perjantai 9. heinäkuuta 2010

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Nämä kirjat tuntuvat olevan jatkuvasti lainassa kirjastoista, mutta onneksi tämä löytyi isältäni hyllystä (kuten seuraavakin, kiitos minun joka, perin itsekkäistä syistä, ostin nämä isälleni lahjaksi). Jotenkin vain tuli sellainen olo, että pakko saada lukea tämä jatko-osa.

Tarina lähti rullaamaan oikeastaan melkein heti, vaikka takakannessa mainostetut murhat tapahtuivatkin vasta parin sadan sivun jälkeen. Kirjoitin aiemmin jo tästä itseäni risovasta piirteestä dekkareiden suhteen eli liian yksityiskohtaisista takakansista. Nytkin, vaikka tarina oli alusta asti otteessaan pitävä, mietin, milloin ne murhat oikein tapahtuvat. Paljastan nyt itsekin liikaa tekstissäni.

Lähtökohta ei siis kirjan alussa ole ne kuuluisat murhat. Lisbeth, jonka rahahuolet ovat ohi, sillä hän on nyt upporikas, palaa Ruotsiin kierreltyään ulkomailla. Hän jatkaa Mikael Blomqvistin välttelyä edelleen menestyksekkäästi. Samaan aikaan Mikael alkaa valmistella artikkelisarjaa ja kirjaa seksikaupasta ja prostituutiosta aihetta tutkineiden Dag Svenssonin ja Mia Bergmanin kanssa. Kirja ja artikkelit paljastavat laajan seksikaupan Itä-Euroopan ja Ruotsin välillä. Bisnekseen on sekaantunut miehiä Ruotsin johtopaikoilta, monella on siis paljon menetettävää. Kun Dag ja Mia murhataan syyllisiä ei kummallista kyllä aleta etsiä heidän tutkimustensa kohteista vaan poliisit aloittavat ajojahdin, jonka kohteena on Lisbeth Salander. Vankat todisteet viittaavat Lisbethin syyllisyyteen. Mikael ei kuitenkaan usko, että Lisbeth olisi murhien takana ja alkaa tehdä omia selvityksiään seuraten Dagin ja Mian tutkimusten tarjoamia johtolankoja.

Stieg Larsson on onnistunut luomaan poikkeuksellisen mielenkiintoisen joskin turhan epäuskottavan henkilöhahmon, Lisbeth Salanderin. Kyllä minä Lisbethistä pidän kovastikin, enhän muuten jaksaisi lukeakaan tätä sarjaa, niin keskeinen hahmo Lisbeth on, mutta välillä hän vaikuttaa jopa raivostuttavan nerolta ja taitavalta ja älykkäältä ja ties mitä, lähes yliluonnolliselta. Olen samaa mieltä erään kirjan henkilön kanssa, joka arveli Lisbethin olevan lievästi autistinen (kenties asperger).

Lukiessani mietin, että tässä kirjassa oli myös miehiä jotka vihaavat naisia, yhtä lailla kuin edeltäjässään. Välillä oikein ärsytti muun muassa joidenkin poliisien aivan ilmeinen naisviha, jopa naiskollegaa kohtaan. En tiedä, kuinka realistista se oli, vaikea sanoa, kun en tiedä tarkemmin, mutta vaikutti jotenkin itsetarkoitukselliselta.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä käänteitä toisensa perään tässä kirjassa kyllä riitti ja aihekin oli aina ajankohtainen ja tärkeä. Jotenkin vain tuntui, että itse teema oli sivuseikka tai ainakin minusta siitä olisi saanut irti enemmänkin. Nyt keskityttiin toimintaan. En silti valita suuremmin, kyllä minulle toimintakin kelpaa. Loppu jäi ikävästi sellaiseen kohtaan, että seuraava osa on varmaan luettava piakkoin. Ei tosin ihan heti, ettei tule yliannostusta.


½

2 kommenttia:

  1. Monen sarjan lukeneen mielestä juuri viimeinen osa taitaa olla se kaikkein paras. Saa nähdä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.