maanantai 16. kesäkuuta 2014

Mia Vänskä: Valkoinen aura

Valkoinen aura on Mia Vänskän kolmas kauhuromaani. Kotimainen kauhu on jäänyt minulta aika lailla paitsioon, lukuunottamatta Vänskää, jonka kirjat olen lukenut. Pitäisi varmaan tutustua muuhunkin suomikauhuun.

Valkoinen aura alkaa päähenkilö Iinan muuttaessa uudelle paikkakunnalle opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Iina asettuu asumaan oppilaitoksen soluun kahden kämppiksen kanssa ja aluksi kaikki sujuu hyvin. Pikkuhiljaa Iina alkaa kuitenkin nähdä outoja ja pelottavan todentuntuisia painajaisia. Asuntolan suljetussa kerroksessa sijaitseva asunto vetää Iinaa kummallisesti puoleensa ja näkökentän laitamille ilmestyy häilyvä hahmo.

Pidin kovasti Vänskän edellisestä kirjasta, Musta kuu ja esikoinen Saattajakin oli kelpo kirja. Mustan kuun jälkeen Valkoinen aura tuntui kuitenkin hieman laimealta ja jotenkin heppoiselta. Tarina rakentuu pikkuhiljaa kohti loppuratkaisua, joka osoittautui ainkin minulle hienoiseksi pettymykseksi. Lopun käänne oli myös jotenki epäuskottava ja tuntui tarpeettomalta.

Loppujen lopuksi tästä jäi vähän halju olo. Olisin kovasti halunnut pitää tästä, sillä edellinen on jäänyt mieleen erittäin positiivisena lukukokemuksena. Lisäksi Vänskän tyyli miellyttää minua noin muuten, hänen tapansa luoda hiipivää kauhutunnelmaa. Tämä ei vain nyt lunastanut sille asettamiani odotuksia, vaikka alkuasetelma ja idea olivat molemmat lupaavia. Joki tässä kuitenkin tökki. Ehkä ihmissuhdekuvioita käsiteltiin hieman liikaa itse kauhujuonen kustannuksella.

Kaikesta huolimatta odotan mielenkiinnolla mitä Vänskältä seuraavaksi on luvassa.

Valkoisen auran ovat lukeneet myös ainakin Krista, Annika K ja Anni.



Mia Vänskä: Valkoinen aura. Atena 2014. 287 sivua. Arvostelukappale.

2 kommenttia:

  1. Suomalaista kauhua ei paljon ole. Luin tuon Vänskän kirjan keväällä. Olen jatkanut siitä vanhaan kauhuun luin Lovecraftin lähteillä ja työstän parhaillaan Radcliffen kirjaa. Hyvä katsaus kauhugenreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin minäkin olen ymmärtänyt. Jotain kiitenkin löytynee. Lovecraft on omalla lukulistallanikin, mutta vielä en ole siogen tarttunut. Radcliffe kiinnostaa myös.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.