keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Lukumaratonilla luetut

Kuten yhteenvedossa jo mainitsin, luin lukumaratonin aikana kolme kirjaa kokonaan sekä yhden osittain. Tässä tarkempi kooste niistä.

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Olin päättänyt, että luen maratonilla viimein tämän hyllyssäni ja lukulistallani jo jonkin aikaa olleen kirjan. Kirja oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-ehdokkaana.

William Nylander oli 1800-luvulla elänyt kasvitieteilijä sekä lääketieteen tohtori, joka asui Pariisissa ja toimi jäkälätutkijana. Carlsonin kirja on oikeasti eläneen Nylanderin fiktiivinen päiväkirja marraskuusta 1897 maaliskuuhun 1899. Päiväkirjassaan William N. kuvaa hyvinkin tarkasti elämänsä tapahtumia sekä ajatuksiaan ja mielipiteitään. Yli 70-vuotias professori elää askeettisissa oloissa ja kärsii keuhkotaudista, mutta uurastaa viimeiseen asti jäkälätutkimuksensa parissa.

Carlson onnistuu sukeltamaan William Nylanderin ajatuksiin varsin uskottavasti. Hetkeäkään ei tule mieleen, etteivät päiväkirjamerkinnät voisi olla erakoituneen jäkälätutkijan itsensä kynästä. Kärkeviä mielipiteitä kirjaava tieteilijä piirtyy lukijan eteen selkeänä ja mieleenkiintoisena hahmona.

Liekö johtunut myöhäisestä ajankohdasta vai mistä, mutta en saanut kirjasta irti ihan niin paljon kuin olin odottanut. Täytyy varmaan lukea kirja joskus uudestaan niin, etten ole nukahtamisen partaalla. Aion myös ehdottomasti lukea muutkin Carlsonin kirjat.

Otava 2011. 158 sivua.

Ruksaan kirjalla kirjabingosta ruudun Kotimainen kirja.



Ruth Rendell: Kuoleman säkeet

Parin äskettäin lukemani Colin Dexterin Morse-kirjan innoittamana päätin tutustua myös muihin vanhempiin brittidekkareihin. Rendellin ylikomisario Wexford on tuttu tv-sarjasta, mutta kirjoja en ole aiemmin lukenut. Niinpä aloitin luonnollisesti ensimmäisestä osasta (kyllä, sarjat on pakko lukea ilmestymisjärjestyksessä, sehän nyt on itsestäänselvää).

Kirjassa komisario Wexford ja kollegansa Burden tutkivat värittömältä vaikuttaneen kotirouvan murhaa. Margaret Parsons on kaikessa harmaudessaan varsin epätodennäköinen intohimorikoksen uhri. Sitä mieltä on ainakin poliisikaksikko, joka joutuu paneutumaan tämän elämään ja menneisyyteen löytääkseen syyllisen.

Maratonille kirja pääsi mukaan ohuutensa ansiosta. Tämä olikin ihan sopiva välipala ja oikein mainio dekkari. Loppuratkaisu oli yllättävä, vaikka aavistinkin erään olennaisen seikan jo etukäteen.

Näissä vanhoissa dekkareissa on oma nostalginen tunnelmansa, kun niitä lukee näin jälkeen päin tietotekniikan ja älypuhelinten keskellä. Pakko lukea lisää näitä!

From Doon With Death 1964. Käännös Pasi Junila. Book Studio 1994. 178 sivua.

Tällä saan ruudun Kuuluu kirjasarjaan.

Kirja sopii myös Rikoksen jäljillä -haasteeseen.


Paul Auster: Lukittu huone

Austerin New York -trilogia on niin ikään ollut hyllyssäni jo hyvän aikaa. Olen joskus lukenutkin sen toisen osan, Aaveet ja kolmas oli sopivan lyhyt maratonille.

Auster on lempikirjailijoitani, jolta en tosin ole lukenut vielä läheskään kaikkea. Miehen kirjoissa toistuvat monesti samat teemat, mutta vielä se ei ole suuremmin häirinnyt. Kirjojen tarinat ovat sopivan arvoituksellisia ja jättävät usein hieman hämmentyneen olon. Mitä oikein tapahtui loppujen lopuksi? Niin kävi nytkin.

Lukittu huone kertoo toimittajasta, jolle uskotaan mystisesti kadonneen ystävän, Fanshawen, kirjallinen tuotanto, jota tämä ei ole julkaissut  ja jota kukaan ei ole koskaan lukenut. Päähenkilö lupaa ystävänsä vaimolle saattaa tuotannon julkaisukuntoon ja etsiä sille julkaisijan, kun käy ilmi, että kirjoitukset ovat merkittäviä.

Lukiessa tuntui, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää ja välillä epäilin jopa Fanshawen olemassa oloa. Mielessä kävi, että tämä on kenties päähenkilön mielikuvituksen tuotetta. Arvoitukseksi jää, mikä lopulta on asianlaita. Tämä ei varsinaisesti yllättänyt, koska Aaveet oli vähintään yhtä hämärä, mutta turhautti se hieman.

Ehkä ei ollut kovin viisasta lukea trilogiaa näin hajanaisesti. Lasikaupunki on edelleen lukematta. Kokonaisuudesta saisi varmasti enemmän irti, jos tarinat lukisi järjestyksessä, peräjälkeen, sillä ne ovat kytköksissä toisiinsa. Luultavasti luen kaikki osat vielä uudelleen jossain vaiheessa.

The Locked Room 1986. Käännös Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola. Tammen Keltainen kirjasto (pokkari versio vuodelta 2010). 129 sivua.

Ruutu Alle 200 sivua hallussa.


Agatha Christie: Golfkentän murha

Olen lukenut Christien kirjoja vuosien varrella sieltä täältä, en missään erityisessä järjestyksessä ja paljon on vielä lukematta. Viime vuosina olen kerännyt Hercule Poirot ja Neiti Marple -kirjoja omaan hyllyyni pikkuhiljaa. Maratonilla ehdin lukea kirjasta vain osan, mutta luin sen loppuun heti sen jälkeen.

Golfkentän murha on järjestyksessään toinen Poirot-kirja. Kertojana kirjassa on Poirotin uskollinen ystävä Hastings. Parivaljakko matkustaa Ranskaan tapaamaan miljonääri P. T. Renauldia, joka on lähettänyt Poirotille avunpyynnön kirjeitse. Perille päästyään heille selviää, että on liian myöhäistä, Renauld on murhattu. Poirotin harmiksi paikalle ilmaantuu myös nykyaikaisia metodeja murhatutkimuksessa hyödyntävä Giraud. Hastings vaikuttuu Giraudin taidoista, mutta kuten lopulta paljastuu, ei ole harmaiden aivosolujen voittanutta.

Tämä ei kaiketikaan kuulu kirjailijan tai sarjan parhaisiin kirjoihin, mutta minä viihdyin sen parissa oikein mainiosti. Kuten yleensä Christien kirjoissa, syyllinen säilyi yllätyksenä. Poirotin ja Giraudin taistoa paremmuudesta oli myös hauska lukea. Hastingsin liiankin ilmeinen yksinkertaisuus ärsytti kyllä välillä, vähempikin olisi riittänyt.

Kyllä Christie on klassikkoasemansa ansainnut.

Murder on the Links 1923. Käännös Niilo Pakarinen. WSOY 2004. 241 sivua.

Ostettu kirja ruksattu.
Ja Rikoksen jäljillä edistytty.

2 kommenttia:

  1. Auster ja New York -trilogia ei kuulu minun lemppareihini, pikemminkin päinvastoin. Ko. kirjan olen lukenut, mutta oli kait vähän liian syvällistä minulle. :) Mutta hienosti olet saanut luettua maratoonilla! Christien pariin pitäisikin etsiytyä kesän aikaan. Jos olenkin tämän Golf-kirjan lukenut, niin loppuratkaisu on autuaasti häipynyt mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Joo Auster on tosiaan sellainen hämärien tarinoiden ystävä. Olin kyllä pihalla kuin lumiukko tuon luettuani.

      Sen olen huomannut, että ne juonikuviot kyllä haalistuu mielestä aika nopeasti. Ei ehkä ihan huono juttukaan, voi lukea kirjan joskus uudestaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.