tiistai 18. elokuuta 2009

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

Välillä on piristävää lukea hömppää, varsinkin laadukasta sellaista. Sophie Kinsella on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani genrestä. Täytyy myöntää, että niin paljon kuin pidänkin Himoshoppaaja -sarjasta ja Beckystä, Kinsellan yksittäiset, sarjaan kuulumattomat kirjat, vetoavat minuun näköjään vielä enemmän. Tämän(kin) lukemisesta on jo aikaa, sillä olen erittäin pahasti jäljessä päivityksissäni.

Samantha Sweeting on uralleen omistautunut huippujuristi, joka ei osaa ottaa rennosti, vaan kärsii pahimmanlaatuisesta työnarkomaniasta. Sattuman oikusta, tehtyään uransa ja elämänsä suurimman mokan, hän päätyy taloudenhoitajaksi rikkaalle pariskunnalle. Samantha saa uskoteltua olevansa palkittu gourmetkokki, vaikkei hän osaa edes valmistaa voileipää. Samantha ei kuitenkaan lannistu vaan päättää opetella kokkaamaan ja siivoamaan ihan oikeasti.

Tarinan lähtökohta on hykerryttävän hauska, eikä se pettänyt ainakaan minun odotuksiani. Mukana oli sopivasti romantiikkaa, huumoria ja kieroilua. Ja tietenkin onnellinen loppu kruunasi koko keitoksen. Erittäin nautittavaa kesälomaviihdettä siis.

7 kommenttia:

  1. Loistavaa, kuulostaa ihan sellaiselta hömppäkirjalta mistä minä taatusti tykkäisin :) Pidän paljonkin juuri hömpästä, pitäisi ottaa esim. loput Himoshoppaajat luettavaksi, tosin eka ei ehkä ollutkaan niin hyvä kuin oletin.

    VastaaPoista
  2. Juu, tämä oli tosiaan mainio, kannattaa lukea. Pidin tästä enemmän kuin Himoshoppaaja -kirjoista (joista itselläni on vielä uusin lukematta).

    VastaaPoista
  3. Hei Kuutar,

    innostuin itse Kinsellasta, kun luin Salaisuuksia ilmassa, joka oli tosi hauska ja nauroin ääneen ja tykkäsin myös tuosta Varsinaisesta talousihmeestä. Mun piti niistä kirjoittaa omassa blogissani, mutta en jaksanut silloin. Himoshoppaajia luin kaksi ensimmäistä, mutta sitten kyllästyin. Kinsellalta on ilmestynyt uusikin huumoripläjäys Muistatko minut?, jonka haluaisin ehdottomasti lukea, kun sen joskus kirjastosta saa...
    Terv. Sara

    VastaaPoista
  4. Salaisuuksia ilmassa oli minunkin ensimmäinen Kinsellani. Luin tuon Muistatko minut? vastikään, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä vielä.

    VastaaPoista
  5. Vihdoin on tämäkin luettu, pidin kovasti ja iski kovemmin kuin himoshoppaaja.

    VastaaPoista
  6. Luin juuri tämän kirjan, oli ihan huippu! Miehenikin kuunteli tarkkaavaisesti hykerrellen. Kannatan! :)

    VastaaPoista
  7. Tämä on kyllä yksi Kinsellan parhaista minun mielestäni. Itse ole pitänyt eniten juuri näistä yksittäisistä kirjoista, vaikka on Himoshoppaajatkin toki hyvää hömppää. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.