maanantai 12. heinäkuuta 2010

Gerritseniä kerrakseen

Luin putkeen kaksi Gerritsenin kirjaa, nyt on enää kaksi viimeisintä suomennosta lukematta (ja tietenkin se vasta ilmestymässä oleva).

Tess Gerritsen: Katoaminen

Tässä Gerritsenin kirjassa liikutaan samoissa teemoissa kuin Tyttö joka leikki tulella kirjassa.

Maura Isles kokee elämänsä järkytyksen, kun kuolleeksi julistettu nainen herääkin henkiin ruumishuoneella. Nainen kiidätetään sairaalaan ja Maura joutuu vastailemaan toimittajien kyselyihin. Viimeisillään raskaana oleva Jane Rizzolli on sairaalassa tutkimuksissa, kun samainen, aiemmin kuolleeksi luultu, nainen ampuu vartijan univormussa olleen miehen ja ottaa Janen ja viisi muuta panttivangiksi.

Tämä oli hieman erilainen Isles & Rizzolli kirja. Välillä seurataan panttivankidraaman vaiheita, välillä Mila nimisen tytön kohtaloa. Mila on yksi monista laittomasti maahan tuoduista prostituoiduista. Kuten niin monet muut Itä-Euroopasta Amerikkaan suurin unelmin lähteneet tytöt, myös Mila on luvatun työpaikan sijasta joutunut seksiorjaksi syrjäiseen taloon, jossa ”merkittävät” miehet käyvät maksua vastaan käyttämässä tyttöjä hyväksi. Järkyttävä, mutta surullisen tosi skenaario.

Suhdekiemurat olivat taka-alalla tässä kirjassa ja nyt keskityttiin koko ajan itse tapaukseen. Kumma kyllä tämä ei häirinnyt yhtään, sillä kirjan käänteet veivät tällä kertaa mukanaan.

½

Tess Gerritsen: Mefisto-klubi

Taas ollaan tutuilla ja turvallisilla urilla. Tai ainakin melkein, sillä tällä kertaa murhaajassa on jotain erikoista.

Nainen löytyy raa'asti murhattuna ja murhapaikalla on omituisia symboleja. Onko kyse saatananpalvojista vai onko kaikki harhautusta? Mukaan tutkimuksiin sekaantuu myös salaperäisen Mefisto-klubin jäseniä, jotka uskovat demonien olemassa oloon ja ovat vakuuttuneita, että murhaaja ei ole ihminen laisinkaan.


Mitähän tästä sanoisi. Kerronta ja tarina oli kyllä taattua Gerritseniä, mutta tuo demoniteema ei oikein vakuuttanut. Olen aikalailla Mauran linjoilla mitä uskonasioihin tulee, joten sikälikin tämä meni nyt hieman yli hilseen. Vaikka eipä sitä oikeastaan saatu todistettua, että murhaaja olisi varsinaisesti ollut demoni eikä sitäkään, että demoneja olisi (kirjan maailmassa) olemassa.

Pakko mainita myös, että välillä itse murhatutkimukset jäivät paitsioon, sillä minua kiinnosti enemmän päähenkilöiden yksityiselämän käänteet (kuten mitä ihmettä Janen vanhempien välillä on meneillään ja miten Mauran ja Daniel Brophyn suhde oikein etenee sekä miten Jane selviytyy äitinä olemisesta). Teki mieli hyppiä ”tylsät murhien selvittely jorinat” yli ja mennä suoraan ihmissuhdekohtiin. Mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut? Olenko tullut vanhaksi? Romanttiseksi? Tylsäksi? Vai johtuuko kirjallisten ihmissuhdekiemuroiden ylenmääräinen kiinnostavuus oman suhde-elämän olemattomuudesta. Analyysit sikseen, olenhan aina lukenut romanttista hömppää. Mutta aiemmin murhakirjoissa ei ole suhdekuviot vieneet pääosaa kiinnostuksestani näin tehokkaasti.

½

3 kommenttia:

  1. Minulla on myös kaksi viimeisintä Gerritseniä lukematta:) Ja kohtahan sieltä on taas uusi käännös tulossa, kivaa:)!

    VastaaPoista
  2. Ei voi mitään: Gerritsen on must!

    Minusta hänen kirjansa ovat olleet varsin tasalaatuisia, joten odotan kiinnostuneena myös uutuutta. Jotenkin oudosti mieleeni on jäänyt tuo seksiorjajuttu, sillä se oli niin...niin...toivottoman kauheaa.

    Ei se ole ikäkysymys, että seuraa näiden dekkarien patologien ja etsivien ja poliisien yksityiselämää kiinnostuneena. Minusta tuntuu, että luen Patricia Cornwellia vain Kay Scarpettan persoonan takia! Ja Marone on myös kiinnostava henkilö;-)

    VastaaPoista
  3. Niin, ei se tosiaan taida olla iästä kiinni. Olen vain jotenkin kiinnittänyt erityisesti huomiota tähän "ilmiöön" vasta viime vuosina. Saattaa muuten olla, että olisin lopettanut Cornwellin kirjojen lukemisen jo ajat sitten ellen olisi niin kiinnostunut Scarpettan (ja vähän muidenkin) yksityiselämän kuviosta. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.