sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Chelsea Cain: Sydänverellä

Bongasin tämän kirjan (kuten niin monta muuta kirjaa) Luetut.netistä. Kyseessä on amerikkalainen sarjamurhaaja-trilleri, jota on verrattu jopa Uhrilampaisiin. Uhrilampaiden lukemisesta on minulla vierähtänyt jo sen verran aikaa, etten osaa sanoa pitääkö vertaus paikkaansa. Jotenkin epäilen kuitenkin vahvasti, vaikkei tämä huono kirja ollutkaan.

Kirjan päähenkilö (tai yksi niistä) etsivä Archie Sheridan on tullut kuuluisaksi "kaunotartappajaksi" kutsutun pahamaineisen sarjamurhaajan Gretchen Lowellin kiinniottajana. Archie joutui Gretchenin vangiksi ja kidutettavaksi, mutta selvisi hengissä ja sai passitettua naisen telkien taakse. Nyt Archieta tarvitaan jälleen, sillä liikkeellä on teinityttöjä kidnappaava sarjamurhaaja. Lisäväriä kuvaan tuo Heraldin toimittaja Susan Ward joka saa tehtäväkseen artikkelisarjan Archiesta ja pääsee näin seuraamaan tämän työtä läheltä.

Tapahtumat etenivät nopealla tempolla ja kirja oli erittäin koukuttava joten se oli luettava nopealla tahdilla loppuun. Henkilöhahmoista oli saatu mielenkiintoisia, varsinkin Archie traumoineen ja riippuvuuksineen oli varsin kiehtova tapaus. Kirja aloittaa trilogian, jonka keskiössä ovat Archie ja Gretchen sekä heidän viksahtanut riippuvuussuhteensa. Aion ehdottomasti lukea jatko-osat sillä haluan tietää mitä Archielle ja muile tapahtuu jatkossa.

½

5 kommenttia:

  1. Mukavaa kuulla, että olit löytänyt Luetut.netistä lukuvinkin. =) Pidin itse enemmän tokasta osasta kuin tästä Sydänverellä-kirjasta, mutta jossain lukemissani arvosteluissa tätä ekaa kirjaa on kehuttu enemmän kuin toista osaa.

    Mariel / Luetut.net

    VastaaPoista
  2. Juu, olen tosiaan bongannut sieltä useita lukuvinkkejä. :) Itse en ole vielä onnistunut saamaan käsiini tuota jatko-osaa, mutta maltan tuskin odottaa sen lukemista.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Minäkin odotan innolla tämän koukuttavan dekkarin jatko-osien lukemista. Täällä on paljon muitakin hyviä kirjoja, joten tulen käymään toistekin:)

    VastaaPoista
  4. Hei.

    Harmittaa ihan etten ole vieläkään saanut käsiini jatko-osaa. Ja tarvetuloa vain. :)

    VastaaPoista
  5. Minä sainkin tämän joululahjaksi :) Vielä en ole päässyt lukemaan, mutta vaikuttaa lupaavalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.