lauantai 19. kesäkuuta 2010

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Onnistuin pitkään välttämään tämän kirjan lukemista, joskin en tietoisesti, se vain ei aiemmin päätynyt luettavakseni. Olin toki lukenut kirjasta niin positiivisia kuin negatiivisiakin arvioita ja tietoinen koko sarjan saamasta suosiosta. Niinpä minun sitten piti viimein ottaa selvää, mihin tuo suosio perustuu.

Kirja lähti kohtalaisen hitaasti liikkeelle minun makuuni. Minulla on taipumusta lyhytjänteisyyteen ja jos tarina ei lähde rullaamaan tarpeeksi nopeasti pistän kirjan syrjään ja otan luettavakseni jotain muuta.Tämä ei välttämättä ole kaikkein paras ominaisuus, mutta olen tullut siihen tulokseen, että maailmassa liikaa hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa tuhlattavaksi sellaisiin, jotka eivät tunnu iskevän. Joka tapauksessa en halunnut luovuttaa helpolla tämän kirjan kohdalla sillä se vaikutti mielenkiintoiselta. Onneksi en luovuttanut, sillä kun juoni pääsi kunnolla liikkeelle oli kirjaa lähes mahdoton laskea käsistään. Hyvän dekkarin merkki minun mittapuullani.

Juonesta sen verran, että Millennium lehden toimittaja Mikael Blomkvist palkataan tutkimaan vuonna 1966 kadonneen Harriet Vangerin tapausta. Varakkaan teollisuussuvun jälkeläinen katosi jälkiä jättämättä ja todennäköisin ratkaisu tuntuu olevan henkirikos, mutta hämärän peitossa on kuka, miten ja miksi, sillä ruumista ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Tutkimusten lomassa Mikael tutustuu Lisbeth Salanderiin, naiseen, jolla on vähintäänkin hämärä tausta ja joka on luonteeltaan epäluuloinen ja erakoitunutkin, mutta äärimmäisen älykäs. Oikeastaan en halua paljastaa juonesta tämän enempää. Mielestäni kirjojen (varsinkin dekkarien) takakansissa paljastetaan liian paljon kirjasta. Pieni yleiskuvaus alkuasetelmasta ja pääteemasta riittäisi. En halua tietää jo takakannessa kuka murhataan, jos mainittu murha tapahtuu vasta parin sadan sivun jälkeen, näin esimerkkinä. Eli yksityiskohtaiset juonireferaatit pois takakansista, kiitos.

Kirjan henkilöistä Lisbeth Salander on ehdottomasti mielenkiintoisin värikkään taustansa ja luonteensa takia. Tosin hiukan pisti välillä ärsyttämään Lisbethin ylivertainen älykkyys ja taitavuus varsinkin tietoteknisissä asioissa, joka luisui jo epäuskottavan puolelle. En ota kantaa kirjan (väitettyyn) yhteiskuntakriittiseen puoleen vaan totean sen olevan erittäin hyvää viihdettä lajissaan. Seuraava osa on muuten parasta aikaa luettavanani ja on vähintään yhtä koukuttava.

½

2 kommenttia:

  1. Minulta on pari mieslukijaani kysynyt, miksi en tee tätä kirjaa. En osaa vastata muuta kuin 'en tiedä' tai sitten viittaan vain sinun lausumaasi, että maailmassa ei millän ehdi lukea kaikkia kirjoja, joten on pakko priorisoida. Tämän ovat varmaan useammat nähneet leffana kuin lukeneet.

    Sinun kertomanasi tämä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta kun luin kirjasta sen ilmestyessä esittelyn, minussa ei värähtänyt mikään.

    Kirjan nimi on lukemaan provosoiva.

    Yritän olla oikein tarkka dekkarien kanssa, etten tee juonipaljastusta. Joskus jopa vähän sekoitan kuviota;-)

    VastaaPoista
  2. Tavallaan ymmärrän tämän kirjan ja koko sarjan suosion, mutta en nyt tiedä oliko tämä kuitenkaan sen erikoisempi tai parempi kuin monet muutkaan dekkarit, joista ei ole kohistu yhtä paljon. Ei siis huono, mutta ei kaikkein paraskaan välttämättä.

    Itse en ole nähnyt elokuvaa ja todennäköisesti odottelen, että se näytetään televisiossa, ei ole mikään kiire nähdä sitä, kun on lukenut kirjan.

    Nimi on todellakin provosoiva, mutta sanoisinpa, että sarjan toisesta osasta löytyi myös miehiä jotka vihaavat naisia, ehkä jopa useampiakin kuin tästä.

    Samoin minä varon dekkarien juonikuvioista kertoessani, etten tule kertoneeksi liikaa. Mikään ei pilaa lukunautintoa niin kuin se, että tietää jo etukäteen turhan paljon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.