lauantai 9. lokakuuta 2010

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Pakko aloittaa kirjan ensimmäisellä lauseella, sillä se kuvaa loistavasti kirjan läpi kulkevaa tunnelmaa ja sopii myös kirjan nimeen:

"Joulukuun 15. päivänä, kuukausi sen jälkeen kun olin palannut työhön sairasloman jälkeen, alkoi lumisade."

Lumisade taustoittaa tapahtumia ja maisemaa koko kirjan ajan, se kietoo myös lukijan pehmeään vaippaansa. Päähenkilö, oikeustieteen professori, huomaa  lehdestä, että hänen nuoruudenrakastettunsa Sigrid, saksalainen terroristi, on vapautettu vankilasta. Päähenkilö kapuaa ullakolle tutkimaan vanhoja papereitaan ja muistelemaan aikaa Heidelbergissä Sigridin kanssa joskus kauan sitten. Yhteys naiseen on katkennut,  päähenkilö on asettunut Suomeen ja perustanut perheen. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän miettii kuinka pasifistisesta Sigridistä on oikein tullut Punaisen armeijakunnan terroristi? Työmatkallaan mies päättää matkustaa Saksaan aikeenaan löytää Sigrid, nähdä hänet vielä kerran.

Haahtelan tyyli on omanlaisensa, runollinen, kaunis, paikoin haikea. Minut se on onnistunut lumoamaan täysin kahden kirjan perusteella (aikaisemmin lukemani on Perhoskerääjä). Haahtela osaa kuvata taitavasti erilaisia tunnelmia niin, että lukijakin pystyy ne aistimaan ja tuntemaan, uppoutumaan niihin mukaan. Kirjan tunnelma ja sen tapahtumat jäävät mieleen kummittelemaan jälkeenpäin. Haahtela ei tarjoa valmista loppuratkaisua vaan loppu on avoin, lukijan itsensä tulkittavissa. Kirja sai minut myös kaipaamaan lumisadetta, valkeita hiljalleen leijuvia hiutaleita. Ehkä pian saammekin ensimmäisen lumisateen.

6 kommenttia:

  1. No niin, sinä teit tämän;-) Olen lukenut Lumipäiväkirjan muutama vuosi sitten, mutta en omista. Otin sen joku aika sitten kirjastosta lukeakseni uudelleen ja tuodakseni blogiin. Kuljetaanpa me nyt sun kanssa samoilla linjoilla...

    Well...en siis ehtinyt ja ajattelin, että sitten kun on oikeasti talvi etc.

    Pidin tästä aivan valtavasti ja myös Lumies piti. Joel Haahtela on niitä harvoja suomalaisia mieskirjailijoita, jotka kiinnostavat minua.

    Voinhan minäkin tämän sitten joskus tehdä...joskus...lumisateessa.

    VastaaPoista
  2. Enpä ole lukenut Haahtelan kirjoja ollenkaan. Minun pitäisi ryhdistäytyä ja päästä siitä ennakkoluulostani, jonka mukaan suomalaiset eivät osaa kirjoittaa hyviä romaaneja. Outoa. Tämäkin kuulosti jännältä!

    VastaaPoista
  3. Leena: Juu, luin tämän jo jokin aika sitten, mutta nyt vasta sain kirjoitettua. Toinen kirjani Haahtelalta ja näyttää vahvasti siltä, että luen loputkin vähitellen. Nyt lainassa on Katomispiste. Täytyy sanoa, että minäkään en hirveästi tule lukeneeksi kotimaisia mieskirjailijoita. Ei tule äkkiä kuin yksi muu mieleen.

    Ahmu: Suosittelen kyllä ainakin kokeilemaan tätä. :) Ja onhan noita muitakin hyviä suomalaisia toki, vaikka minullakin ulkomaiset kirjailijat näyttävät jyräävän, ainakin täällä blogissa. Pitäisiköhän ottaa ihan tavoitteeksi lukea enemmän kotimaista.

    VastaaPoista
  4. Hauskaa, tämä on ehdottomasti yksi sellaisista kirjoista, joka sopii talveen. Ehkä palaan tähän myöhemmin minäkin...

    Pidin tästä, mutta en vaikuttunut. Elena on edelleen Haahtelalta se Kirja, johon mielelläni palaan.

    VastaaPoista
  5. Elena on minulta vielä lukematta, kuten moni muukin hänen kirjansa. Nyt tuntuu, että voisin lukea vielä lukemattomat ihan pian. :)

    VastaaPoista
  6. Mäkin rakastuin Perhoskerääjään, mutta Elenasta en niin kauheasti tykännyt. Lumipäiväkirja odottaa omassa hyllyssä joten se tulee todennäköisesti luettua seuraavaksi.
    Aika ulkomaalaispainotteista on omakin lukemistoni mutta pikkuhiljaa olen alkanut tutustua myös kotimaisiin kirjailijoihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.