Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2009.

Ann Cleeves: Punaista tomua

Kuva
Punaista tomua on kolmas osa Cleevesin Shetlanti -sarjasta, johon olen kovasti mieltynyt.

Jimmy Perezin kollegan Sandyn isoäidin mailla suoritettavilta arkeologisilta kaivauksilta löytyy ihmisen luita. Pian tämän jälkeen sattuu kuolemantapaus, jota ensin tutkitaan vahinkona, mutta poliisit eivät ole täysin vakuuttuneita siitä, ettei kyseessä ole murha. Kun samalla paikalla kuolee toinenkin ihminen Perez ei suostu uskomaan pelkkään sattumaan. Kaiken taustalla tuntuu piilevän vanhoja sukusalaisuuksia ja pitkäaikaista kaunaa.

Jälleen kelpo dekkari Cleevesiltä. Erityisesti minusta on mielenkiintoista seurata Jimmy Perezin ja Fran HUnterin suhdetta, joka eteni tässäkin kirjassa mukavasti. Ainoa asia johon olin hieman pettynyt, oli loppuratkaisu. Jotenkin olisin odottanut jotain ihan muuta, mutta loppu olikin jotenkin lattea minusta. Mutta muuten oikein mainio kirja omassa lajissaan.

Cecelia Ahern: Ihmemaa

Kuva
Tutustuminen ulkomaiseen hömppään jatkuu. Cecelia Ahernia en ollut vielä lukenut, vaikka olen monesti aikonutkin.

Vähän päälle kolmekymppinen Sandy Shortt etsii työkseen kadonneita ihmisiä. Ihmisten ja tavaroiden katoaminen on ollut hänelle pakkomielle jo lapsuudesta lähtien. Sandy haluaa epätoivoisesti selvittää mihin jälkiä jättämättä kadonneet oikein päätyvät. Toisaalla Jack Ruttle, jonka veli Donal on ollut vuoden kateissa, huomaa Sandyn lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen ja päättää ottaa yhteyttä. Hän sopii tapaamisen Sandyn kanssa, mutta Sandy ei ilmesty paikalle. Jack on vakuuttunut, että Sandy on kadonnut itsekin ja alkaa epätoivoisesti jäljittää tätä. Sandy on todellakin kadonnut. Hän on päätynyt salaperäiseen paikkaan, josta ei näytä olevan minkäänlaista mahdollisuutta päästä pois. Mihin hän on oikein joutunut ja miten hän pääsee takaisin?

Tämä ei ollut ihan sieltä hömpän tavallisimmista päästä. Mukana oli rutkasti fantasiaa. Olen käsittänyt, että Ahernin kirjoiss…

Haaste

Nappasin tämän haasteen Reeta Karoliinan blogista.

1.Mikä kirja itketti?

Aika monikin kirja on itkettänyt, itken todella helposti. Olipa loppu sitten surullinen tai onnellinen haparoin nenäliinapakettia. Lähiaikoina lukemani kirjat eivät ole minua itkettäneet, mutta täytyy mainita yhtenä esimerkkinä Ian McEwanin Sovitus, jota lukiessa itkin itseni lähes näännyksiin. Elokuvaa katsoessa reaktio oli aivan sama.

2.Mikä nauratti?

Onhan noita naurattaneitakin, en minä sentään aina itke. Mm. Harry Potterit ovat naurattaneet (ja kyllä itkettäneetkin...) paljonkin.

3.Mikä oksetti?

Ei tule mieleen mitään tiettyä kirjaa, mutta tietyt aiheet saavat voimaan pahoin (hyväksikäyttö, viattomien luontokappaleiden rääkkäys...). En mielelläni lue sellaisista aiheista kertovia kirjoja, kai se on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Jotkut asiat ovat vain liian raskaita psyykelleni.

4.Mihin henkilöhahmoon samaistuit?

Aika moneenkin ja eri syistä. Lukukokemusta syventää entisestään se, jos kirjassa on henkilö johon voi…

Harlan Coben: Kadonneet

Kuva
Luin joskus vuoden alkupuoliskolla Cobenin kirjan Viaton ja pidin siitä kohtalaisen paljon.

Kirjan päähenkilö piirikunnansyyttäjä Paul Copeland saa kutsun poliisikuulusteluun kesken tärkeän oikeudenkäynnin. Kuulustelu liittyy 20 vuoden takaisiin tapahtumiin kesäleirillä, jolla Paul on ollut valvojana. Neljän nuoren yöllinen kuhertelu metsässä päättyy kahden kuolemaan ja kahden katoamiseen. Toinen kadonneista on Paulin sisko. Poliisi pyytää Paulia tunnistamaan Manhattanilla murhatun miehen, jolta on löytynyt murhiin liittyviä lehtileikkeitä. Copeland on varma, että mies on toinen kadonneista, Gil Perez. Jos Gil on ollut elossa kaikki nämä vuodet, onko Paulin siskokin yhä hengissä? Ja mitä metsässä oikein tapahtui?

Siinä juoni pähkinänkuoressa. Tämä kirja oli aivan yhtä mukaansatempaava kuin Viaton. Tätä(kään) tuskin malttoi laskea käsistään, sillä oli pakko saada tietää mitä oikein oli tapahtunut. Ehdottomasti lisää tällaista jännitystä minulle!

½