maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hilkka Ravilo: Kylmät kädet

Kirjablogien ympärillä kuohuu, sen tietävät jo varmaan kaikki. Aiheesta on kirjoitettu jo useammassakin blogissa ja hyviä pointteja on noussut esille. Kattavaa linkkilistaa kirjoituksiin löytyy ainakin Lumiomenan postauksesta. En aio nyt tunkea lusikkaani tähän soppaan tämän enempää, mutta keskustelun innoittamana kirjoitin vihdoin ja viimein itsestäni ja blogistani pienen esittelytekstin tuonne yläpalkkiin. Ihan vain selvennykseksi. Mutta nyt itse asiaan eli lukemaani kirjaan.

Luin ensimmäisen Raviloni jo kohta kolme vuotta sitten ja aikomus on ollut lukea lisää kirjailijalta, sillä pidin kovasti lukemastani. Valitettavasti se on jäänyt pelkäksi aikomukseksi, kunnes viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä haahuillessani satuin R:n kohdalle ja silmäni osuivat Raviloihin. Nappasin mukaani Kylmät kädet sen kummemmin miettimättä. Minulla on aina tapana kirjastoreissun jälkeen selailla lainaamiani kirjoja ja lukea muutama sivu kokeeksi. Niin tein nytkin, mutta siinä kävi niin, että Kylmät kädet vei mukanaan sen verran tehokkaasti, etten malttanut lopettaa lukemista. Kirja piti ahmia äkkiä loppuun.

Kylmät kädet kertoo viisikymppisestä Meeristä ja tämän miehestä Laurista. Meerin tasaista arkea järkyttää maisemiin yhtäkkiä palaava kasvattitytär Tanita ja lähimetsästä löytynyt kädetön ruumis. Tapahtumasarja saa Meerin muistelemaan mennyttä elämäänsä ja sen moninaisia käänteitä. Elämä Laurin rinnalla ei ole ollut helppoa eivätkä asiat ole juuri korjaantuneet sen jälkeenkään. Lopulta jääkaapista löytyvät kädet saavat Meerin tekemään ratkaisun, mutta onko se lopullinen?

Kirjassa liikutaan useammalla eri aikatasolla ja tapahtumia kuvataan Meerin lisäksi myös Laurin näkökulmasta. Itse rikos on kirjassa vain sivujuonne enkä pitänyt tätä varsinaisesti rikosromaanina vaan enemmänkin psykologisena ja yhteiskunnallisena romaanina. Keskiössä on kuitenkin vahvimmin mielenterveyden järkkymisen kuvaus, rikosta käsitellään paljon lyhyemmin. Se on lähinnä tapahtumien alkuun sysääjä.

Ravilo on totisesti aivan omaa luokkaansa ja hänen kerrontansa on kaunistelematonta ja rujoa, mutta ehdottoman sujuvaa. Paikoin teksti oli aika roisiakin, mutta se sopi kyllä kirjan tyyliin enkä ainakaan minä säikähtänyt sitä. Tiesin ettei kirjailija turhia kainostele eikä tarvitsekaan. On virkistävää, kun joku uskaltaa kirjoittaa asioista suoraan ja kiertelemättä. Ravilo uskaltaa tarttua vaikeisiinkin aiheisiin ja vaikka päähenkilön elämä on ankeaa eikä valoa tunnu näkyvän tunnelin päässä, ei lukeminen tunnu ahdistavalta.

Kahden luetun Ravilon jälkeen voinen kai jo julistautua kirjailijan faniksi. Oli pakko käydä kirjastosta lisää Raviloa luettavaksi.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Salla ja Booksy.





Hilkka Ravilo: Kylmät kädet. Myllylahti 2007. 288 sivua.

4 kommenttia:

  1. Voi hitsi, Raviloa haluaisin itsekin lukea enemmän, mutta en ole edelleenkään lukenut muuta kuin sen Kuolleet lehdet, josta pidin kovasti. Saatavuusongelman kanssa painin edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raviloa ei taida olla kovin hyvin saatavilla. Ainakaan niitä vanhempia. Harmi, näitä voisi haalia omaan hyllyynkin.

      Poista
  2. Minäkin luin Ravilolta se Mesimarjani, pulmuni - vaikuttava, vaikka vähän häiritsevällä tavalla. On pitänyt lukea lisää, mutta jäänyt on. Ehkä saisin itseni poikien kanssa raahattua kirjastoon tässä joku päivä ja siellä oikealle hyllylle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä uskaltanut tuota Mesimarjaa edes vilkaista, taitaa olla sieltä rankemmasta päästä. Pitää sekin kyllä lukea, mutta säästelen sitä vähän.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.