perjantai 4. maaliskuuta 2011

Blogista ja bloggauksesta

Tämä tunnustus kysymyksineen on nyt kierrellyt blogeja ja koska useampikin lukemani bloggaaja on haastanut kaikki lukijansa mukaan vastaamaan kysymyksiin, minä päätin tarttua haasteeseen ja kerrata blogin ja bloggauksen historiaa omalta osaltani.

1. Milloin aloitit blogisi?

Piti oikein tarkistaa blogiarkistosta tarkka ajankohta, joka on 23.4.2008 eli kohtapuoliin on edessä 3-vuotissynttärit. Suunnittelen arvontaa synttärien kunniaksi, mutta katsotaan sitä sitten huhtikuussa.

2. Mistä kirjoitat blogissasi? Mitä kaikkea se käsittelee?

Tämä on kirjablogi eli kirjoitan lukemistani kirjoista sekä toisinaan muutakin kirjoihin liittyvää. Olen rajannut tämän vain kirjoihin, sillä minä pidin joskus toista blogia, jossa keskityin muihin juttuihin, mutta sen pitäminen jotenkin vain jäi.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?

Tähän en osaa sanoa oikein muuta kuin, että jokainen blogi on omalla tavallaan erityinen, sillä blogien pitäjät ovat erilaisia joten myös blogeista tulee erilaisia. Kirjamakuni on myös aika laaja, joten esillä on juttua kirjoista ihan laidasta laitaan (no, ainakin pyrkimys on sellainen...). Vaikka nyt kyllä näyttää, että esimerkiksi sci-fi ja fantasia on jäänyt vähemmälle. Jossain vaiheessa luin varsinkin fantasiaa todella innokkaasti, mutta nyt on ollut taukoa. Kirjavinkkejä olen kyllä kerännyt siltäkin puolelta ahkerasti.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Aloitin blogin pitämisen eräässä toisessa blogipalvelussa yleisluontoisella blogilla, johon kirjoitin kaikesta, mikä sattui mieleen juolahtamaan. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja tuntenut sen luontevana tapana ilmaista itseäni, joten blogin aloittaminen tuntui siinä mielessä hyvältä. Pidin myös aikaisemmin lukupäiväkirjaa, mutta sen pitäminen muuttui aika epäsäännölliseksi ja lopetin sen. Sitten löysin Bloggerin ja ensin aloitin (taas) yleistä höpinää sisältävällä blogilla, mutta lopulta perustin oman blogin kirjoille, sillä tuntui että haluaisin sittenkin kirjoittaa niistä enemmän kuin vain satunnaisia sivuhuomautuksia. Alun perin oli tarkoitus, että kirjoitan jotain ihan jokaisesta lukemastani kirjasta, mutta olen laiskistunut, sillä nyt läheskään kaikki kirjat eivät päädy blogiin asti. Pitäisi ehkä skarpata sillä saralla hieman. Nykyään tuo "yleinen bloggaaminen" on muuten jäänyt kokonaan pois ja tämä on ainoa blogi, jota aktiivisesti päivitän.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

En oikein tiedä. Olen miettinyt pitäisikö laajentaa blogia muuhunkin kuin kirjoihin liittyviin aiheisiin, kun aiemmin on toisaalla tullut kirjoitettua muustakin, mutta olen vähän epävarma. Jotain uutta haluaisin kyllä tuoda tänne, mutten vielä tiedä oikein mitä. Katsotaan nyt.

Moni onkin jo näihin kysymyksiin vastannut, mutta olisi mukava lukea myös vielä vastaamattomien mietteitä, joten minä(kin) haastan mukaan kaikki, jotka eivät vielä ole tehneet tätä. :)

3 kommenttia:

  1. Kivaa että tartuit tähän, on mukava lukea jotain jokaisen 'blogifilosofiasta' :-)

    VastaaPoista
  2. Pitäisköhän tarttua tähän haasteeseen itsekin.... Mä pidän niitä blogeja mielenkiintoisimpina, joissa on muutakin kuin pelkkiä kirja-arvioita. Yleiset kirjajutut, kirjoituksen omasta elämästä ja muusta tekee blogista vaihtelevamman ja persoonallisemman.

    VastaaPoista
  3. Booksy: Oli oikeastaan ihan paikallaan miettiä omaa bloggaustaan näiden kysymyksien kautta. :)

    Velma: Tartu ihmeessä tähän, minusta on ollut nyt mukava lukea muiden blogihistoriasta. Ja tuo on totta, että sopiva määrä muutakin kuin kirja-arvioita tuo blofiin vaihtelua ja kirjoittajan persoonaa enemmän esille. Itselläni tämä oli alun perin vain kirja-arvioita varten, enkä ole oikein osannut muuttaa sitä linjaa, vaikka muualla bloggaaminen on jäänyt. Nimessäkin on tuo lukupäiväkirja ihan sen takia. Mutta katsotaan, jos vaikka innostun kirjoittelemaan tänne muutakin tulevaisuudessa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.