torstai 7. lokakuuta 2010

Kirjastoista

Yleinen kirjasto täytti maanantaina 150 vuotta (onnea virkeälle vanhukselle minultakin!) ja sen kunniaksi Valkoinen kirahvi lähetti bloginsa lukijoille haasteen ja arvonnan, johon aion osallistua ja johon kannustan muitakin osallistumaan (käykääpä kurkkaamassa). Keskustelua kirjastoista on käyty viime aikoina myös mm. K-blogissa ja Inalla.

Itse luonnehtisin itseäni kirjastojen suurkuluttajaksi. Käyn kirjastossa vähintään kerran viikossa, toisinaan useamminkin (esim. tällä viikolla olen käynyt jo kahdesti), kun käyn pääkirjaston lisäksi sivukirjastoissa ja vielä kirjastoautollakin silloin tällöin.

Tänään kirjastossa käydessäni jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi taas lainannut kauheaa kasaa kirjoja, kun ennestään on lainassa jo kymmenen kirjaa ja opiskelu tuntuu ryöstävän rikollisen paljon aikaa lukemiselta (ei sillä, että opiskelu jotenkin tympisi, mutta olisi ihan hienoa, jos ehtisi lukea enemmän). Sydän verta itkien jätin uutuushyllyyn Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, sillä uutuutena sen laina-aika olisi ollut kaksi viikkoa, joten tuskin olisin sitä kerinnyt lukea, kun tosiaan on lainassa paljon muutakin (myös pari muuta kahden viikon kirjaa). No ehkä kuitenkin jätän tämän kirjan sinne joululahjalistalle.

Täytyy tunnustaa, että mikäli en olisi "köyhä opiskelija" ostaisin varmasti enemmän kirjoja, mutta nyt olen joutunut hillitsemään itseäni siinäkin suhteessa ja kirjasto on suorastaan elinehto. Ainoa asia mikä harmittaa on se, että uusimpia tai muuten vaan suositumpia kirjoja joutuu aina odottamaan, joskus pitkäänkin. Koska en yleensä varaa kirjoja (euron varausmaksu tuntuu opiskelijan kukkarossa kummasti), joudun harrastamaan niiden kyttäystä netissä ja "täsmäiskuja" kirjastoon. Lisäksi kahden viikon laina-aika ja varausjonot ovat huono yhdistelmä.

Kirjastosaldoni:

Lainat tällä hetkellä: 11
(Vuoden alusta: 121)
Kirjastokäynnit lokakuussa: 3

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minä ostan kirjoja välillä jopa muutaman kuukaudessa ja sitten voi mennä useampi kuukausi, etten ostakaan yhtään. Kuitenkin olen kirjaston suurkuluttajakin. Katsoin omista kirjastotilinitiedoista nuo samat jutut kuin sinä ja yllätyin itsekin:

    Lainat tällä hetkellä: 20 ( 1/4 on lastenkirjoja!)
    Vuoden alusta: 382 (oho!)
    Kirjastokäynnit lokakuussa: 2

    VastaaPoista
  2. Mieki olen kirjaston suurkuluttaja. Nyt vain kaikki lähikirjastoni ovat rempassa ja kirjastomatkat ovat vähän pidempiä kuin normaalisti. Käytän myös yliopiston kirjastoa ja uutuuksien kohdalla tätä 2vrk laina-aikaa melkein päivittäin.
    Meillä varausmaksu Helsingissä on 50senttiä, mutta kyllä siitäkin aika ison potin saa kerättyä, kun usein varailenkin.

    VastaaPoista
  3. Susa: Minäkin ostelin kirjoja aika usein, kun olin töissä, mutta nyt kun taas opiskelen, on pitänyt rajoittaa sitäkin. Tosin nyt ostin muutaman kirjan alesta. Oho, sinullahan on vuoden lainasaldo aika kunnioitettava tähän mennessä!

    Tomomi: Mulla on niin, kun asun suhteellisen pienessä kaupungissa, että kirjastot on aika kohtuullisen matkan päässä, siksi niissä tuleekin käytyä niin usein. Lähin on itseasiassa alle kilometrin päässä kotoa eikä pääkirjastokaan ole kaukana. Mulla on kortit myös yliopiston ja ammattikorkean kirjastoihin, mutta aika harvoin tulee niissä käytyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.