tiistai 9. marraskuuta 2010

Ian McEwan: Polte

Ian McEwan on yksi lempikirjailijoitani, vaikka olen lukenut häneltä vasta neljä kirjaa ja lukematta ovat vielä muun muassa paljon kehutut Lauantai ja Ikuinen rakkaus. Sovitus oli ensimmäinen lukemani McEwan ja se onnistui lumoamaan minut täysin ja olen pitänyt paljon myös muista lukemistani (Rannalla ja Amsterdam). Silti tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tästä kirjasta, en oikein tiedä mitä sanoa. Se ei johdu siitä, että kirja olisi ollut huono, päinvastoin, tuntuu etten osaa sanoa mitään, mikä tekisi oikeutta kirjalle. Varoituksen sana kirjaa vielä lukemattomille: tekstini sisältää jonkinasteisia juonipaljastuksia.



Kirjan päähenkilö on Nobel-palkittu fyysikko Michael Beard, joka ei tosin ole saanut palkitsemisensa jälkeen aikaiseksi fysiikan rintamalla juuri mitään mainittavaa. Hän johtaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta olematta kuitenkaan tosissaan kiinnostunut työskentelemään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Henkilökohtaisessa elämässäkään ei Beardilla mene kirjan alussa kovin lujaa, sillä viides avioliitto natisee liitoksistaan, mutta tällä kertaa Beard on yhä rakastunut vaimoonsa, joka puolestaan on löytänyt uuden miehen. Beard, joka ei ole tottunut olemaan se, jota petetään, kärvistelee mustasukkaisuuksissaan. Sitten onneton sattuma heittää Beardin tielle mahdollisuuden päästä taas pinnalle (ammatillisesti ja muutenkin), mutta miten loppujen lopuksi käykään?

Kirjan päähenkilö on kieltämättä kaikkea muuta kuin sympatioita herättävä: ylipainoinen, kuusikymppinen, paatunut naissankari, jonka menestystä naisten parissa voi vain ihmetellä ja joka kaiken lisäksi häikäilemättä varastaa kollegansa idean edistääkseen omaa uraansa. Jotenkin Beardin hahmo oli minusta lähinnä tragikoominen ja sitä korostivat vielä kaikki tahattoman koomiset tilanteet joihin hän tarinan edetessä ajautui. Outoa kyllä toivoin koko ajan, että lopussa hänelle kävisi hyvin, kaikesta huolimatta.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä eletään vuotta 2000, toisessa 2005 ja kolmannessa 2009. Kun ensimmäisessä osassa Beard yrittää kaikin keinoin roikkua kiinni hajoamaisillaan olevassa viidennessä avioliitossaan, niin viimeisessä hän on tilanteessa, jossa kaksi naista on kiihkeästi rakastunut häneen ja haluaa hänet vain itselleen eikä Beard taas tiedä oikein mitä haluaa (ehkä säästää kakun ja syödä sen...). Ainoa, josta hän vaikuttaa aidosti välittävän, on hänen pieni tyttärensä, joka on varauksettoman kiintynyt isäänsä.

Eihän tämä voi loppua hyvin, ajattelin jossain vaiheessa kirjaa, enkä minä ihan väärässä ollutkaan. Tosin loppu jäi kutkuttavan avoimeksi ja Beard keskelle elämänsä sotkuisinta tilannetta. Kirjaa on kuvattu satiiriksi ja sitähän se olikin, hauska sellainen. Uskomattomat tapahtumat pistivät nauramaan kerta toisensa jälkeen, vaikka taustalla olikin myös vakavia aiheita (kuten mainittu ilmastonmuutos).

Nyt mietin, miksi minulla on vielä lukematta niin monta McEwania.

5 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja lainassa kirjastosta mutta vielä lukematta joten en nyt lue arvosteluasi mutta plaaan siihen luettuani kirjan:) McEwan on yksi minunkin suosikkikirjailijoitani vaikka olen lukenut vasta puolitoista hänen kirjaansa;D

    VastaaPoista
  2. Kuutar ja Sanna, mahtavaa;-)

    Minulta tulee tänä vuonna vielä KAKSI Ian McEwania! Ihmetelkää vaan! Olen tehnyt Poltteen, Lauantain, Sovituksen ja Sementtipuutarhan. Lukenut olen Amsterdamin, mutta paljon ennen blogiani.

    Polte oli erinomainen, tosin hieman häiritsi fysiikan parissa liikkuva aihe, kun taas esimerkiksi Lauantaissa oli helpompi tajuta Berownen ammatti kirurgina...

    Ian McEwan on must♥

    VastaaPoista
  3. Sanna: Joo, ei kannata lukea tätä ennen kuin olet kirjan lukenut, sen verran paljastin tässä. Ja McEwaniin jää tosiaan helposti koukkuun! :)

    Leena: Jään odottamaan! Pitäisi minunkin lukea ne vielä lukematta olevat. Ja minulta meni nuo fysiikka-aiheet suurimmaksi osaksi yli hilseen, kun en ole koskaan oikein fysiikkaa tajunnut. Mutta mielenkiintoista silti. :)

    VastaaPoista
  4. No niin nyt olen minäkin lukenut tämän McEwanin uusimman ja pidin kyllä taas tosi paljon! Tosin minuakin hiukan häiritsi se kaikki teksti fysiikasta, sillä henkilökohtaisesti se ei kiinnosta minua enkä ymmärrä siitä juuri mitään. Mutta kokonaisuudessaan teksti oli taas häkellyttävän hypnoottista, että upposin tyystin Michael Beardin elämään.

    VastaaPoista
  5. Ian McEwan osaa, ei voi muuta sanoa! Pitää lukea kyllä lisää mahdollisimman pian.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.