sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Lukumaraton II

Kuva Tiinan blogista

Niinhän siinä kävi, että en vain voi olla osallistumatta toiseen lukumaratoniin. Tällä kertaa olosuhteet ovat hieman erilaiset, sillä olen kesämökillä. Siellä on rauhallisempaa ja vähemmän virikkeitä. Toisin sanoen ei muuta nettiä kuin puhelimen ja sekin toimii, miten toimii, silloin kun toimii. Päivitykset voivat siis jäädä vähemmälle, samoin toisten maratoonaajien seuraaminen, mutta tuleepahan keskityttyä enemmän itse asiaan eli lukemiseen. Ensimmäisellä kerralla en malttanut olla vilkuilematta muiden maratonien etenemistä. Lisätietoja maratonista löytyy täältä ja siellä voi myös liittyä mukaan maratoniin. Tällä kertaa päätin aloittaa vasta aamupäivällä, edellisen kerran fiaskon inspiroimana.

Alustavaa kirjapinoa olen jo kasaillut ja kassi kirjoja lähti jo mökille ennen minua. Mukana on tällä kertaa myös hieman paksumpia kirjaehdokkaita, siltä varalta jos sittenkin haluan lukea samaa kirjaa suurimman osan maratonista. Mukana on mm. Herman Kochin Lääkäri, John Boynen Kuudes mies, Pekka Matilaisen Kupoli, Leena Krohnin Hotel Sapiens, Haruki Murakamin Kafka rannalla, Henning Mankellin Askeleen jäljessä, Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjo, Marjo Niemen Miten niin valo, Joel Haahtelan Kaksi kertaa kadonnut, Raija Siekkisen Häiriö maisemassa sekä edellisestä maratonista yli jääneet Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta, Jeannette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä ja Veijo Meren Sujut. Einköhän minä niillä pärjää.

Novelleja varasin tällä kertaa vähemmän, kun viimeksikin tuli luettua vain yhtä kokoelmaa. Nyt pakkasin mukaan Raija Siekkisen Kalliisti ostetut päivät, Annie Proulxin Lyhyt kantama ja Osuuskumman antologian Huomenna tuulet voimistuvat. Eiköhän niistä löydy kiinnostavia novelleja tarpeeksi.

Yritän saada vielä aikaiseksi jonkin sortin aloituspostauksen, johon myös päivittelen etenemistä lyhyesti kännykällä mahdollisuuksien mukaan.

10 kommenttia:

  1. Oletpa valinnut mielenkiintoisia ja hienoja kirjoja maratonillesi. Tai no olen lukenut vain Kupolin, Hotel Sapiensin ja Kafkan rannalla. Kahdesta jälkimmäisestä pidin todella paljon ja ensimmäinen oli ihan hyvä. Ei kovin jännittävä, mutta historialliset faktat olivat kiehtovia. Herman Kochin Lääkärin ja Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjonkin olettaisin olevan hyviä, koska Illallisesta ja Kuisman muusta tuotannosta olen pitänyt. Huomenna tuulet voimistuvat on omassakin maratonpinossani siltä varalta, jos haluan lukea novelleja.

    Hyvää toista maratonia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää maratonia sinullekin! :)

      Kupoli, Lääkäri ja Kuudes mies on kaikki kirjastosta ja kahden viikon laina-ajalla, joten ne saattavat kiilata muiden ohi, että saan ne ajoissa luettua. Kaikki vaikuttavat mielenkiintoisilta ja varsinkin Koch kiinnostaa, sillä Illallinen oli huikea. Kuismaa en ole vielä lukenut, mutta aikomus on ollut jo pitkään.

      Poista
  2. Hei, mulla on juuri tuo Kafka on the Shore luettavana. Epäilen, että maratonpäivänä luen loppuun. Huomenna kokoan oman pinoni keskiviikkoa varten. Jänskää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miekin olen jo tuota Kafkaa lukenut jonkun 300 sivua ennestään ja saan sen toivottavasti nyt maratonin myötä myös loppuun. Pitääpä sitten tulla kurkkimaan sinun kirjavalintoja. Ja täälläkin jännittää taas. :)

      Poista
  3. Ihania kirjoja maratonilla, varmasti tulee mukavaa. Mökillä onkin varmasti hyvä keskittyä, toivottavasti saat onneksesi hyvät ilmat että voit lueskella auringon paisteessa. :)

    Jännittää, mullakin maraton pinoja koottu jo paaaljon. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, niin miekin uskon. :) Ja toivotaan tosiaan sitä aurinkoa niin voisi viritellä riippukeinun pihalle ja lukea siinä. Pitääpä kurkkailla sitten siun pinoja. :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta näin jälkikäteen! :)

      Poista
  6. Oi, sinulla on vaikka mitä kirjaherkkuja maratonisi ajaksi. Tsemppiä ja rauhallista menoa! Tällä tarkoitan, että nauti kirjoista ja siitä, että muut virikkeet ovat minimissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Nautin kirjoista kovasti ja ympäristö oli tällä kertaa ihanan rauhallinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.