Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2009.

Lisa Unger: Kauniita valheita

Kuva
Tämän kirjan bongasin Luetut.netistä ja kiinnostuin niin, että piti lukea se heti. Kirjan voi lukea (tai ladata) ilmaiseksi täältä. Kirja on erittäin koukuttava jännäri, jossa on hömppämausteita.

Ridley Jones on New Yorkilainen freelancetoimittaja, jonka elämä on kaikin puolin järjestyksessä. Kaikki muuttuu sattuman oikusta yllättävällä tavalla, kun hän saa nimettömän kirjeen, jossa on valokuva miehestä, naisesta ja pienestä lapsesta sekä lappunen jossa lukee ”Oletko sinä minun tyttäreni?”. Yhtäkkiä Ridleyn koko siihenastinen elämä tuntuu olleen vain kaunista valhetta eikä hän tiedä mitä tai ketä uskoa. Kuvioihin ilmestyy myös Jake, uusi naapuri, joka tuntuu kiehtovalta ja puoleensavetävältä, mutta joka vaikuttaa salaavan jotain.

Tässä kirjassa riitti jännitystä, toimintaa ja yllättäviä käänteitä. Romantiikkaakin oli mukana sopivana annoksena. Tämä oli aika viihdyttävä keitos kaiken kaikkiaan. Oli vaikeuksia pitää taukoa lukemisesta, mutta käytännön pakosta en voinut lukea tätä yhdel…

Anna Jansson: Vaitelias jumala

Kuva
Tutustuminen pohjoismaisiin dekkaristeihin jatkuu. Ruotsalaisen Anna Janssonin Maria Wern –dekkareita on ehtinyt ilmestyä jo kahdeksan (joista seitsemän on suomennettu).

Sarjan ensimmäisessä osassa Konstaapeli Maria Wern kollegoineen selvittää puusta hirtettynä löytyneen miehen murhaa. Tapaus vaikuttaa vahvasti rituaalimurhalta, sillä tekotapa ja olosuhteet viittaavat skandinaaviseen mytologiaan. Luvassa on monta käännettä ennen kuin kaikkia selviää. Kirjassa paneudutaan myös Marian yksityiselämään, jota hankaloittaa asioihin puuttuva anoppi ja aviomiehen kummalliset päähänpistot.

Tämä oli aika tavallinen dekkari. Hyvin kirjoitettu, helppo lukea, sopivasti yllättäviä käänteitä (joista osa ei tosin onnistunut yllättämään minua juurikaan) ja niin edelleen. Mielenkiintoisen lisän tarinaan toi juuri tuo skandinaavisen mytologian mukana olo, muuten tämä ei olisi erottunut muista dekkareista paljoakaan. En tiedä, ehkä olen lukenut taas liikaa dekkareita, kun mikään ei oikein tunnu iskevän…

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Kuva
Musta kuin yö on ensimmäinen Cleevesiltä suomennettu dekkari. Se aloittaa neliosaisen Shetlanti –sarjan, jonka kukin kirja sijoittuu eri vuodenaikaan saarella.

Ensimmäisessä osassa Shetlantiin takaisin muuttanut Fran Hunter löytää nuoren tytön ruumiin lumihangesta tienvarresta. Tyttö on kuristettu omalla kaulahuivillaan. Kyläläiset ovat varmoja, että syyllinen on kymmenen vuotta sitten pikkutytön katoamisesta syytetty hieman yksinkertainen vanhus. Juttua tutkiva Jimmy Perez ei ole kuitenkaan yhtä vakuuttunut miehen syyllisyydestä, sillä juttu vaikuttaa monimutkaisemmalta. Monta käännettä ehtii tapahtua ennen kuin syyllinen on selvillä. Loppuratkaisu onnistui yllättämään ainakin minut, mistä plussaa.

Ei tämä ehkä ollut kovin mieleen jäävä, mutta ihan pätevä omassa lajissaan ja nopea lukuinen. Ehkä mielenkiintoisinta tässä oli juuri miljöö. Enpä muista lukeneeni Shetlantiin sijoittuvia kirjoja tätä ennen. Myös henkilöt olivat sen verran mielenkiintoisia, että toivoisin heidän olevan tu…

Palkinto

Kuva
"Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin. Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa. Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen. Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan."

Sain tämän palkinnon Agathalta, kiitos oikein paljon! Olen erittäin otettu! Nyt jaan sen eteenpäin seuraaville blogeille:

Lukupaikka
Mainoskatko
Marielkan lukupäiväkirja

Näiden blogien pitäjät kirjoittavat mielenkiintoisia tekstejä mielenkiintoisista kirjoista. Olen löytänyt hyviä lukuvinkkejä kaikista.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Kuva
Jotenkin melkein hävettää, että luen tämän kirjan vasta nyt. Kaikkialla on sitä ylistetty ja onhan se saanut Finlandia-palkinnonkin (tosin se nyt ei ole yksistään mikään motiivi lukea kirjaa). Lisäksi pidin noin vuosi sitten lukemastani Sinisalon Sankarit-kirjasta.

Täytyy sanoa, että ei tätä ole turhaan ylistetty, kyllä tämä on kehunsa ansainnut. Niille, jotka eivät ole kirjaan tutustuneet, se on tarina Mikaelista, joka löytää huonossa kunnossa olevan peikonpoikasen ja vie sen kotiinsa. Tästä alkaa tapahtumaketju, jota seuraa henkeään pidättäen loppuun asti. Tarina etenee usean eri henkilön näkökulmasta kerrottuna ja erilaisilla peikoista kertovilla artikkeleilla ja kirjankatkelmilla höystettynä. Kirjan todellisuudessa peikot ovat oikeasti olemassa oleva suurpetolaji. Kiehtovaa sinänsä miten Sinisalo on onnistuneesti luonut tällaisen vaihtoehtoisen version omasta todellisuudestamme. Loppu jää kutkuttavalla tavalla avoimeksi ja antaa mahdollisuuden moniin tulkintoihin. Ainoa, mikä min…

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

Kuva
Åsa Larsson kuuluu lempidekkareistihini. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa melko tuoreeltaan eikä tämä uusinkaan ole poikkeus. Larssonin kirjat sijoittuvat Kiirunaan ja vakiohenkilöt ovat kaikissa samat (syyttäjä Rebekka Martinsson, poliisit Anna-Maria Mella ja Sven Erik Stålnacke…). Kirjat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä jokaisessa viitataan menneisiin tapahtumiin.

Uusimmassa kirjassa selvitellään sukellusretkellä kadonneen tytön ja tämän poikaystävän tapausta. Tyttö, Wilma, löytyy kuolleena joesta. Ruumiinavauksessa paljastuu, että Wilmaa on siirretty kuoleman jälkeen. Tämä kumoaa onnettomuusteorian ja tapausta aletaan tutkia murhana. Rakenne on sikäli erikoinen, että välillä minäkertojana toimii kuollut tyttö itse. Hän seuraa tapahtumia ja vierailee vuorollaan jokaisen luona. Syylliset ovat selvillä paljon ennen loppua, mutta motiivi paljastuu kokonaisuudessaan vasta viimemetreillä, joten mielenkiinto pysyy yllä. Menneisyys ja menneisyyden tapahtumat ovat vahvasti…