perjantai 12. syyskuuta 2008

A. W. Yrjänä: Rota ja Mechanema

Sain kipinän runojen lukemiseen lukiossa erään äidinkielen kurssin myötä. Ensimmäinen runoilijasuosikkini oli (ja kuuluu yhä suosikkeihin) Edith Södergran. Sen jälkeen suosikkeja on tullut lisää ja runokokoelmia on ilmestynyt kirjahyllyyni pikkuhiljaa. Enimmäkseen tulee luettua kotimaisia runoilijoita ja nimenomaan vanhempia, en kovinkaan paljoa nykyrunoutta. Runouden lukeminen menee minulla oikeastaan kausissa. Nyt en ollut aikoihin lukenut runoja ennen kuin tartuin näihin kahteen kokoelmaan.

CMX on yksi lempibändeistäni ja kuuluu niihin, joilla sanoitukset ovat tärkeässä asemassa. Vaikken voi väittää aina ymmärtäväni, mitä Yrjänä milloinkin ajaa takaa, ovat hänen tekstinsä kiehtovia ja oivaltavia, joskus karujakin ja täynnä sarkasmia ja huumoria.

Yrjänän runot ovat vielä käsittämättömämpiä kuin hänen lyriikkansa, mutta en anna sen haitata itseäni. En pyrikään runoja lukiessani mihinkään tyhjentävään tulkintaan. Olen myös sitä mieltä, ettei runoja tarvitse aina olla tulkitsemassa. Annan vain tekstin soljua eteenpäin ja muodostaa kuvia mieleeni. Tulkinta syntyy kuin itsestään mielikuvista, vaikutelmista ja kullakin lukijalla se on omanlaisensa ja ihan yhtä oikea. Niin runot kuin lyriikatkin ovat selittelemättä parhaita. Viisas tekijä antaa lukijoille tulkinnanvapauden, jotta nämä voivat peilata tekstiä omien kokemustensa ja oman identiteettinsä ja elämäntilanteensa kautta. Jokainen saa runoista (tai lyriikoista…) irti erilaisia asioita. Minulle ne tuovat lohtua, ripauksen kauneutta, syvempää oivallusta.

Itse tällaisena ”kelvottomana kirjailijana” oikein kauniit ja vaikuttavat runot, joiden koen kuvastavan minua, mutta jotka ovat lähtöisin jonkun muun kynästä, herättävät minussa kateuden. Joku on osannut pukea sanoiksi ja vielä noin kauniisti sen, mitä itse en ole kyennyt/osannut. Tuntuu turhauttavalta, mutta toisaalta ihmeelliseltä, helpottavalta, että joku muukin tuntee tai on joskus tuntenut samoin kuin minä.

Tästä tuli nyt pikemminkin teksti runoudesta kuin näistä kokoelmista. Mutta en oikein osaa kirjoittaa runoudesta lukupäiväkirjatyyliin. Mitä voin sanoa muuta, kuin että pidin kokoelmista ja vaikka en tajunnut puoliakaan siitä, mitä Yrjänä oli kirjoittanut, nautin runoista. Niissä oli ripaus hänen huumoriaan, ironiaansa, luontoa, vieraita maita, kulttuuria, myyttejä, arkielämää ja oivalluksia. Yrjänällä on oma tyylinsä, jonka tunnistaa varmasti.

Poikkeuksellisesti en anna arvosanaa, sillä en halua arvottaa runoja.

2 kommenttia:

  1. Hieno teksti! Jotenkin kaunis ja ajatuksia herättävä. Mustakaan ei runoja oikein voi samalla lailla arvostella kuin romaaneja, ja "tajunnanvirtatekniikalla" saa jotenkin paljon irti runosta analysoimatta sitä latteaksi. Oli mielenkiintoista lukea myös ajatuksiasi yleensä runoista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.