sunnuntai 17. elokuuta 2008

Karin Alvtegen: Häpeä

Olen lukenut todella vähän pohjoismaalaista jännityskirjallisuutta. Karin Alvtegenia on kehuttu, joten päätin kokeilla. Tämä kirja ei tosin mielestäni ollut ihan perinteistä jännitystä vaan pikemminkin psykologinen romaani, jonka rakenne muistutti jännäriä.

Kirja kertoo kahdesta eri ikäisestä naisesta. 38-vuotias lääkäri Monika kantaa syyllisyyttä menneisyyden traagisesta tapahtumasta ja hakee hyvitystä teolleen. 55-vuotias Maj-Britt on kotiavun varassa elävä vakavasti ylipainoinen nainen, joka ei suostu poistumaan kotoaan. Ankara uskonnollinen kasvatus on jättänyt häneen jälkensä eikä hänkään tunnu pääsevän eroon menneisyyden traumoista. Lopulta naiset tapaavat ja kummankin elämä muuttuu peruuttamattomasti. Tapahtumia keritään pikkuhiljaa ja palasia menneisyydestä paljastetaan tarinan edetessä.

Syyllisyys ja häpeä saavat ihmisen tekemään epätoivoisia tekoja ja menemään äärimmäisyyksiin.

Karin Alvtegen on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, joka kirjoittaa tarkkanäköisesti ja sujuvasti. Aion ehdottomasti lukea muitakin hänen kirjojaan.

Arvio: ½

4 kommenttia:

  1. Häpeä on minunkin "haluttavien listalla" (se on sellainen lista, johon merkitsen muistiin kirjat, jotka haluan ostaa: nimen vedän yli sitten, kun olen saanut hankittua kirjan).

    Olen lukenut Alvtegeniltä aiemmin yhden kirjan, Petoksen. Se oli mielenkiintoinen ja aika erilainen kirja hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
  2. Itse luin tuon Häpeän jälkeen Varjon (josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa tänne) ja se oli vieläkin parempi. Petos odottaa hyllyssä lukemistaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kuvaus. Herätti mielenkiintoni joten korvani taakse laitan :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen, pidin tästä ja toisesta lukemastani Alvtegenin kirjasta (Varjo) paljon. Pitäisi lukea muutkin hänen kirjansa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Anonyymi kommentointi otettu käyttöön, katsotaan jos sanavahvistus riittäisi hillitsemään roskapostia.