jännitystä kirja ei myöskään tarjonnut. Odottelin vain koko ajan milloin tarinassa tapahtuu luvattu yllättävä käänne. Kun se sitten tuli, ei se ollut kovinkaan suuri yllätys, sillä olin aavistanut sen jo ennalta.

Meinasin jättää kirjan kesken, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun asti, vaikka en jaksanut enää välittää, miten lopussa käy. Harpoin viimeiset sata sivua huolimattomasti, jotta sain kirjan päätökseen. Kirja tuntui ylipitkältä, vähemmälläkin sivumäärällä olisi pärjätty. Yleensä jätän kirjan armotta kesken, jos lukeminen yhtään takkuaa, mutta koska pidin kirjailijan aiemmasta niin paljon ja tätä oli kehuttu, halusin antaa tälle mahdollisuuden. Valitettavasti loppu oli yhtä kieroutunut kuin koko tarina eikä pelastanut mitään.

En tiedä oliko pettymys näin suuri siksi, että olin odottanut kirjalta niin paljon. Toivon vain, että omasta hyllystä löytyvä, vielä lukematta oleva, Dark Places (suom. Paha paikka) on parempi. Sharp Objects nimittäin hakkasi tämän mennen tullen.



Gillian Flynn: Kiltti tyttö (Gone Girl 2012). Wsoy 2013. Kääntänyt Terhi Kuusisto. 447 sivua.


Rikoksen jäljillä -haaste.

5 kommenttia:

  1. Kiltti tyttö tökki myös minua, mutta Paha paikka on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Paha paikka on parempi. :)

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä tästä, eniten häiritsi superärsyttävät päähenkilöt. Pahalle paikalle ajattelin siitä huolimatta antaa joskus mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päähenkilöt oli tosiaan melkeinpä vastenmielisiä. Kannattaa kokeilla myös tuota Sharp Objectsia, se oli paljon parempi. Pahan paikan aion lukea, kunhan nyt ensin toivun tästä.

      Poista
  3. Myös minut tämä jätti kylmäksi, mutta aion kokeilla Flynniltä vielä Pahan paikan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.