tiistai 12. huhtikuuta 2011

Päivät 10-12

Päivä 10: Lempiklassikko

Tunnustan lukeneeni klassikoita hävyttömän vähän. Siksi päätin osallistua klassikkohaasteeseen, joka tosin etenee erittäin huonosti. Mutta eipäs mennä nyt siihen. Tämä oli oikeastaan valinta kolmen selkeästi ylitse muiden olevan lukemani klassikon välillä. Ykköspaikan nappasi E. M. Forsterin Maurice, joka jätti taakseen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja muutamalla muullakin lempiklassikkona olevan Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Molemmat loistavia kirjoja joista pidän paljon, mutta halusin nyt nostaa esille tämän kirjan. Kirja julkaistiin vasta Forsterin kuoleman jälkeen vuonna 1971. Kirja kuvaa homoseksuaalista rakkautta ja tuohon aikaan (1913-1914 kun kirja alun perin on kirjoitettu) aihe oli hyvin arkaluontoinen, varsinkin sitä tuomitsemattomasta näkökulmasta kirjoitettuna. Tämä oli ensimmäinen Forsterin kirja, jonka luin ja innosti minut lukemaan miehen muutakin tuotantoa. Tosin ei aiheensa vuoksi, sillä se ei esiinny muussa tuotannossa, vaan ihan vain Forsterin tyylin takia.

Päivä 11: Kirja jota inhosin

Viha on niin voimakas sana, etten halua sitä käytää tässä yhteydessä. En muista palavasti vihanneeni mitään kirjaa, mutta jotkut ovat olleet huonoja lukukokemuksia. Tähän nyt kävisi se jo mainittu Kärpästen herra taas, mutta jospa unohdetaan se jo vihdoin. Lukioajoilta tulee mieleen toinen "pakkopulla", josta jäi lähinnä negatiivisia muistikuvia: Anu Kaipaisen Magdaleena ja maailman lapset. Kirjan idea ei auennut minulle ollenkaan tuolloin ja sitten siitä piti vielä keskustella luokan edessä. Suorastaan traumaattinen kokemus.

Päivä 12: Kirja, jota joskus rakastin, mutten enää

Monikin lapsuuden ja nuoruuden suosikki on varmasti menettänyt hohtoaan eikä enää tuntuisi samalta nyt luettuna. Suorastaan rakastin esimerkiksi Neiti Etsiviä ja harkitisin lähteväni mukaan Neiti Etsivä -haasteeseen, mutta en ole tullut tarttuneeksi vielä yhteenkään kirjaan. Voi olla, että tämä sarja on nimenomaan sellainen, joka ei aikuisena enää tunnu samalta ja viehätys on jäänyt jonnekin lapsuuteen.

4 kommenttia:

  1. Hauska ajatus tuo, että monet lapsuusajan kirjat ovat sellaisia, joita ei enää rakastaisi. Toisaalta monet klassisimmat lastenkirjat ovat niitä, joita rakastaa ikuisesti. Mutta Neiti Etsivät eivät ehkä kestä aikaa.

    Ai, sinä luet nyt Piikoja! Kirjasta tulee oma pääsiäislukemiseni. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mietin, että varmasti osa onkin rakkaita vielä aikuisena, mutta sitten on ne, jotka kuuluu vain siihen tiettyyn ikään (kuten nuo Neiti Etsivät). Miltähän Anni Polvan Tiina-sarja tai Merri Vikin Lotat tuntuisi nyt luettuina? Mie en muuten jostain syystä koskaan tullut lukeneeksi esimerkiksi Montgomeryn kirjoja, jotka ovat taatusti aikaa kestäviä. Ehkei niihin ole koskaan liian myöhäistä tarttua?

    Jep, Piiat on nyt luettavana (muun muassa) ja tähän mennessä olen pitänyt kovasti. :)

    VastaaPoista
  3. Kuutar, olet saanut blogistasi tunnustuksen. Käy kurkkaamassa Sateenkaarikommuuni-blogia. ;-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, lähdenkin heti vierailulle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.