keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Laura Paloheimo: Klaukkala

Laura Paloheimon viime syksynä julkaistu chick lit -esikoinen Klaukkala on lojunut kirjapinossani jo kauan. Kaipasin dekkariputken jälkeen jotain hieman kevyempää ja niinpä tartuin tähän, vaikka aavistelin kannen perusteella pahaa.

Kirjan alussa päähenkilö Julia viettää luksuselämää rikkaan ja kaikin puolin täydelliseltä vaikuttavan poikaystävänsä Robinin rinnalla. Julia työskentelee tv-tuotantoyhtiö Meisselissä ja suunnittelee kiivaasti häitään. Kuten arvata saattaa kaikki ei mene ihan niin kuin Julia on suunnitellut ja tämän elämä menee perusteellisesti uusiksi. Kotikaupunki Klaukkala tuntuu sittenkin hyvältä paikalta miettiä, mitä seuraavaksi.

Suoraan sanottuna en ollut kauhean innostunut kirjasta. En tiedä muodista tuon taivaallista. Tunnistan kyllä juuri ja juuri muodin suuret nimet ja muotitalot, mutta siihenpä se sitten jääkin. Liikutaan siis reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Pidän kovasti hömpästä ja tunnen välillä tarvetta napata luettavakseni jotain kevyttä, mutta tämä vaikutti jo vähän liiankin hattaraiselta. Kirjailijan lupaamaa blingiä oli mukana ainakin alkupuolella enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä minun pitäisi pysytellä kaukana muotia sivuavasta hömpästä.

Meinasin luovuttaa jo alkumetreillä, sillä laukut, kengät tai huippumuoti ylipäätään ei juurikaan kiinnosta. Kerronnan väliin ripotellut luonnehdinnat tuttavista laukkuina menivät minulta iloisesti ohi. “Köyhän miehen Sophie Kinsella”, käväisi mielessäni. En voinut olla vertaamatta tätä Himoshoppaaja-kirjoihin, sillä tässä liikutaan saman tyyppisessä maailmassa. Mutta siinä missä Kinsellan kirjoissa on hulvatonta huumoria kaiken shoppailun keskellä, tässä tuo huumoripuoli jäi aika ohueksi. Yritystä kyllä oli, mutta mitään lievästi huvittunutta hymähtelyä kummempaa se ei aiheuttanut tässä lukijassa. Lisäksi Himoshoppaaja-Becky on loppujen lopuksi varsin sympaattinen ja rakastettava hahmo, mutta Juliaan en oikein saanut otetta.

Loppu oli kursittu kokoon turhan nopeaan tahtiin ja Julian muutos Klaukkalaa karsastavasta muotivaatteita ja laukkuja hamstraavasta maailmanmatkaajasta seesteiseksi pikkukaupunkilaiseksi tapahtui turhankin kivuttomasti ja yllättäen. Harmittaa vietävästi, että kirja jäi loppujen lopuksi näin heppoiseksi, aineksia olisi ollut varmasti enempäänkin. Nyt käteen jäi vain lähinnä kokoelma lajityypin kliseitä. Chick lit voi olla paljon muutakin kuin säihkettä ja helppoja ratkaisuja. Esimerkiksi ulkomainen suosikkini Marian Keyes on käsitellyt kirjoissaan myös hieman vakavampia aiheita huumoria kuitenkaan unohtamatta.

En ole lukenut hirveästi uutta suomalaista hömppää vaan pitäytynyt enemmän luottokirjailijoissani kuten Tuija Lehtisessä ja  Enni Mustosessa joiden alkupään tuotanto on tullut luettua useampaan kertaan. En siis tiedä mitä aiheita ja miten uudemmat hömppäkirjailijat ovat käsitelleet. Pitäisi ehkä tutustua, mutta tämän jälkeen hieman arveluttaa. Otan kyllä  mielelläni vastaan suosituksia hieman paremmista uusista tulokkaista. Esimerkiksi sellaista kirjalijaa kuin Veera Vaahtera on kehuttu minulle, ehkä hänen kirjoistaan olisi hyvä aloittaa.




Laura Paloheimo: Klaukkala. Otava 2012. 319 sivua. Arvostelukappale


12 kommenttia:

  1. Julia oli todellakin oikea superbimbo ja kaikin puolin aika överi tyyppi (kaikki ne ripuli- ja kakkuunkaatumisjutut...) eikä herättänyt oikein sympatiaa vielä epäuskottavassa lopussakaan jossa sitten muka löysi itsensä ja plaaplaa. Marian Keyes on ihan kingi, tai siis queen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Juliasta! Ja Marian Keyes on kyllä ehdotonta huippua chick litissä. Hyllystä löytyy onneksi vielä monta lukematonta Keyesiä. :)

      Poista
  2. Minustakin on joskus mukavaa lukea hömppää, mutta jostain syystä vierastan tämänkaltaisia kotimaisia viihdekirjoja. Chick litin kaipuuseeni luenkin aina jotain brittiläistä tai irlantilaista (juuri Keyesiä, Kinsellaa, Fieldingiä tai Greeniä).

    Kotimaisista tuttuja ovatkin oikeastaan vain juuri mainitsemasi Enni Mustonen (jonka historiaan ja/tai maaseudulle sijoittuvat teokset ovat mielestäni useimmiten hyviä) ja Veera Vaahtera, jolta luin viime syksynä kirjan Onnellisesti eksyksissä (se oli mielestäni ihan kelpo kirja, kannattaa lukea!). Vaahteran kirjasta en olekaan muuten vielä blogannut, ajattelin lukea jossain vaiheessa kevättä naiselta ilmestyneen uutuuskirjan Rakkautta, vahingossa ja blogata noista kahdesta joko yhdessä tai peräkkäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Britit/Irkut tosiaan kirjoittavat sellaista hömppää, joka vetoaa minuunkin. Tuota Greeniä en ole vielä lukenut, vaikka on pitänytkin. Amerikkalaisista suosikkini on tällä hetkellä Diane Chamberlain, joka kirjoittaa aika koukuttavia tarinoita. Myös Jennifer Weinerista olen pitänyt.

      Kotimaisia on itsekin tullut luettua harmillisen vähän. Noiden kahden mainitsemani lisäksi olen lukenut Kirsti Ellilää. Pitää varmaan sitten tarttua tuohon Vaahteraan, kun kirjastossa sattuu vastaan. :)

      Poista
  3. Hyvä se dekkariputkikin on välillä katkasta - sitten taas jaksaa genreä :) Hain Kolibrin tänään kirjastosta, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Alkoi rikokset jo hieman uuvuttaa. Mukavia lukuhetkiä Kolibrin parissa! :)

      Poista
  4. En pidä hömpästä, mutta taisin tänään tilata brittiläistä kevyttä...Ihan uskomatonta minulle. Voisiko sitä olla keväällä jotenkin vajeessa vitamiineista, vähän sekaisin päästään etc.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosi hauska kommentti Leena. :)

      Mutta miekään en niin kauheasti pidä hömpästä, Klaukkala ei mielestäni hömppää, mutta oli silti väärä kirja minulle. Olet oikeassa lopun muuttuminen toisenlaiseksi oli liian nopeaa.

      Poista
    2. Se voi olla, että kevät sekoittaa pään. Sitä on nyt liikkeellä. ;)

      Poista
    3. Hanna, joo en tiedä miten tuosta lopun käänteestä olisi saanut uskottavamman. Ja väärä kirja oli tosiaan minullekin, pysyttelen mieluummin perinteisessä viihteessä kuin näin vahvasti muodilla kuorrutetussa.

      Poista
  5. Kirjan alku on täysin töttöröötä ja meinasin jättää loput kirjasta lukematta blondimaisen alun uuvuttamana. Näitä uusavuttomia blondeja saa katsella jopa televisiosta, jos jaksaa kiinnostaa...
    Piti ihan tarkistaa oma arvosteluni kirjasta viime vuodelta. Luin kuitenkin kirjan loppuun ja mielestäni loppu paransi kirjan uskottavuutta. Ystäväpiirissä on ihmisiä, jotka käyvät retriiteissä ja saavat sieltä voimaa.
    Ja hömppää pitää lukea aina välillä, tunnustan itsestäni löytyvän hömppän, joka katselee huippista. Bridget Jones on paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bridget Jones on kestosuosikki täälläkin! :)

      Minä jäin varmaan niin kiinni niihin laukkuihin sun muihin, että edes loppu ei pelastanut. Se tuli jotenkin liian nopeasti. Ehkä Julian sisäistä muutosta retriitin myötä olisi voinut kuvata jotenkin paremmin/enemmän. Retriittihän pakottaa varmasti ihmisen miettimään elämäänsä ja itseään ihan toisella tavalla, kun kaikki ylimääräinen riisutaan pois.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.