perjantai 4. lokakuuta 2013

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Veera Niemisen Avioliittosimulaattori on hulvaton tarina siitä, miten käy, kun itäsuomalainen puhelias nainen ja länsisuomalainen maatilanisäntä salamarakastuvat ja päättävät kokeilla yhteiseloa. Odotin tältä kirjalta huumoria ja hauskoja tilanteita enkä pettynyt.

Itä-Suomesta kotoisin oleva Aino tapaa länsisuomalaisen maanviljelijän Jussin messuilla ja pari rakastuu toisiinsa ensisilmäyksellä. Pikarakastunut pari päättää, että Aino tulee Jussin tilalle Länsi-Suomeen kuukaudeksi kokeilemaan, kuinka eläminen saman katon alla luonnistuu ja kestääkö rakkaus.

Avioliittosimulaattori on hieman erilainen hömppäkirja, sillä se elämän rakkaus löytyy jo ensimmäisellä sivulla. Kirjassa keskitytään seuraamaan, miten rakkaus kestää yhdessä asumisen maatilalla, jossa asuu lisäksi unelmien miehen lisäksi tämän isä, setä ja veli. Tämä olikin varsin herkullista seurattavaa. Hykertelin lukiessani puheliaan Ainon edesottamuksista tuppisuisten miesten tilalla.

Idän ja lännen kohtaaminen irrotti monet naurut, mutta jako puheliaisiin itäsuomalaisiin ja juroihin länsisuomalaisiin oli turhan mustavalkoinen. Olen itse Itä-Suomesta, hieman pohjoisemmasta kuin Aino tosin, enkä ole järin puhelias varsinkaan tuntemattomien seurassa. Minulle ei olisi tuottanut vaikeuksia istua hiljaa aamiaispöydässä tilan miesten kanssa. Tosin on myönnettävä, että kärjistys toimi tässä mainiosti tarinan moottorina ja alleviivasi eroja sopivasti, jotta aikaan saatiin huumoria ja hulvattomia tilanteita. Minua ei edes härinnyt se ylitsevuotava rakkaus, vieläpä ensisilmäyksellä, joka pääparin välillä vallitsi. Sen verran olen hömppää lukenut, että vaikka itse olenkin kohtalaisen kyyninen rakkauden suhteen, pystyn helposti eläytymään ja jopa uskomaan siihen fiktiossa kaikin tavoin.

Nieminen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota lukee mielellään. Tarina ja sen lähtökohdat ovat ilahduttavan erilaiset lajityypin muuhun tarjontaan verrattuna. Toivon, että Niemisestä kuullaan vielä, sillä tämä oli riemastuttava ja onnistunut esikoinen ja kuuluu hauskimpiin kirjoihin, joita olen tänä vuonna lukenut.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Hanna, Maija, Mari A., Mai Laakso, Notkopeikko, Arja ja Anneli.



Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori. Tammi 2013. 267 sivua. Kannen tekijä Timo Mänttäri.

8 kommenttia:

  1. Kiva lukea, että pidit kirjasta! Mulle tämä on ollut aivan ihanan vapauttava kirja =)

    Mietin pitkään asuessani länsirannikolla, että mussa on jotain vikaa, mutta kun menen kotiseudulleni, huomaan, että olen aivan normaali. Tietysti nuo stereotypiat ovat vähän pöljiä, koska kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, mutta kuitenkin niissä stereotypioissa on aina vähän tottakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että en tunne paljasjalkaisia länsisuomalaisia juurikaan, joten en tiedä miten hyvin kirjan kuva pitää paikkansa. Kyllähän niissä yleistyksisä varmasti jotain perää on, vaikka omalla kohdallani tuo ei ihan natsaakaan. Tai mistä sen tietää, miten kävisi jos itse päätyisin länteen. :)

      Poista
  2. Tässä Länsi-Suomesta lähtenyt, Helsingissä opiskelemassa pistäytynyt ja Itä-Suomea kiertänyt (Tuupovaara, Joensuu, Kuhmo, Kouvola), joka yllättyi viettäessään vähän enemmän aikaa synnyinseudulla lapsuudenkotia tyhjentämässä. Miten mukavia, lämpimiä ja sosiaalisia ihmisiä! Miehenikin, alunperin kymenlaaksolainen, totesi, että näillä pomarkkulaisilla miehillä on hyvä itsetunto, heidän ei tarvitse äijäillä ja tuoda itseään esiin, he osaavat olla tyynesti hiljaa ja jättäytyä sivuun tarvittaessa. Minulla nousi ihan kotiseutuylpeys!
    Kyllä näissä maakuntaluonteissa on perää. Minun esim. suorapuheisuuteen tottuneena on vaikea sulattaa savolaistyylistä venkoilua, jossa yritetään saada toinen lankaan puhumalla arvoituksellisesti.
    Ja ei kun varaamaan Avioliittosimulaattoria. Minullahan onkin varmaan tusinan kirjan varauslista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla muiden kokemuksia, sillä itse olen pysytellyt täällä kotiseuduilla, joten kokemukset muista maakunnista ovat olemattomat. Tässä häiritsi lähinnä se, että jako oli niin liioitellun mustavalkoinen. Tosin se varmasti oli tarkoituskin.

      Poista
  3. Nyt on kirja luettu:ihana, lämmin, hyväntuulinen romaani. Rakastuminen on kuvattu niin, että siihen uskoo.
    Varsinaissuomalaiset ukonköriläät ovat myös niin rakastettavia hahmoja. Puhe on aitoa. "Konyssitte" (kun nyt sitten) kuulostaa hyvinkin tutulta. Mutta ymmärrätkö sinä mitä se "uggologoi" , jolla Unto (vai Eeroko) ottaa Ainon vastaan oikein tarkoittaa? Minua ärsyttää niin, kun en ymmärrä tätä, että pitää varmaan kirjoittaa Veera Niemiselle, jos ei asia ala muutoin selvitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, kyllä tämmöinen kyynisempikin yksilö pystyi siihen uskomaan. Tuosta "uggologoista" minullakaan ei ole tietoa, länsimurre on muutenkin vieraampi itselle. Se jäi vaivaamaan myös minua. Kerro ihmeessä, jos saat tietää, mitä se tarkoittaa.

      Poista
  4. Eksyin Goodreadsien kautta blogiisi. Olen Itä-Suomesta kuten sinäkin, ja itselläni ei ole mitään kokemuksia lännestä, siellä ei asu sukulaisia eikä ystäviä, eikä siellä ole tullut käytyä. Tämä kirja pitää ehdottomasti lainata kirjastosta ja lukea :)

    -frankie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun löysit tänne! :) Tämä oli kyllä kaikin puolin hauska ja avartavakin lukukokemus näin itäsuomalaisena. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.