perjantai 25. helmikuuta 2011

Karin Slaughter: Pelon huone

Odotin sitkeästi, että saan tämän kirjastosta lainaan (varaan kirjoja erittäin harvoin, sillä euron varausmaksu on ainakin näin opiskelijan näkökulmasta suuri) ja viimein odotus palkittiin. Kuten olen aiemmin tuonut esille, Karin Slaughter on lempidekkaristejani ja ehdottomasti lajityypin kärkikastia. Pelon huone on toinen osa Will Trent/Atlanta sarjaa.

tarina saa alkunsa, kun Atlantan varakkaalla esikaupunkialueella asuva Abugail Campano tulee kotiinsa tennistunnilta ja löytää tyttärensä verisenä yläkerrasta. Tämän viereen on polvistunut mies veitsi kädessään ja äiti, olettaen tämän olevan murhaaja, ajautuu kamppailuun miehen kanssa traagisin seurauksin. Paikalle kutsuttu Atlantan poliisi tekee tutkimuksissaan virheen ja erikoisagentti Will Trenti saa tutkinnan vastuulleen. Trentin pariksi määrätään vastahakoinen Faith Mitchell, joka ei voi sietää häntä. Kaksikon on kuitenkin ennakkoasenteistaan huolimatta työskenneltävä yhdessä, jotta rikos saadaan ratkaistua.

Will Trent on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista hahmoista, mitä dekkareissa on vähään aikaan tullut vastaan. Mies ei muistuta ulkoisesti poliisia ja hänellä on vaikea lukihäiriö, jota hän salailee kaikin keinoin muilta ja joka vaikeuttaa hänen työtään. Lisäksi hän on koulukodin kasvatti, jonka lapsuus on ollut kaikkea muuta kuin onnellinen. Tässä kirjassa yksin työskentelemään tottunut Will joutuu opettelemaan yhteistyötä eikä sekään suju ihan ongelmitta, varsinkaan kun pariksi määrätty Atlantan poliisin Faith Mitchell ei tunnu luottavan Williin tippaakaan. Kirjan mielenkiintoisinta antia olikin seurata tämän parivaljakon (työ)suhteen kehittymistä ja yhteistyötä kaikkine konflikteineen.

Seuraavassa kirjassa kirjailija tuo yhteen Will Trentin ja Grant County -sarjasta tutun Sara Lintonin, jonka elämä sai sarjan viimeisessä osassa traagisen käänteen. Myös Faith Mitchell on edelleen mukana. Kirja ilmestyy (Tammen sivujen mukaan) suomeksi kesäkuussa nimellä Kivun jäljet. Itse en malttanut odottaa tuota vaan ostin kirjan englanninkielisenä pokkarina, kun se sattui silmääni kirjakaupassa. Malttamattomana odotan sen lukemista, mutta ensin on luettava kirjastosta lainassa olevat (mielenkiintoiset) kirjat.

7 kommenttia:

  1. Tässä kirjassa oli yksi dekkarimaailman erikoisimpia alkuasetelmia seuraamuksineen, mutta ei puida liikaa, ettemme vesitä yllätystä uusilta lukijoilta.

    Ihan vetävin Slaughter tämä ei minulle kuitenkaan ollut, mutta siinä paremman puolella.

    Seuraava Slaughteria en tulekaan sitten sinulle lukemaan ennen kuin olen omani tehnyt. Minä odotan sinne kesäkuulle.

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä tässä tuli kyllä yllätys jos toinenkin heti alussa. Mutta tosiaan parempi olla paljastamatta liikaa.

    Will Trent on hahmona mielenkiintoinen ja vaikka Triptyykki ja tämä ovat molemmat olleet hyviä, oli Sara Linton-kirjoissa ehkä hitusen vetävämmät juonet. Katsotaan mitä tapahtuu, kun hahmot kohtaavat.

    Saa nähdä miten seuraavan kirjan lukeminen etenee, olen aika hidas lukemaan englanniksi. Saattaa kesäkuu olla äkkiä käsillä. :)

    VastaaPoista
  3. Karen Slaughter on minulle uusi tuttavuus. Nimen olen kuullut, mutta yhtään kirjaa en ole häneltä lukenut. Pitänee tarttua. Mistä kirjasta kannattaa aloittaa?

    VastaaPoista
  4. Suosittelen aloittamaan Grant County -sarjan ensimmäisestä osasta Sokaistu. Sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä päähenkilöiden elämä etenee kirja kirjalta. Päähenkilönä on lastenlääkäri ja patologi Sara Linton, joka asuu Heartsdalen pikkukaupungissa. Täältä löytyy lisätietoa kirjailijasta ja hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista
  5. Minä näin tämän kyseisen kirjan yksi päivä kirjaston hyllyllä, mutta kun huomasin kyseessä olevan uuden sarjan toinen osa, niin päätin jättää sen hyllyyn odottelemaan, että saan ensimmäisen osan käsiini.

    Nyt sitten lainasin ensimmäisen osan, Triptyykin. Se odottelee lukuvuoroaan - tuli vain taas niin iso pino lainattua lukemista, että ei tiedä minkä lukee seuraavaksi! :)

    VastaaPoista
  6. Joo nämä kannattaa tosiaan lukea ilmestymisjärjestyksessä. Ja ennen kolmatta osaa, Kivun huone, kannattaa lukea Sara Lintonista kertova kirjat, jos haluaa tietää mitä Saran elämässä tapahtui ennen tätä.

    Ja täälläkin kamppaillaan edelleen saman ongelman parissa eli on kirjoja mistä valita, kun vain osaisi. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä! Pitää lisätä lukulistalle. Kun vain ehtisi lukea kaikki listalle päässeet kirjat..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.