maanantai 5. tammikuuta 2009

Minette Walters: Häpeänaamio

Olen tainnut jo mainita aiemmin, että Minette Walters on eräs lempikirjailijoitani. En ole vielä lukenut kaikkia hänen kirjojaan (mistä olen vain iloinen, lisää hyvää on luvassa, uskon). Olen pitänyt kovasti Waltersin kaikista tähän mennessä lukemistani kirjoista, toisista enemmän, toisista vähemmän. Tämä menee kirkkaasti tuohon ensimmäiseen kastiin.

Monista nykydekkaristeista poiketen Waltersilla ei ole pysyviä henkilöhahmoja, jotka ratkaisisivat rikoksia kirjasta toiseen, vaan jokaisessa kirjassa on eri henkilöt. Tämä on mielestäni toimiva ratkaisu tämän tyyppisissä jännityskirjoissa.

Häpeänaamiossa vanha ja ilkeä, kyläläisten vihaama nainen, Mathilda Gillespie, löytyy kuolleena kylpyammeestaan päässään nalkuttajan kuonokoppa (metallinen kidutuskapistus) koristeltuna kasveilla. Tapaus näyttää ensi katsomalta itsemurhalta, mutta juttua tutkiva poliisi ei tyydy helppoon ratkaisuun. Paljastuu, että useammallakin olisi ollut motiivi murhata Mathilda Gillespie, näiden joukossa hänen oma tyttärensä ja tyttärentyttärensä, jotka ovat tottuneet elämään Mathildan omaisuuden turvin. Jutusta tulee sotkuinen vyyhti, jonka ratkaisu ei todellakaan ole itsestään selvä saati helppo.

Waltersin kuvaama todellisuus ei ole sieltä auvoisimmasta päästä. Jokaisella tuntuu olevan traumoja ja syitä salata todellinen minänsä. Henkilöt eivät ole monestikaan sitä, miltä ensin näyttävät vaan sankariksi voi nousta yllättäviäkin hahmoja. Rentuksi alusta asti tuomittu henkilö osoittautuukin sankarillisemmaksi ja kunniallisemmaksi kuin moni muu. Yksiselitteisen pahoja tai hyviä henkilöitä on vähän, jos ollenkaan ja näinhän se on tosielämässäkin useimmissa tapauksissa.

Waltersilla on kyky koukuttaa lukijansa jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Vaikka tapahtumat ja ihmisten taustat ovat monesti rankkoja ja raakojakin, on kerronta niin soljuvaa ja henkilöt mielenkiintoisia (osa sympaattisiakin), että lukemista ei voi keskeyttää.

6 kommenttia:

  1. Kappas sattumaa, luin itse tuon samaisen kirjan muutama viikko sitten. Pidin siitä paljon ja Waltersin kirjoista yleensäkin, sillä hänen henkilohahmonsa ovat usein mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa ihan hyvältä blogilta tämä sinun kirjablogisi. Voisin melkeinpä alkaa seuraamaan. ^^

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut Häpeänaamion ja tarina lukeutuu ehdottomiin suosikkeihini Waltersilta.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä Waltersin henkilöhahmoista. Niiden moniuloitteisuus on kiehtovaa.

    Tämä(kin) kirja on ollut minulla hyllyssä jo ties kuinka kauan, mutta vasta nyt sain inspiraation tarttua siihen, kun teki yhtäkkiä mieli lukea Waltersia. Nyt tekisi mieli lukea ne vielä lukemista odottavat kirjat, mutta ei makeaa mahan täydeltä. :)

    VastaaPoista
  5. Oli sattuma, että löysin sinut. Olen etsinyt jotian blogia, jossa myös dekkareita, joita itse luen siinä, missä muitakin kirjoja. Kaiken lisäksi kutsuin tyttäreni edesmennyttä aprikoosia villakoiraa Kuuttareksi...Siis jo kaksi etiäistä;-) ja kolmas on se,että laitoin tänään uusintana (luen nyt aika paksua, innostavaa ja vaativaakin...) Minetten Häpeänaamion.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa että löysit minut. Ja oli tosiaan etiäistä kerrakseen. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.