maanantai 28. kesäkuuta 2010

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

Pidin todella paljon kirjailijan kirjasta Ystävät hämärä jälkeen. Se oli jotain ihan erilaista mihin olin aiemmin törmännyt vampyyrikirjojen saralla. Oikeastaan se oli paljon muuta kuin pelkkä vampyyrikirja. Niinpä olin innoissani, kun löysin kirjailijan tuoreimman suomennoksen kirjastosta.

Tässä kirjassa ei ollut vampyyreja, mutta muuten meno oli kyllä paranormaalin puolella. Kyseessä on taas sen tyyppinen kirja, että juonesta ei voi paljastaa hirveästi pilaamatta lukunautintoa. Sen verran kuitenkin voi kertoa, että tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle Domarön saarelle. Kirjan päähenkilö Anders palaa saarelle kaksi ja puoli vuotta tyttärensä Majan katoamisen jälkeen. Maja katosi mystisesti jäljettömiin keskellä kirkasta päivää järvenjäällä. Katoamiseen ei löydy järjellisiä syitä ja tapaus pysyy täydellisenä mysteerinä. Anders on huonossa jamassa eikä saarelle paluu paranna hänen olotilaansa yhtään. Sitten eräänä päivänä pöytään on ilmestynyt lapsen kaivertamalta näyttävä teksti ”KANNA MNUA”. Myös muuta outoa alkaa tapahtua samoihin aikoihin. Mitä oikein on tekeillä?

John Ajvide Lindqvistillä osaa punoa arvoituksellisia ja monitasoisia kertomuksia, jotka vievät mukanaan. Lindqvistin tyyli on omaleimainen. En oikein tiedä mihin kategoriaan hänen kirjansa sijoittaisin. Niissä on maagiseksi realismiksi tunnistettavia elementtejä, mutta myös paljon muuta. Ne eivät ole missään nimessä pelkkää fantasiaa vaan ne voisi aivan hyvin luokitella myös psykologisiksi romaaneiksi, sillä erotuksella, että ihan kaikkia tapahtumia ei voi järjellä selittää. Pääosassa ovat silti ihmiset omine ongelmineen ja menneisyyksineen, joista ei niin helposti pääse eroon.

3 kommenttia:

  1. Olisiko tämä psykologinen dekkari? Niissä voi tapahtua outoja juttuja ilman että ollaan välttämättä ns. fantasiakirjallisuuden parissa. Minulle tuli ihan ekaksi mieleen Johan Theoronin Hämärän hetki ja Yömyrsky. Niissäkään kaikelle ei löytynyt selitystä.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä kirja muistutti ehkä eniten joitain Stephen Kingin kirjoja. Sellaisia, joissa kauhu ei ole kuitenkaan pääosassa. Jos mun pitäisi tämä johonkin luokkan laittaa, niin kauhun puolelle varmaan. Eriskummallinen ja jännä kirja oli. :)

    VastaaPoista
  3. Käypiä määritelmiä kaikki. :) Theorin käväisi myös itselläni mielessä, vaikka tuo Yömyrksy on harmi kyllä vielä lukematta. Mietin myös pitkään tuon kauhun puoleen kallistumista, mutta jotenkin arastelin sitä genreä käyttää. Kauhuelementtejä oli myös jonkin verran, mutta se ei tosiaan ollut pääosassa. Tämä oli sekoitus vähän kaikkea. Voi suositella monenlaisista kirjoista pitäville.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.